Artikkelit
Tarvitaanko Suomessa avaruuslääketiedettä?
01.01.1987, Duodecim 103: 1142-1143
Duodecimin pääkirjoitus on vetoomus suomalaisen avaruuden biolääketieteellisen tutkimuksen puolesta
Tarvitaanko Suomessa avaruuslääketiedettä?
Ensimmäinen Sputnik lensi taivaalle 4. lokakuuta 1957. Sen jälkeen olemme nähneet uskomattoman jakson ihmisen historiassa: kävelyn Kuun pinnalla ja avaruudessa asumiseen tähtäävien rakennelmien käyttöönoton. Vuosia sitten totesin tällä palstalla, että avaruuslääketiede on olemassa (Länsimies 1984), ja nyt on pohdittava sitä, kuinka suuri panos Suomen tulee antaa tämän alan kehitykselle. Ruotsissa on ilmailu- ja avaruuslääketieteen professuuri Karoliinisen instituutin yhteydessä. Itäinen naapurimme panostaa valtaisasti avaruuslääketieteeseen, kuten Kosmitseskaja Biologija i Aviakosmitseskaja Meditsina -lehden seuraaminen osoittaa. Opetusministeriön työryhmä selvitti taannoin avaruusalan koulutustilannetta ja -tarvetta Suomessa (OPM:n työryhmän muistio 1986:6). Avaruuslääketiede sivuutettiin lähes tyystin, mutta tämän saattoi ennustaa jo työryhmän kokoonpanon perusteella.
Avaruudessa oleskelun merkittävin välitön vaikutus elimistöön on painottomuus, jonka seuraukset muistuttavat immobilisaation vaikutuksia (Sandler ja Vernikos 1986). Verenkiertoelimistön ja tukirangan toiminnot muuttuvat painottomuudessa rajusti, ja näiden elinryhmien ongelmat ovat toistaiseksi rajoittaneet avaruudessa oleskelun kestoa.
Onko pienen Suomen oltava aktiivisesti mukana avaruuslääketieteen kehityksessä? Kyllä. Meillä on panostettu muillakin lääketieteen suppeilla aloilla kalliisiin ja kliinisesti vaikeasti hyödynnettäviin tekniikoihin (esiin. positronikamera, geenitekniikka). Toiseksi: mikäli Suomen teollisuuden halutaan saavan kansainvälisten yhteistyöhankkeiden myötä tilauksia, on valmistettavien laitteiden sovelluttava avaruudessa työskentelevien ihmisten ergonomiaan. Tämä tieto on saatavissa vain aktiivisen oman tutkimuspanoksen avulla. Olemmehan saaneet vallatuksi myös kapean markkinaraon arktisten alusten rakentajina, vaikka Espoo ei mitenkään sovellu arktisten olosuhteiden malliksi!
Avaruuslääketieteellinen toiminta tulee meillä aloittaa täysin vailla sotilaallisia yhteyksiä. Siksi luonnollisin käynnistäjä, Psykofysiologian tutkimusyksikkö Tilkassa (Sotilaslääketieten laitos, KSS) ei tule kysymykseen, vaikka siellä onkin paljon asiantuntemusta. Ilmailuhallituksen lääketieteellinen asiantuntemus on taas tarkoitettu palvelemaan lentoturvallisuutta. Suomen Ilmailulääketieteellisellä yhdistyksellä on laajat kansainväliset yhteydet, joten se voisi olla käynnistäjä ja koordinaattori yhdessä Suomen Akatemian ja Kauppa - ja teollisuusministeriön kanssa.
Kirjallisuutta:
Länsimies E: Avaruuslääketiede on nykytodellisuutta. Duodecim 100:1771-72, 1984
Sandler & Vernikos: Inactivity; Physiological Effects. Academic Press, 1986
ESKO LÄNSIMIES
Ensimmäinen Sputnik lensi taivaalle 4. lokakuuta 1957. Sen jälkeen olemme nähneet uskomattoman jakson ihmisen historiassa: kävelyn Kuun pinnalla ja avaruudessa asumiseen tähtäävien rakennelmien käyttöönoton. Vuosia sitten totesin tällä palstalla, että avaruuslääketiede on olemassa (Länsimies 1984), ja nyt on pohdittava sitä, kuinka suuri panos Suomen tulee antaa tämän alan kehitykselle. Ruotsissa on ilmailu- ja avaruuslääketieteen professuuri Karoliinisen instituutin yhteydessä. Itäinen naapurimme panostaa valtaisasti avaruuslääketieteeseen, kuten Kosmitseskaja Biologija i Aviakosmitseskaja Meditsina -lehden seuraaminen osoittaa. Opetusministeriön työryhmä selvitti taannoin avaruusalan koulutustilannetta ja -tarvetta Suomessa (OPM:n työryhmän muistio 1986:6). Avaruuslääketiede sivuutettiin lähes tyystin, mutta tämän saattoi ennustaa jo työryhmän kokoonpanon perusteella.
Avaruudessa oleskelun merkittävin välitön vaikutus elimistöön on painottomuus, jonka seuraukset muistuttavat immobilisaation vaikutuksia (Sandler ja Vernikos 1986). Verenkiertoelimistön ja tukirangan toiminnot muuttuvat painottomuudessa rajusti, ja näiden elinryhmien ongelmat ovat toistaiseksi rajoittaneet avaruudessa oleskelun kestoa.
Onko pienen Suomen oltava aktiivisesti mukana avaruuslääketieteen kehityksessä? Kyllä. Meillä on panostettu muillakin lääketieteen suppeilla aloilla kalliisiin ja kliinisesti vaikeasti hyödynnettäviin tekniikoihin (esiin. positronikamera, geenitekniikka). Toiseksi: mikäli Suomen teollisuuden halutaan saavan kansainvälisten yhteistyöhankkeiden myötä tilauksia, on valmistettavien laitteiden sovelluttava avaruudessa työskentelevien ihmisten ergonomiaan. Tämä tieto on saatavissa vain aktiivisen oman tutkimuspanoksen avulla. Olemmehan saaneet vallatuksi myös kapean markkinaraon arktisten alusten rakentajina, vaikka Espoo ei mitenkään sovellu arktisten olosuhteiden malliksi!
Avaruuslääketieteellinen toiminta tulee meillä aloittaa täysin vailla sotilaallisia yhteyksiä. Siksi luonnollisin käynnistäjä, Psykofysiologian tutkimusyksikkö Tilkassa (Sotilaslääketieten laitos, KSS) ei tule kysymykseen, vaikka siellä onkin paljon asiantuntemusta. Ilmailuhallituksen lääketieteellinen asiantuntemus on taas tarkoitettu palvelemaan lentoturvallisuutta. Suomen Ilmailulääketieteellisellä yhdistyksellä on laajat kansainväliset yhteydet, joten se voisi olla käynnistäjä ja koordinaattori yhdessä Suomen Akatemian ja Kauppa - ja teollisuusministeriön kanssa.
Kirjallisuutta:
Länsimies E: Avaruuslääketiede on nykytodellisuutta. Duodecim 100:1771-72, 1984
Sandler & Vernikos: Inactivity; Physiological Effects. Academic Press, 1986
ESKO LÄNSIMIES