Etusivu   Esittely   Julkaisuluettelo   Artikkelit   Palaute  

Artikkelit

Osteoporoosin ehkäiseminen
17.10.1991, Savon Sanomat
TERVE! -palsta

Osteoporoosin ehkäiseminen

Miehet eivät sairasta mutta kuolevat nuorina. Naiset eivät tervettä päivää näe, mutta elävät vanhoiksi! Pitkän iän hintana on vanhuuden vaivat, joista yhdeksi tärkeimmistä on noussut luuston haurastuminen eli osteoporoosi ja siihen liittyvät murtumat. Kuopiossa on käynnissä kansainvälisestikin merkittäviä tutkimuksia, joissa selvitetään osteoporoosin esiintymistä, ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Naisen elämä on jaettavissa kolmeen jaksoon, joiden aikana luustoon kohdistuu erilaisia kuormituksia.

Kasvupyrähdyksen ja kuukautisten alkamisen (12-14 v) aikoihin on erittäin tärkeää, että muodostuvalle ja vahvistuvalle luustolle on tarjolla rakennusaineita ja -ohjeita. Riittävä kalsiumin saanti ja liikunta on välttämätöntä.

Myös kuukautisten päättymisen jälkeen, 55 vuodesta eteenpäin on tärkeää varmistaa kalsiumin saanti, sillä kalkin imeytyminen suolistosta vaikeutuu. Lisäksi iän myötä liikkuminen vähenee ilman kannustusta ja itsekuria.

Entä naisen "parhaat" vuodet 15 ja 55 vuoden välillä? Onko silloin tarpeellista tai mahdollista huolehtia luuston hyvinvoinnista?

Tuoreet julkaisut Yhdysvalloista ja muualtakin viittaavat siihen, että tavanomaista, kohtuullista elämää elävällä naisella ei ravinnon sisältämän kalsiumin määrällä eikä kuntoliikunnan määrällä ole suurtakaan merkitystä luuston mineraalipitoisuudelle ("kovuudelle").

Sen sijaan tupakointi vaikuttaa voimakkaasti luita haurastavasti. Savukkeiden poltto vaikuttaa ainakin kahdella tavalla: naishormonien aineenvaihdunta muuttuu ja luiden verenkierto huononee. Tupakoiva nainen menettää naishormonien muutoksen myötä nuoruutensa, myös luidensa nuoruuden, tupakoimatonta kanssasisartaan nopeammin.

Hedelmällisten vuosien aikanakin liikunta ja kalsiumin saannin turvaaminen on tärkeää raskauksien aikana. Terveellinen ruokavalio ja riittävä liikunta on tärkeät tietysti myös sepelvaltimotaudin ehkäisyssä, sepelvaltimotauti on naistenkin yleisin kuolinsyy.

Maailmalla tehdyissä tutkimuksissa ei ole selvitetty, miten tupakointi kasvupyrähdyksen ja kuukautisten alkamisen aikoihin vaikuttaa luuston kehittymiseen. Selvittämättä on myös, miten äidin tupakointi raskauden aikana vaikuttaa syntyvän lapsen luustoon, viitteitä lyhytkasvuisuudesta on.
Arvaukseni on, että osteoporoosinkin suhteen tupakoivat tytöt ovat todella onnettomassa tilanteessa ja kehnoin eväin varustettuja elämäänsä kohtaamaan. Minkälaisessa kunnossa on roskaruokaa syövän, kolajuomaa juovan ja tupakoivan tytön luusto parin raskauden jälkeen?
Osteoporoosinkin ehkäisyn kulmakivet ovat terveellinen ruoka, kohtuullinen liikunta ja tupakoimattomuus.
© Esko Lšnsimies | KšvijŲitš 38785 kpl | Sivun latausaika: 0.002 sek (1.987 ms)