Etusivu   Esittely   Julkaisuluettelo   Artikkelit   Palaute  

Artikkelit

Rauman sellutehdas lintujen uusi uhka
24.02.1996, Aamulehti
Lintujen pesimärauha-vetoomus

Rauman sellutehdas lintujen uusin uhka

Me suomalaiset olemme ilmaisseet syvän huolestumisemme siitä, että Ranskassa metsästetään Suomeen pesimään palaavia muuttolintuja. Meidän on johdonmukaisuuden vuoksi pyrittävä tekemään kaikkemme, että Suomen keväiseen ja kesäiseen luontoon niin oleellisella tavalla kuuluva linnunlaulu jatkuu edelleenkin. Turvaavathan lintumme osaltaan metsiemme hyvinvoinnin syömällä tonneittain tuhohyönteisiä ja niiden toukkia.

Uusin uhka laululintujemme hyvinvoinnille on Suomen uusin ja maailman suurimpiin kuuluva sellutehdas Raumalla. Sen edistyksellinen prosessitekniikka edellyttää, että puuraaka-aine on tuoretta. Se ei saa olla kahta viikkoa vanhempaa.

Siksi metsää on kaadettava päivittäin, kesällä ja talvella. Minä vaadin, että Suomen metsät rauhoitetaan lumien sulamisen ja juhannuksen väliseksi ajaksi puiden kaatamiselta. Mitä järkeä on lailla estää koirien juoksentelu metsissä lintujen pesimäaikaan, mutta päästää kivitalon kokoiset monitoimikoneet murskaamaan muutaman varhaiskesän viikkona satoja tuhansia pesiä munineen ja poikasineen?

Jos emme kykene keskeyttämään puiden kaatoa kevätkesäisistä metsistämme, on armeliaampaa antaa ranskalaisten ampua rastaamme ja muut pikkulintumme ruokapatoihinsa, kuin antaa lintujen lentää metsiimme monitoimikoneiden saaliiksi.

Esko Länsimies
ylilääkäri, Kuopio
© Esko Länsimies | Kävijöitä 39685 kpl | Sivun latausaika: 0.002 sek (2.400 ms)