Etusivu   Esittely   Julkaisuluettelo   Artikkelit   Palaute  

Artikkelit

Arvioidut ja todelliset kustannukset
04.03.1993, Savon Sanomat
American Scientist (Feb-93) katsausartikkelin mukaan ydinvoimalan todellisista kustannuksista

Arvioidut ja todelliset kustannukset

Julkisia hankintoja Suomessa näyttää vaivaavan valmistelutyön salamyhkäisyys ja jälkeenpäin tapahtuva kustannusarvion moninkertaistumisen päivittely ja syyllisten etsiminen. Näin on tapahtunut esimerkiksi Mäntyniemen rakentamisen yhteydessä. Hornet-hankinnassa salattiin se, että ilmoitettu hankintahinta ei sisältänyt muuta, kuin koneet lentokunnossa. Aseistuksen, tulenjohtojärjestelmän ja koneiden varasto- ja huoltotilojen kustannuksia ei ilmoitettu, tai edes arvioitu. Kun kauppaan sitouduttiin, tuodaan nämä "kylkiäiset" sitten pakkopullana.

Myös viidennen ydinvoimalan suunnittelijat noudattavat samaa kaavaa. Rakentamiskustannuksiksi on ilmoitettu 10 miljardia markkaa ja rakentamisen kestoajaksi kahdeksan vuotta. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Yhdysvaltalainen ydinvoiman asiantuntija John Ahearne osoittaa tuoreessa raportissaan (American Scientist, helmikuu 1993), että koko 1980-luvun ajan voimaloiden rakentamiskustannukset ja rakentamisaika lisääntyivät. Uusimmat valmistuneet voimalat maksoivat keskimäärin 5 000 dollaria/kW, eli 1000 MW:n voimalan rakentamiskustannukset olivat siis 25 miljardia Suomen markkaa (yli kaksinkertaiset meille ilmoitettuun verrattuna). Myös rakentamisaika on pikemminkin yli kuin alle 10 vuotta.

Mikäli Ahearnen tiedot ovat tosia, eikä minulla ole mitään syytä niitä epäillä, on ydinvoiman lisärakentaminen Suomeen täysin mahdotonta. Meidän ei tule valaa tulevien sukupolvien työn tuotosta betoniin, lapsemme ja lapsenlapsemme eivät pysty sitä syömään eikä siitä toimeentuloaan saamaan! Ydinvoimalaan kaavaillut rahat ja työ on kohdistettava koulutukseen ja tutkimukseen. Vain sitä kautta löytyy elanto tuleville suomalaisille.

ESKO L√ĄNSIMIES,
dosentti
Kuopio
© Esko Lšnsimies | KšvijŲitš 34909 kpl | Sivun latausaika: 0.002 sek (1.635 ms)