Etusivu   Esittely   Julkaisuluettelo   Artikkelit   Palaute  

Artikkelit

Mistä potilas saa päättää ihan itse?
06.11.1991, Savon Sanomat
TERVE! -palsta

Mistä potilas saa päättää ihan itse?

Ruoka, vaatteet ja asunto ovat sairauden hoitoon rinnastettavia perusoikeuksiamme. Vain hyvin poikkeuksellisissa oloissa ruuanjakelu, vaatteiden saanti ja asuminen on tapahtunut yhteiskunnan tarkassa ohjauksessa (ruokakortit,evakkojen asuttaminen).

Nyt jokainen saa pukeutua haluamallaan tavalla, syödä mieleistään ruokaa ja asua varojensa ja toiveidensa mukaisesti. Yksi säästää ruuassa voidakseen koreilla vaatteilla ja toinen kulkee ronttosissa voidakseen syödä leveästi.

Ruuan tuotannon ja jakelun keskitetty ohjaaminen ja hinnan määrääminen ei ole missään onnistunut (Neuvostoliiton ongelmat ja GATT:in maataloustukiaisriitely).
Terveydenhuollon ohjaus on annettu lähes mukisematta Helsingin herrojen harkintaan. Lääkintöhallitus tiesi suuressa viisaudessaan, montako lääkäriä kukin kunta ja sairaala tarvitsi. Itse asiassa me terveydenhuollon ammattilaiset ja hallintohenkilöt olemme unohtaneet, että terveydenhuoltojärjestelmä vaikuttaa sittenkin aika vähän ihmisen elämän laadun kannalta oleellisiin asioihin.

Elämäntavat, ruoka, hengitysilma, asunto, koulutus, työllisyys ja varallisuus ovat terveys- ja sairausmittareiden kannalta tärkeämpiä, kuin terveydenhoitojärjestelmän panokset.
Jotkin selvitykset Ruotsissa viittaavat jopa siihen, että kuntalaisten terveydentila on käänteisessä suhteessa terveydenhuollon resurssointiin. Kumpi on kana ja kumpi on muna?

Rikkaiden maiden terveydenhoito on yksittäisten potilaiden ongelmien hoitoa (kuluma, tyrä, infarkti), köyhien maiden ongelmat ovat yhteisöllisiä (kolera, polio). Yksittäinen ongelma on subjektiivinen eikä "oikeaa" hoidon tasoa ole mahdollista määrätä ulkopuolisen toimesta.
Vain potilas itse voi määrätä ja päättää, mikä on hänelle sopiva ja riittävä hoito. Millään säädöksellä tai rajoituksella emme pysty estämään, että jotkut kuluttavat "kohtuuttomasti" terveyspalveluita ja jotkut eivät turvaudu niihin lainkaan.

Joku on laiha ja joku on lihava, joku pitää pakkasella hattua, joku ei pidä.
Miksi pysähtyä Hiltusen mallin mukaiseen, eli päätösvallan (=rahan) siirtämiseen Helsingistä kunnan virastoon. Annetaan se raha potilaalle itselleen. Taataan jokaiselle kansalaiselle riittävä kulutuskyky, kansalaispalkka. Jokainen tehköön sitten omat valintansa.

Liitetään terveyspalvelut siihen ryhmään tuotteita, joiden käytöstä kansalainen, potilas, saa päättää ihan itse (ruoka, vaatteet, asunto, kulttuuri- ja terveyspalvelut).
Terveydenhuollon ammattilaisilta ei kannattane kysyä mitään, sillä esimerkiksi Yhdysvaltain lääkäriliitto vastustaa kynsin hampain terveyspalvelujen tuottamisen yhteskunnallistamista ja Englannin lääkäriliitto taas yksityistämistä!

Viimemainittu tosin joku vuosikymmen sitten vastusti siirtymistä nykyiseen järjestelmään, mutta mitä siitä ...
Suomen lääkäriliitto ei ole ottanut selvästi kantaa siihen, kuka rahoista päättää. Tärkeintä eri ammattiliitoille on kiistellä, kuka on retken johtaja, vaikka kukaan ei tiedä minne mennään!

© Esko Lšnsimies | KšvijŲitš 34077 kpl | Sivun latausaika: 0.002 sek (1.813 ms)