Artikkelit
Raiskauspillerin käyttäjät kiikkiin
04.03.1999, Savon Sanomat
Kolumni. Rohypnolin väärinkäytön vaaroja
Raiskauspillerin käyttäjät kiikkiin
Lääkkeiden väärinkäytön karmeimpia esimerkkejä on "treffi-raiskaus-pilleriksi" kutsutun Rohypnolin käyttötapa. Diatsepaami-lääkeryhmään kuluva Rohypnol on vahva unilääke, joka suuren annoksen jälkeen aiheuttaa jopa vuorokauden mittaisen muistikatkoksen. Lääke ei ole sallittu USA:ssa, mutta on lääkärin reseptillä saatavissa Euroopan markkinoilla. Veteen liuenneena aine ei tuoksu eikä maistu. Mehulasiin tai olutlasiin tipautettuna sen väitetään mahdollistaneen tuhansien naisten raiskauksen kaikkialla maailmassa. Hoffman-La Roche lääketehdas on joutunut muuttamaan tabletin rakennetta niin, että se värjää juoman siniseksi, mutta markkinoilla on runsain määrin laittomia värittömiä tabletteja.
Koska lääkeaine on hyvin tehokas, sen tunnistaminen käyttäjän verestä on vaikeaa. Näin itsensä huumatuksi ja raiskatuksi tuntevien on ollut vaikeaa saada poliisia tai oikeusistuimia vakuuttuneeksi tilanteestaan.
Nyt irlantilainen tutkijaryhmä on onnistunut kehittämään menetelmän, jonka avulla pienikin määrä Rohypnolia on mahdollista tunnistaa luotettavasti (New Scientist, 12.12.1998). Aineen hajoamistuotteet voidaan tunnistaa vielä viikon ajan kerta-annoksen jälkeen.
Mikäli testi saadaan nopeaksi ja helpoksi vaikkapa terveyskeskuksissa tai poliisiasemilla käytettäviksi, on mahdollista väitetyissä raiskaustapauksissa käynnistää riittävät poliisitoimet. Onpa väläytetty jopa kotitestin kehittämistä, jolloin kotioloissa olisi mahdollista varmistaa asia ennen kääntymistä viranomaisten puoleen.
Tällainen vanha skeptikko pohtii tietysti asian kääntöpuolta, eli mahdollista on tietysti myös se, että uuden tyttöystävän löytänyt poikaystävä koetetaan saada hankaluuksiin ottamalla Rohypnolia ja huutamalla apua.
Tärkeintä on mielestäni kuitenkin se, että naiset ovat tietoisia tällaisten "raiskauspillereiden" olemassaolosta. Varsinkin suosituissa matkailukohteissa kotioloissa varovaisesti elelevä saattaa heittäytyä rohkeaksi ja joutua suuriin hankaluuksiin.
Muista sie - tyttökulta - jalat vie sulta alta - herrat helposti Rohypnolin avulla.
ESKO LÄNSIMIES