Artikkelit
Lentomatkustajan hapenpuute
10.10.1988, Duodecim 104: 868-869
Tutkimusreferaatti
Lentomatkustajan hapenpuute
COTRELL J J: Chest 92: 81-84, 1988
Lentomatkustajan mukavuuden kannalta matkustamon paineistaminen merenpinnan korkeutta vastaavan paineiseksi olisi miellyttävintä. Käytännössä näin ei tehdä, vaan matkustamon paine vastaa noin 1 800 metrin korkeutta. Terve ihminen voi oleskella 2.5 kilometrin korkeudessa ilman oireita, mutta keuhkovammainen saattaa joutua hapenpuutteeseen jo huomattavasti matalammalla. Tämän vuoksi on ehdotettu, että matkustamon paineen tulisi olla nykyisin käytettyä suurempi.
Referoitavassa tutkimuksessa mitattiin matkustamon paine 204 lentovuoron aikana Yhdysvalloissa. Suurin osa lennoista tehtiin samalla kalustolla, jolla suomalaisetkin pääasiassa lentävät. Matkustamon paine vaihteli merenpinnassa ja 2 700 metrin korkeudessa vallitsevan välillä. Puolella lennoista paine ylitti 1 900 metrin korkeudessa vallitsevan. Paineeseen ei vaikuttanut lennon pituus, mutta uudempien koneiden (Boeing 737 ja A-310) matkustamossa oli pienempi happiosapaine kuin vanhemmilla konemalleilla lennettäessä.
Valtimoveren happiosapaine pienenee terveillä henkilöillä 8 kPa:n tasolle 2 500 metrin korkeudessa. Tällä muutoksella ei ole hapetuksen kannalta merkitystä, sillä hemoglobiinin dissosiaatiokäyrän muoto on kyseisellä alueella vielä suotuisa. Keuhkopotilaalla tällainen matkustamopaine saattaa romahduttaa happitalouden. Lentomatkan aikana vallitsevia olosuhteita ei voida ennakoida eikä vakioida, sillä esimerkiksi sään vuoksi saatetaan joutua nousemaan aiottua korkeammalle, jolloin sairaan henkilön hapetus vaikeutuu kriittisesti.
Kirjoittaja suosittelee, että matkustajan, jonka valtimoveren happiosapaine levossa merenpinnan tasolla on pienempi kuin 9 kPa, tulisi saada matkan aikana ylimääräistä happea. Lentoyhtiö olisi velvollinen toimittamaan tuon lisähapen maksua vastaan, omia kaasuja ei sallittaisi. Mikäli potilaalla esiintyy merenpinnan tasolla hypoksian lisäksi myös hiilidioksidin kertymistä, tilanne tulisi arvioida huolellisesti simulaation avulla tai tehdä matka pintaa pitkin.
Lentomatkailijoiden määrä lisääntyy ja laatu heikkenee, eli yhä sairaammat haluavat taivaalle. Milloin matkustamohenkilökunnan joukkoon tarvitaan sairaanhoidon ammattilaisia? Siitäpä uusi romanttinen ammattikunta, vanhanajan laivalääkäreiden malliin.
ESKO LÄNSIMIES
COTRELL J J: Chest 92: 81-84, 1988
Lentomatkustajan mukavuuden kannalta matkustamon paineistaminen merenpinnan korkeutta vastaavan paineiseksi olisi miellyttävintä. Käytännössä näin ei tehdä, vaan matkustamon paine vastaa noin 1 800 metrin korkeutta. Terve ihminen voi oleskella 2.5 kilometrin korkeudessa ilman oireita, mutta keuhkovammainen saattaa joutua hapenpuutteeseen jo huomattavasti matalammalla. Tämän vuoksi on ehdotettu, että matkustamon paineen tulisi olla nykyisin käytettyä suurempi.
Referoitavassa tutkimuksessa mitattiin matkustamon paine 204 lentovuoron aikana Yhdysvalloissa. Suurin osa lennoista tehtiin samalla kalustolla, jolla suomalaisetkin pääasiassa lentävät. Matkustamon paine vaihteli merenpinnassa ja 2 700 metrin korkeudessa vallitsevan välillä. Puolella lennoista paine ylitti 1 900 metrin korkeudessa vallitsevan. Paineeseen ei vaikuttanut lennon pituus, mutta uudempien koneiden (Boeing 737 ja A-310) matkustamossa oli pienempi happiosapaine kuin vanhemmilla konemalleilla lennettäessä.
Valtimoveren happiosapaine pienenee terveillä henkilöillä 8 kPa:n tasolle 2 500 metrin korkeudessa. Tällä muutoksella ei ole hapetuksen kannalta merkitystä, sillä hemoglobiinin dissosiaatiokäyrän muoto on kyseisellä alueella vielä suotuisa. Keuhkopotilaalla tällainen matkustamopaine saattaa romahduttaa happitalouden. Lentomatkan aikana vallitsevia olosuhteita ei voida ennakoida eikä vakioida, sillä esimerkiksi sään vuoksi saatetaan joutua nousemaan aiottua korkeammalle, jolloin sairaan henkilön hapetus vaikeutuu kriittisesti.
Kirjoittaja suosittelee, että matkustajan, jonka valtimoveren happiosapaine levossa merenpinnan tasolla on pienempi kuin 9 kPa, tulisi saada matkan aikana ylimääräistä happea. Lentoyhtiö olisi velvollinen toimittamaan tuon lisähapen maksua vastaan, omia kaasuja ei sallittaisi. Mikäli potilaalla esiintyy merenpinnan tasolla hypoksian lisäksi myös hiilidioksidin kertymistä, tilanne tulisi arvioida huolellisesti simulaation avulla tai tehdä matka pintaa pitkin.
Lentomatkailijoiden määrä lisääntyy ja laatu heikkenee, eli yhä sairaammat haluavat taivaalle. Milloin matkustamohenkilökunnan joukkoon tarvitaan sairaanhoidon ammattilaisia? Siitäpä uusi romanttinen ammattikunta, vanhanajan laivalääkäreiden malliin.
ESKO LÄNSIMIES