Artikkelit
Missä viipyvät voittajien totuuskomissiot?
06.01.1999, Savon Sanomat
Kolumni
Missä viipyvät voittajien totuuskomissiot?
Eteläiset naapurimme (Eestin, Latvian ja Liettuan asukkaat) ovat kokeneet tällä vuosisadalla jopa Suomea pahempia vainoja. Eesti koki kolme miehitystä toisen maailmansodan viiden vuoden aikana. Maan lääkärikunta väheni 90 prosenttia (Läkartidningen, joulunumero 1998). Lääkäreiden määrä romahti lähes tuhannesta sataan. Neuvostomiehittäjälle aukeni samalla tilaisuus venäläistää lääkärikunta lähes 50 vuoden ajaksi.
Vuonna 1937 itsenäisessä Eestissä ammattiaan harjoitti 928 lääkäriä, mitä silloisten arvioiden mukaan pidettiin sopivana miljoonaiselle väestölle. Hitlerin solmittua Molotov-Ribbentropp-sopimuksen (joka antoi Stalinille vapaat kädet Suomen ja Balttian maiden suhteen) Eestissä asuneet saksalaista syntyperää olevat ihmiset siirtyivät tai siirrettiin Saksaan. Näiden joukossa oli 150 lääkäriä.
Keväällä 1940 hieman ennen Puna-armeijan valtausta Eestissä oli 848 lääkäriä. Kun Stalinin hurtat eivät kyenneet valtaamaan Suomea, he hyökkäsivät vielä pienemmän ja heikomman kimppuun. Ensimmäisen miehitysvuoden aikana vielä 51 lääkäriä pakeni Saksaan, heidän joukossaan kansainvälisesti tunnettuja tiedemiehiä. Jäljelle jääneistä saksalaissyntyisistä lääkäreistä KGB piti huolen. Osa vietiin Siperiaan, osa teloitettiin ilman muodollisuuksia.
Erään sveitsiläisen naislääkärin ja hänen kolmen tyttärensä turistimatka Eestissä päättyi Siperian leirille ja kuolemaan. Silmälääkäri Friedrich Akel oli toiminut Eestin presidenttinä, ulkoministerinä ja maansa suurlähettiläänä Suomessa. KGB vangitsi hänet lokakuussa 1940 ja ampui 3.6.1941. Lukuisia muita lääkäreitä kidutettiin kuoliaaksi tai armeliaasti vain ammuttiin. Ensimmäisen miehitysvuoden aikana kuoli tai katosi 59 lääkäriä. Mutta myös kaikkien muiden eestiläisten kohtalo oli kauhea, yhtenä yönä revittiin 20 000 naista ja lasta kodeistaan juniin ja vietiin Siperiaan kuolemaan kylmään ja nälkään. Tämä vastaisi Nyky-Suomessa yli 100 000 ihmisen joukkomurhaa.
Kun Natsi-Saksa miehitti Balttian maat 1941, venäläiset ja juutalaiset lääkärit, yhteensä yli 20 %:a lääkärikunnasta, poistuivat maasta neuvostoliittolaisten mukana. Osa näistä lääkäreistä osallistui pakenevan Puna-Armeijan toteuttamaan Eestin itäosien asukkaiden terrorisointiin. Maahan jääneistä juutalaisista lääkäreistä vain kolme selvisi hengissä saksalaisten miehityksen ajan eestiläisten kollegoidensa kätkeminä.
Kun sotaonni kääntyi, miehitti Neuvostoliitto uudestaan Eestin 1944. Silloin pakenivat kaikki kynnelle kykenevät eestiläiset, pääasiassa laivoilla ja veneillä Ruotsiin. Paon aikana menehtyi runsaasti ihmisiä. Esimerkiksi sairaalalaiva Moero ammuttiin syvyyteen. Samalla menehtyi 1500 ihmistä, useita lääkäreitä heidän joukossaan. Eestistä pakeni 314 lääkäriä, pääasiassa Ruotsiin. Paenneiden joukossa oli melkoinen osa Tarton yliopiston lääketieteen professoreita ja suuri joukko lääketieteen opiskelijoita, joista yli 150 valmistui myöhemmin lääkäreiksi ulkomailla.
Niinpä syksyllä 1944 Eestissä oli vain 105 lääkäriä. Pidätykset alkoivat pian uudestaan ja jatkuivat aina Stalinin kuolemaan saakka. Osa viisi vuotta aiemmin Siperiaan viedyistä ja sieltä palanneista pidätettiin uudestaan ja katosivat, tällä kertaa lopullisesti. Suuret väestönsiirrot jatkuivat. Ensi maaliskuun 25 päivänä vietetään suurimman väestönsiirron 50-vuotismuistoa.
Tarton yliopistosta potkittiin pois vielä jäljellä olevat länsimaisen tieteellisen hapatuksen omanneet opettajat. Tilalle tuli kommunismille uskollisia tai venäläissyntyisiä lääkäreitä, jotka eivät osanneet edes eestin kieltä. Miehittäjä siirsi poissiirretyn eestiläisen väestön tilalle eri kansallisuuksia kaikkialta Neuvostoliitosta. Lääkärikunta venäläistyi niin, että vuonna 1989 - siis hieman ennen kommunismin romahdusta ja Eestin uutta itsenäisyyttä - maan 7600 lääkäristä vain noin tuhat oli eestiläisiä tai edes puhui eestiä. Tällä hetkellä Eestissä on noin 4500 lääkäriä, väestöön, suhteutettuna suurin piirtein sama määrä kuin Suomessa.
Latviassa on ensimmäinen sotarikollinen haastettu oikeuteen (HS 28.12.1998). Miksi Suomen valtio ei vaadi itärajamme tuntumassa siviileitä tappaneiden ja terrorisoineiden neuvostoliittolaisten sotarikollisten saattamista oikeuteen? Milloin Dresdenin hajalle pommittaneet brittilentäjät tuomitaan? Milloin yhdysvaltalaiset atomipommin pudottaneet lentäjät haastetaan oikeuteen? Miksi vain japanilaisia vaaditaan pyytämään anteeksi joukkoraiskauksia, miksi ei Puna-Armeijan upseereita, aliupseereita ja miehistöä vaadita pyytämään anteeksi saksalaisten naisten ja tyttöjen joukkoraiskausta Berliinissä 1945?
Me emme saa unohtaa voittajien emmekä hävinneiden hirmutekoja. Vasta totuus on tekevä meidät vapaiksi.
Eteläiset naapurimme (Eestin, Latvian ja Liettuan asukkaat) ovat kokeneet tällä vuosisadalla jopa Suomea pahempia vainoja. Eesti koki kolme miehitystä toisen maailmansodan viiden vuoden aikana. Maan lääkärikunta väheni 90 prosenttia (Läkartidningen, joulunumero 1998). Lääkäreiden määrä romahti lähes tuhannesta sataan. Neuvostomiehittäjälle aukeni samalla tilaisuus venäläistää lääkärikunta lähes 50 vuoden ajaksi.
Vuonna 1937 itsenäisessä Eestissä ammattiaan harjoitti 928 lääkäriä, mitä silloisten arvioiden mukaan pidettiin sopivana miljoonaiselle väestölle. Hitlerin solmittua Molotov-Ribbentropp-sopimuksen (joka antoi Stalinille vapaat kädet Suomen ja Balttian maiden suhteen) Eestissä asuneet saksalaista syntyperää olevat ihmiset siirtyivät tai siirrettiin Saksaan. Näiden joukossa oli 150 lääkäriä.
Keväällä 1940 hieman ennen Puna-armeijan valtausta Eestissä oli 848 lääkäriä. Kun Stalinin hurtat eivät kyenneet valtaamaan Suomea, he hyökkäsivät vielä pienemmän ja heikomman kimppuun. Ensimmäisen miehitysvuoden aikana vielä 51 lääkäriä pakeni Saksaan, heidän joukossaan kansainvälisesti tunnettuja tiedemiehiä. Jäljelle jääneistä saksalaissyntyisistä lääkäreistä KGB piti huolen. Osa vietiin Siperiaan, osa teloitettiin ilman muodollisuuksia.
Erään sveitsiläisen naislääkärin ja hänen kolmen tyttärensä turistimatka Eestissä päättyi Siperian leirille ja kuolemaan. Silmälääkäri Friedrich Akel oli toiminut Eestin presidenttinä, ulkoministerinä ja maansa suurlähettiläänä Suomessa. KGB vangitsi hänet lokakuussa 1940 ja ampui 3.6.1941. Lukuisia muita lääkäreitä kidutettiin kuoliaaksi tai armeliaasti vain ammuttiin. Ensimmäisen miehitysvuoden aikana kuoli tai katosi 59 lääkäriä. Mutta myös kaikkien muiden eestiläisten kohtalo oli kauhea, yhtenä yönä revittiin 20 000 naista ja lasta kodeistaan juniin ja vietiin Siperiaan kuolemaan kylmään ja nälkään. Tämä vastaisi Nyky-Suomessa yli 100 000 ihmisen joukkomurhaa.
Kun Natsi-Saksa miehitti Balttian maat 1941, venäläiset ja juutalaiset lääkärit, yhteensä yli 20 %:a lääkärikunnasta, poistuivat maasta neuvostoliittolaisten mukana. Osa näistä lääkäreistä osallistui pakenevan Puna-Armeijan toteuttamaan Eestin itäosien asukkaiden terrorisointiin. Maahan jääneistä juutalaisista lääkäreistä vain kolme selvisi hengissä saksalaisten miehityksen ajan eestiläisten kollegoidensa kätkeminä.
Kun sotaonni kääntyi, miehitti Neuvostoliitto uudestaan Eestin 1944. Silloin pakenivat kaikki kynnelle kykenevät eestiläiset, pääasiassa laivoilla ja veneillä Ruotsiin. Paon aikana menehtyi runsaasti ihmisiä. Esimerkiksi sairaalalaiva Moero ammuttiin syvyyteen. Samalla menehtyi 1500 ihmistä, useita lääkäreitä heidän joukossaan. Eestistä pakeni 314 lääkäriä, pääasiassa Ruotsiin. Paenneiden joukossa oli melkoinen osa Tarton yliopiston lääketieteen professoreita ja suuri joukko lääketieteen opiskelijoita, joista yli 150 valmistui myöhemmin lääkäreiksi ulkomailla.
Niinpä syksyllä 1944 Eestissä oli vain 105 lääkäriä. Pidätykset alkoivat pian uudestaan ja jatkuivat aina Stalinin kuolemaan saakka. Osa viisi vuotta aiemmin Siperiaan viedyistä ja sieltä palanneista pidätettiin uudestaan ja katosivat, tällä kertaa lopullisesti. Suuret väestönsiirrot jatkuivat. Ensi maaliskuun 25 päivänä vietetään suurimman väestönsiirron 50-vuotismuistoa.
Tarton yliopistosta potkittiin pois vielä jäljellä olevat länsimaisen tieteellisen hapatuksen omanneet opettajat. Tilalle tuli kommunismille uskollisia tai venäläissyntyisiä lääkäreitä, jotka eivät osanneet edes eestin kieltä. Miehittäjä siirsi poissiirretyn eestiläisen väestön tilalle eri kansallisuuksia kaikkialta Neuvostoliitosta. Lääkärikunta venäläistyi niin, että vuonna 1989 - siis hieman ennen kommunismin romahdusta ja Eestin uutta itsenäisyyttä - maan 7600 lääkäristä vain noin tuhat oli eestiläisiä tai edes puhui eestiä. Tällä hetkellä Eestissä on noin 4500 lääkäriä, väestöön, suhteutettuna suurin piirtein sama määrä kuin Suomessa.
Latviassa on ensimmäinen sotarikollinen haastettu oikeuteen (HS 28.12.1998). Miksi Suomen valtio ei vaadi itärajamme tuntumassa siviileitä tappaneiden ja terrorisoineiden neuvostoliittolaisten sotarikollisten saattamista oikeuteen? Milloin Dresdenin hajalle pommittaneet brittilentäjät tuomitaan? Milloin yhdysvaltalaiset atomipommin pudottaneet lentäjät haastetaan oikeuteen? Miksi vain japanilaisia vaaditaan pyytämään anteeksi joukkoraiskauksia, miksi ei Puna-Armeijan upseereita, aliupseereita ja miehistöä vaadita pyytämään anteeksi saksalaisten naisten ja tyttöjen joukkoraiskausta Berliinissä 1945?
Me emme saa unohtaa voittajien emmekä hävinneiden hirmutekoja. Vasta totuus on tekevä meidät vapaiksi.