Artikkelit
Homoseksuaalisuus on ominaisuus, ei sairaus
16.03.1994, Savon Sanomat
TERVE! -palsta
Homoseksuaalisuus on ominaisuus, ei sairaus
Homoseksuaalisuus on nyt ajankohtainen. Suomessa julkaistiin vast'ikään Kuopion tanssiviikon taiteellisen johtajan toimittama homoeroottisen kirjallisuuden antologia.
Philadelphia-elokuva esitetään ympäri maailmaa, myös Kuopiossa. Viime vuonna julkaistiin Yhdysvalloissa Seksikkäät aivomme -niminen kirja (LeVay, The sexual brain, MIT-press). Omalla palstallani kirjoitin asiasta viimeksi heinäkuussa 1992.
Edellä mainitsemani kirjan kirjoittaja havaitsi joitakin vuosia sitten, että homoseksuellien miesten aivojen rakenne poikkesi hieman heteroseksuellien miesten aivojen rakenteesta.
Homoseksuaalisuus ei siis tuon löydöksen mukaan ole mikään sairaus, vaan ominaisuus.
Lapsen geenit ja sikiövaiheen aikana vallitseva äidin hormonitasapaino vaikuttavat siihen, millainen seksuaalinen suuntautuminen tulee olemaan. Vanhemmat eivät siis ole tehneet virhettä tai epäonnistuneet, jos poika tykkää pojista! Yhtä lailla vasenkätisyys, musikaalisuus tai matemaattinen lahjakkuus olisi vanhempien syytä tai ansiota.
Miksi jollekin ihmisen elämäntavalle tai ominaisuudelle ylipäätään pitää olla anatominen tai fysiologinen selitys, jotta tuo ominaisuus hyväksyttäisiin?
Jos joku haluaa suojella luontoa, tai olla kommunisti tai uskoo neitseestä syntymiseen, niin pitääkö olla aivoissa näkyvä kyhmy, jotta sallisimme sellaisen taipumuksen? Väestöräjähdyksen hallitsemisen kannalta meidän on oltava kiitollinen jokaiselle yksilölle, joka ei lisäänny, olipa hän homo, lesbo tai hetero.
Homouden selitys on helppoa darwinistisen evoluution näkökulmasta. Kaikissa väestöissä maapallolla muutama prosentti miehistä on homoja. Jos homous olisi ollut lajin selviytymisen kannalta haitallinen ilmiö, olisi tuo ominaisuus karsiutunut moneen kertaan ihmisen historian 10 000 sukupolven aikana.
Mutta ilmeisesti olikin niin, että pienissä kivikautisissa yhteisöissä oli edullista, että osa ryhmästä jätti lapsenteon muille ja keskittyi ryhmän suojelemiseen ja ruuan keräämiseen. Tätä ilmiötä kutsutaan reproduktiiviseksi altruismiksi ja sitä esiintyy monilla muillakin eläinlajeilla.
Mehiläistyöläiset ovat mehiläiskuningattaren lapsettomia sisaria. Ne panostavat kuningatar-sisarensa geenien jatkumisen edistämiseen ja edistävät samalla omia geenejään. Myös ihmisillä on todettu, että lapsettomat enot ja tädit edistävät veljiensä ja sisartensa lasten kaikkinaista edistymistä, olivatpa syyt lapsettomuuteen sitten mitkä tahansa.
Raamattuun vetoaminen näissä seksiasioissa on turhaa, olipa kyseessä onanian tai homouden kammoksunta. Jos Raamatun ohjeita noudatettaisiin kirjaimellisesti, olisi maailma täynnään silmittömiä miehiä, sillä sanotaanhan, että jos silmäsi sinua viettelee, niin revi se pois.