Artikkelit
Mikä meitä masentaa?
10.08.1996, Savon Sanomat
TERVE! -palsta
Mikä meitä masentaa?
Kansaneläkelaitoksen KELA:n ja Lääkelaitoksen vast'ikään valmistuneen selvityksen mukaan masennuslääkkeiden käyttö pysyi Suomessa parin vuosikymmenen ajan hyvin tasaisena ja pienenä (yksi prosentti aikuisista). 1990-luvun alusta alkaen depressiolääkkeiden kulutus on kolminkertaistunut.
Kauan käytössä olleita lääkkeitä syödään entiseen tahtiin, moninkertaistuminen johtuu uusien Prozac-tyyppisten masennuslääkkeiden käytön räjähdysmäisestä kasvusta. Uusia masennuslääkkeitä käyttää nyt kaksi kertaa se määrä suomalaisia, kuin käytti vanhoja lääkkeitä viisi vuotta sitten.
Vuoden 1994 aikana joka kymmenes mies ja yksi nainen kuudesta sai lääkäriltään masennuslääkereseptin. Uudet masennuslääkkeet ovat lähes kymmenen kertaa kalliimpia vanhoihin verrattuna.
Viime vuonna sitalopraami-reseptin saaneen potilaan lääkekustannukset olivat keskimäärin 1600 markkaa ja artiitriptyliini-reseptin saaneen potilaan vain noin 200 markkaa. Kuitenkaan vanhojen ja uusien lääkkeiden tehossa ja sivuvaikutuksissa ei ole niin suuria eroja, että noin suuri hintahaitari olisi aiheellinen.
Masennuslääkkeiden käytössä tulevan (?) Itä-Suomen läänin asukkaat ovat maan kärjessä. Täällä käytetään kaksi kertaa enemmän depressiolääkkeitä kuin Pohjanmaalla ja Lapissa, jossa ainakin kaamosmasennuksen luulisi olevan ylimääräisenä taakkana eikä työttömyys ole yhtään vähäisempää kuin täällä.
Naiset käyttävät lähes kaksi kertaa enempi masennuslääkkeitä, kuin miehet. Miehet tekevät itsemurhia monta vertaa useammin, kuin naiset.
Onko syynä liian vähäinen avun hakeminen, kuten masennuslääkkeiden vähäinen käyttö osoittaa vai osaavatko naiset hoitaa asiansa miehiä paremmin? Tuoreimpien kuolinsyytilastojen mukaan 1990-luvulla naisten itsemurhien määrä on säilynyt vakiona, eli noin 300 vuodessa. Miesten itsemurhien määrä on hieman vähentynyt vuodesta 1991 vuoteen 1994 tasolle 1400/vuosi.
Näyttää vahvasti siltä, että yhteiskunnan sairastaessa on helpompaa ja halvempaa hoitaa ihmiset sopeutumaan sairaaseen yhteiskuntaan, kuin hoitaa sairas yhteiskunta terveeksi.
Meidän masennuslääketilastomme tukevat tätä käsitystä. Yhdysvalloissa ja muuallakin vankien lukumäärän raju kasvu ja kuolemanrangaistuksen käytön lisääminen ovat samanlaisia merkkejä yhteiskunnan sairauden "hoitamisesta" puuttumalla sen oireisiin. Potilaan kohdalla vain oireiden hoitaminen itse sairauteen puuttumatta on vakava virhe.
Olemmeko tietoisesti valinneet yhteiskuntamme sairauden hoitamisen laiminlyönnin? Oireet ovat jo selvästi näkyvissä, siitä yhtenä esimerkkinä masennusiääkkeiden käytönkasvu.
Kansaneläkelaitoksen KELA:n ja Lääkelaitoksen vast'ikään valmistuneen selvityksen mukaan masennuslääkkeiden käyttö pysyi Suomessa parin vuosikymmenen ajan hyvin tasaisena ja pienenä (yksi prosentti aikuisista). 1990-luvun alusta alkaen depressiolääkkeiden kulutus on kolminkertaistunut.
Kauan käytössä olleita lääkkeitä syödään entiseen tahtiin, moninkertaistuminen johtuu uusien Prozac-tyyppisten masennuslääkkeiden käytön räjähdysmäisestä kasvusta. Uusia masennuslääkkeitä käyttää nyt kaksi kertaa se määrä suomalaisia, kuin käytti vanhoja lääkkeitä viisi vuotta sitten.
Vuoden 1994 aikana joka kymmenes mies ja yksi nainen kuudesta sai lääkäriltään masennuslääkereseptin. Uudet masennuslääkkeet ovat lähes kymmenen kertaa kalliimpia vanhoihin verrattuna.
Viime vuonna sitalopraami-reseptin saaneen potilaan lääkekustannukset olivat keskimäärin 1600 markkaa ja artiitriptyliini-reseptin saaneen potilaan vain noin 200 markkaa. Kuitenkaan vanhojen ja uusien lääkkeiden tehossa ja sivuvaikutuksissa ei ole niin suuria eroja, että noin suuri hintahaitari olisi aiheellinen.
Masennuslääkkeiden käytössä tulevan (?) Itä-Suomen läänin asukkaat ovat maan kärjessä. Täällä käytetään kaksi kertaa enemmän depressiolääkkeitä kuin Pohjanmaalla ja Lapissa, jossa ainakin kaamosmasennuksen luulisi olevan ylimääräisenä taakkana eikä työttömyys ole yhtään vähäisempää kuin täällä.
Naiset käyttävät lähes kaksi kertaa enempi masennuslääkkeitä, kuin miehet. Miehet tekevät itsemurhia monta vertaa useammin, kuin naiset.
Onko syynä liian vähäinen avun hakeminen, kuten masennuslääkkeiden vähäinen käyttö osoittaa vai osaavatko naiset hoitaa asiansa miehiä paremmin? Tuoreimpien kuolinsyytilastojen mukaan 1990-luvulla naisten itsemurhien määrä on säilynyt vakiona, eli noin 300 vuodessa. Miesten itsemurhien määrä on hieman vähentynyt vuodesta 1991 vuoteen 1994 tasolle 1400/vuosi.
Näyttää vahvasti siltä, että yhteiskunnan sairastaessa on helpompaa ja halvempaa hoitaa ihmiset sopeutumaan sairaaseen yhteiskuntaan, kuin hoitaa sairas yhteiskunta terveeksi.
Meidän masennuslääketilastomme tukevat tätä käsitystä. Yhdysvalloissa ja muuallakin vankien lukumäärän raju kasvu ja kuolemanrangaistuksen käytön lisääminen ovat samanlaisia merkkejä yhteiskunnan sairauden "hoitamisesta" puuttumalla sen oireisiin. Potilaan kohdalla vain oireiden hoitaminen itse sairauteen puuttumatta on vakava virhe.
Olemmeko tietoisesti valinneet yhteiskuntamme sairauden hoitamisen laiminlyönnin? Oireet ovat jo selvästi näkyvissä, siitä yhtenä esimerkkinä masennusiääkkeiden käytönkasvu.