Artikkelit
Milloin kuntoliikunta on kohtuuttoman runsasta?
01.05.1987, Duodecim 103: 899
Tutkimusreferaatti
Milloin kuntoliikunta on kohtuuttoman runsasta?
LUGER A, DEUSTER P A, KYLE S B, ym.: N Engl J Med 316: 1309-1315, 1987
Ankara fyysinen kuormitus piiskaa melkoisesti elimistön homeostaasia. Säännöllisesti toistuva pitkäkestoinen aerobinen liikunta virittää autonomisen hermoston ja hypotalamus-hypofyysi- lisämunuaisakselin virittyminen uudelle tasolle.Harjoituksen myötä elimistön vaste tiettyyn kourmitukseen heikkenee. Miten virittyminen uudelle tasolle ja vasteen muutos vaikuttavat ihmiseen? Laajan bethesdalaisen tutkimuksen osaraportin anti on mielenkiintoinen.
Kokeessa oli`mukana kolme seitsemän miehen ryhmää, liikuntaa harrastamattomat, 24-40 km viikossa hölkkäävät ja »himokuntoilijat» eli yli 75 km juoksevat. Jokainen koehenkilö suoritti satunnaistetusti juoksumattokokeen 50, 70 ja 90 %:n tasolla maksimaalisesta hapenottokyvystään. Neljännellä kerralla annettiin ruiske kortikotropiinia vapauttavaa hormonia (CRH). Kaikissa testeissä mitattiin ACTH:n, kortisolin ja laktaatin pitoisuudet levossa, kuormitusten aikana ja palautumisessa.
Paljon kuntoilevilla ACTH:n ja kortisolin pitoisuudet veressä olivat levon aikana selvästi suuremmat kuin kuntoilemattomilla ja kohtuullisesti harjoittelevilla. Juoksumattokokeissa vasteet olivat identtisiä, käytettiin suhteellisia kuormituksia. Kun verrattiin absoluuttisia kuormitustasoja, eniten kuntoilevien vasteet olivat tietenkin tylpimmät. Laktaatin muutoksen sekä plasman kortisoli- ja ACTH-vasteen välillä oli merkitsevä positiivinen korrelaatio. CRH-ruiskeen aiheuttama vaste oli kovasti harjoittelevilla merkitsevästi tylpempi kuin kohtuullisesti kuntoilevilla ja kuntoilemattomilla.
Huippukuntoilijoiden hyperkortisolismi ja kuormituksen aikaiset hormonivasteet muistuttavat anorexia nervosa- ja masennuspotilailla tavattavia. Tutkijat tarjoavat kahta selitystä ilmiöille: »himokuntoilu» saattaa olla yksi muoto anoreksiaa, tai sitten liiallinen liikunta on samanlainen rasitus elimistölle kuin ravinnon puute tai emotionaalisesti stressi ja aiheuttaa jatkuvan hyperkortisolismin. Tutkijat pohtivat tulostensa perusteella myös sitä, voisiko todettu hyperkortisolismi selittää maratonjuoksijoilla ja nuorilla naisurheilijoilla esiintyvän hypofysaarisen hypogonadismin.
Näiden - tosin pienestä aineistosta saatujen - tulosten perusteella tutkijat arvelevat, että kuntolikunnan aiheuttama epäsuotuisa sopeutuma on kynnyksellinen ja että liiallisen kuntoilun raja on jossain 40 ja 75 viikottaisen kilometrin välissä.
Tähän asti on uskottu pitkäkestoisen kuntoliikunnan tuottavan endogeenisten morfiinien välityksellä euforiaa, mutta nyt hölkkääjiltä löytyi depressiopotilaiden kaltaisia biokemiallisia piirteitä. Vai olisiko depressiivinen komponentti primaarinen ja yletön juokseminen tämän tilan kokemusperäisesti löydetty luonnonmukainen hoito?
ESKO LÄNSIMIES
LUGER A, DEUSTER P A, KYLE S B, ym.: N Engl J Med 316: 1309-1315, 1987
Ankara fyysinen kuormitus piiskaa melkoisesti elimistön homeostaasia. Säännöllisesti toistuva pitkäkestoinen aerobinen liikunta virittää autonomisen hermoston ja hypotalamus-hypofyysi- lisämunuaisakselin virittyminen uudelle tasolle.Harjoituksen myötä elimistön vaste tiettyyn kourmitukseen heikkenee. Miten virittyminen uudelle tasolle ja vasteen muutos vaikuttavat ihmiseen? Laajan bethesdalaisen tutkimuksen osaraportin anti on mielenkiintoinen.
Kokeessa oli`mukana kolme seitsemän miehen ryhmää, liikuntaa harrastamattomat, 24-40 km viikossa hölkkäävät ja »himokuntoilijat» eli yli 75 km juoksevat. Jokainen koehenkilö suoritti satunnaistetusti juoksumattokokeen 50, 70 ja 90 %:n tasolla maksimaalisesta hapenottokyvystään. Neljännellä kerralla annettiin ruiske kortikotropiinia vapauttavaa hormonia (CRH). Kaikissa testeissä mitattiin ACTH:n, kortisolin ja laktaatin pitoisuudet levossa, kuormitusten aikana ja palautumisessa.
Paljon kuntoilevilla ACTH:n ja kortisolin pitoisuudet veressä olivat levon aikana selvästi suuremmat kuin kuntoilemattomilla ja kohtuullisesti harjoittelevilla. Juoksumattokokeissa vasteet olivat identtisiä, käytettiin suhteellisia kuormituksia. Kun verrattiin absoluuttisia kuormitustasoja, eniten kuntoilevien vasteet olivat tietenkin tylpimmät. Laktaatin muutoksen sekä plasman kortisoli- ja ACTH-vasteen välillä oli merkitsevä positiivinen korrelaatio. CRH-ruiskeen aiheuttama vaste oli kovasti harjoittelevilla merkitsevästi tylpempi kuin kohtuullisesti kuntoilevilla ja kuntoilemattomilla.
Huippukuntoilijoiden hyperkortisolismi ja kuormituksen aikaiset hormonivasteet muistuttavat anorexia nervosa- ja masennuspotilailla tavattavia. Tutkijat tarjoavat kahta selitystä ilmiöille: »himokuntoilu» saattaa olla yksi muoto anoreksiaa, tai sitten liiallinen liikunta on samanlainen rasitus elimistölle kuin ravinnon puute tai emotionaalisesti stressi ja aiheuttaa jatkuvan hyperkortisolismin. Tutkijat pohtivat tulostensa perusteella myös sitä, voisiko todettu hyperkortisolismi selittää maratonjuoksijoilla ja nuorilla naisurheilijoilla esiintyvän hypofysaarisen hypogonadismin.
Näiden - tosin pienestä aineistosta saatujen - tulosten perusteella tutkijat arvelevat, että kuntolikunnan aiheuttama epäsuotuisa sopeutuma on kynnyksellinen ja että liiallisen kuntoilun raja on jossain 40 ja 75 viikottaisen kilometrin välissä.
Tähän asti on uskottu pitkäkestoisen kuntoliikunnan tuottavan endogeenisten morfiinien välityksellä euforiaa, mutta nyt hölkkääjiltä löytyi depressiopotilaiden kaltaisia biokemiallisia piirteitä. Vai olisiko depressiivinen komponentti primaarinen ja yletön juokseminen tämän tilan kokemusperäisesti löydetty luonnonmukainen hoito?
ESKO LÄNSIMIES