Artikkelit
Amnestyn toiminnot
31.01.1992, Savon Sanomat
(ei kuvausta)
Amnestyn toiminnot
26.1. SS:ssa oli vielä yksi kirjoitus, jossa epäiltiin, että Amnesty International ei ole saanut mitään aikaan toiminnassaan. Kirjoittaja vaati edes yhden kiistattoman esimerkin, että oikeusmurha olisi estynyt AI:n toimien ansiosta.
Amnesty on taannoisten 30-vuotisjuhliensa yhteydessä monin tavoin ollut esillä eri tiedotusvälineissä. Kuopion osasto järjesti kirjastolla näyttelyn jne jne. Amnestyn Kuopion ryhmän puhelinnumero on puhelinluettelossa, sieltä olisi mahdollista saada lisätietoja.
Amnesty julkaisee vuosittain raporttinsa koko toiminnastaan ja nämä tiedot on saatavissa selvällä suomenkielellä esimerkiksi kaupunginkirjaston lehtiosastolla. Minusta tuntuu, että tässä asiassa ei kysymys ole tiedon, vaan ymmärryksen puutteesta.
Jokainen Amnestyn toiminnasta kiinnostunut, niin hyvässä kuin pahassa mielessä, on tervetullut tutustumaan ja toimimaan.
Esko Länsimies,
AI:n Kuopion ryhmän
perustajajäsen,
AI:n lääkäriryhmä