Artikkelit
Sädealtistus ylittää rajat - entä haittojen arviointi?
02.10.2001, ALARA 10 (3): 24-25
Päätoimittajan pyytämä kirjoitus ilmakehässä Novaja Zemljassa tehdyistä ydinkokeista ja naisten lisääntyneestä kilpirauhassyövästä. Anssi Auvisen täydentävä puheenvuoro. Science-lehdessä helmikuussa STUK:in tutkijoiden artikkeli Semipalatinskin ydinkokeiden sädekuormasta
Esko Länsimies: Sädealtistus ylittää rajat - entä haittojen arviointi?
Ilmakehässä 40 vuotta sitten tehtyjen ydinräjäytysten haittojen arviointi. ALARA 3/2001: 24-25.
Ilmakehässä tehtävät ydinaseiden laukaisukokeet 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa tuottivat suuria päästöjä. Koska kyseessä olivat sotilaiden tekemät kokeet, ei päästöjen ja niistä koituneiden haittojen seuranta ollut avointa. Vasta nyt - lähes 50 vuotta Ison Britannian tekemien vety(fuusio)pommikokeilujen jälkeen Uudessa Seelannissa käynnistettiin altistuneiden veteraanien tutkimukset ja korvausoikeudenkäynnit.
Meillä suomalaisilla ja muillakin pohjoismaalaisilla oli oivallinen tilaisuus saada ilmakehässä tehtyjen koeräjäytysten haittoja niskaamme - sijaitseehan Novaja Zemlja vain reilun tuhannen kilometrin päässä rajoiltamme. Siellä räjäytettiin maanpinnan yläpuolella 40 vuotta sitten hyvin suuria vetypommeja. Suurimpien pommien räjähdysvoima vastasi tuhansien Hiroshimaan ja Nagasakiin tiputettujen pommien voimaa. Tiedossani ei ole miten ihmiskunnan on tarkoitus viettää Nobelin rauhanpalkintoa havitelleen pääsihteeri Nikita Hrutshevin aikana vuonna 1961 räjäytetyn kaikkien aikojen suurimman pommin (58 Mt) vuosipäivää.
Fuusiopommin räjäyttäminen edellyttää tavallisen fissiopommin räjäytystä riittävän kuumuuden aikaansaamiseksi. Ihmisille ja muille eläville olennoille vaarallisia radionuklideja vapautui Novaja Zemljassa 1960 ja 1961 ja ne olivat muutamassa päivässä Suomessa ja Norjassa. Radiojodikin ennätti Suomeen ennen ionisoivan kykynsä menettämistä. Myöhempien laskeumapiikkien yhteydessä (esimerkiksi Tshornobyl) on voitu osoittaa, että radiojodi ehtii ravintoketjuumme ennen vaarattomaksi puoliintumistaan.
Tiedossani ei ole mittaustuloksia radiojodin vapautumisesta Novaja Zemljasta eikä laskeumista Suomeen 1950-luvulta ja 1960-luvun alkuvuosilta. Ehkä suomettumisella on osuutta tidottamisen aktiivisuuteen. Sen tiedämme, että koko maailmassa radiojodia vapautui ilmakehässä tehtyjen kokeiden yhteydessä vuonna 1960 yhteensä 651 Ebq (E = eksa, 10 potenssiin 18). Tshornobylin onnettomuuden yhteydessä vastaava päästö oli 1.2 - 1.7 Ebq.
Suomalaisten kilpirauhanen on erityinen
Itä- ja Pohjois-Suomen maaperä ja vedet sisältävät vähän jodia. Täällä vuosisatojen ajan asuneen väestön yhtenä evolutiivisena sopeutumana on endeeminen struuma eli kilpirauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu. Se on vaivannut erityisesti naisia, sillä raskauden aikana äidin elimistö luovuttaa itsestään sikiölle kaikki sen tarvitsemat aineet. Täten lapsi imee äidistä kehittymiselleen oleellisen kilpirauhashormonin tuottamisessa tarpeellisen jodinkin. Suurten lapsilaumojen tuottamisen myötä nämä kantaemomme elivät siis jatkuvassa jodin puutoksessa. Hengissä selvisivät vain ne, jotka omasivat vähitellen geeneihin rypästyvän ominaisuuden ahnaasti imeä ravinnosta kaiken jodin ja tehostaa hormonituotantoaan kasvattamalla kilpirauhasen kokoa. Tilanne on aivan rinnasteinen itä-suomalaisiin rypästyneiden kolesteroli-geenien poikkeavuuksien kanssa. Endeemisen struuman alueilla esimerkiksi Himalajalla on todettu nuorten follikulaarisen kilpirauhassyövän olevan yleistä.
Jodia alettiin lisätä ravintoomme vasta toisen maailmansodan jälkeen, joten suurina ikäluokkina syntyneet Itä- ja Pohjois-Suomen naiset olivat ja ovat tässä suhteessa "neitseellisiä." Heidän hormonitoimintansa oli kiihkeän lisääntymisen vaiheessa eli heidän kuukautisensa alkoivat 1960-luvun alussa. Juuri silloin Neuvostoliitto räjäytti suurimmat pomminsa, osan siis vain noin tuhannen kilometrin päässä. Tästä aiheutui radiojodi-päästöjä, joista noiden alueiden väestöä ei varoitettu eikä heidän kilpirauhasiaan joditableteilla suojattu.
Naisten kilpirauhassyöpien ilmaantuvuus lisääntyi 1965 jälkeen
Kilpirauhasen syöpä on nuorten naisten tauti - alle 30-vuotiaiden naisten syövistä joka kuudes on kilpirauhasen syöpä. Suomen Syöpärekisteriin ilmoitettujen naisten uusien kilpirauhassyöpien määrä lähti hyvin rajuun nousuun 1960-luvun loppupuolella eli noin viisi vuotta ilmakehässä tehtävien ydinkokeiden lopettamisen jälkeen. Oma "helmitaulu-epidemiologiani" osoittaa vuosittaisten uusien syöpien lukumäärän ja kalenterivuosien välille lineaarisen korrelaation (r = 0.90). Miesten kohdalla vastaavaa korrelaatiota ei ole.
Osa syövistä hävisi tilastoista?
Yhtenä syynä siihen, että tätä mahdollista kilpirauhassyöpien epidemiaa ei ole tunnistettu tai tunnustettu, on se, että melkoinen osa radiojodille altistunutta väestöä katosi suomalaisten viranomaisten näkyvistä. Muutto Ruotsiin vei 1960- ja 1970-luvuilla juuri noilta endeemisen struuman alueilta tyttöjä ja naisia leveämmän leivän ääreen. Syöpärekisterimme ei ainakaan aikaisemmin ole sisältänyt tietoja kansalaisen elämänkaaren asuinpaikoista, kenties syntymäpaikka ja sairauden toteamispaikka kirjaantuivat. Elämänkaaren tapahtumat eivät ole niissä tiedostoissa. Mikäli näiden ruotsinsuomalaisten naisten joukossa on lisääntynyt kilpirauhassyövän ilmaantuvuus, se ei nouse esiin valtaväestön insidenssin liudentaessa tapauksien määrän.
Ruotsin ja Suomen syöpärekisterin tiedot yhdistettävä
Onko Neuvostoliiton Suomen lähellä ilmakehässä tekemien ydinräjäytysten ja naisten kilpirauhassyöpien välillä syy-seuraussuhde tai edes ajallinen yhteys? Tämän ratkaisemiseksi on kaksi lähestymistapaa. Etsitään Suomen ja Ruotsin syöpärekistereistä riittävä määrä kilpirauhasen syöpiä vuosilta 1960-1975 ja jäljitetään jokaisen potilaan tautia edeltävän elämänkaaren mahdollinen radiojodialtistus, verrokkina vaikkapa sama lukumäärä rintasyöpäpotilaita. Toinen tapa on valita korkean ja matalan radiojodialtistuksen alueen (Kuusamo? Pirkanmaa?) 20 000 naista vuodelta 1961 ja jäljittää heidän kilpirauhassyöpänsä Suomen ja Ruotsin rekistereistä.
Entä sitten?
Kaikista naisten syövistä vain pari prosenttia on kilpirauhasen syöpiä ja ydinräjäytyksiä ei enää tehdä ilmakehässä. Mitä hyötyä siis olisi selvittää mahdollinen ydinkokeiden ja kilpirauhassyövän välinen riippuvuus? Ihminen touhuaa kaikenlaista tyhmää suuressa älykkyydessään. Toiminnalle keksitään yleensä jokin ylevä peruste (isänmaan puolustaminen, nälän poistaminen). Tällä hetkellä geeneihin liittyvän teknologian avulla uskotellaan ratkaistavan samoja ongelmia joiden uskottiin ratkeavan ydinteknologian avulla puoli vuosisataa sitten. Jos voimme osoittaa, että hyvän edistämiseksikin tekemämme teot sisältävät aina myös haitalliset seuraamukset - seuraamukset joista osa tulee esiin vasta vuosikymmenien kuluttua - voimme kenties lisätä painostusta siihen, että kehitysoptimistien rinnalla on aina oltava myös haittoja arvioivat ja ennakoivat kehityspessimistit.
Ilmakehässä 40 vuotta sitten tehtyjen ydinräjäytysten haittojen arviointi. ALARA 3/2001: 24-25.
Ilmakehässä tehtävät ydinaseiden laukaisukokeet 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa tuottivat suuria päästöjä. Koska kyseessä olivat sotilaiden tekemät kokeet, ei päästöjen ja niistä koituneiden haittojen seuranta ollut avointa. Vasta nyt - lähes 50 vuotta Ison Britannian tekemien vety(fuusio)pommikokeilujen jälkeen Uudessa Seelannissa käynnistettiin altistuneiden veteraanien tutkimukset ja korvausoikeudenkäynnit.
Meillä suomalaisilla ja muillakin pohjoismaalaisilla oli oivallinen tilaisuus saada ilmakehässä tehtyjen koeräjäytysten haittoja niskaamme - sijaitseehan Novaja Zemlja vain reilun tuhannen kilometrin päässä rajoiltamme. Siellä räjäytettiin maanpinnan yläpuolella 40 vuotta sitten hyvin suuria vetypommeja. Suurimpien pommien räjähdysvoima vastasi tuhansien Hiroshimaan ja Nagasakiin tiputettujen pommien voimaa. Tiedossani ei ole miten ihmiskunnan on tarkoitus viettää Nobelin rauhanpalkintoa havitelleen pääsihteeri Nikita Hrutshevin aikana vuonna 1961 räjäytetyn kaikkien aikojen suurimman pommin (58 Mt) vuosipäivää.
Fuusiopommin räjäyttäminen edellyttää tavallisen fissiopommin räjäytystä riittävän kuumuuden aikaansaamiseksi. Ihmisille ja muille eläville olennoille vaarallisia radionuklideja vapautui Novaja Zemljassa 1960 ja 1961 ja ne olivat muutamassa päivässä Suomessa ja Norjassa. Radiojodikin ennätti Suomeen ennen ionisoivan kykynsä menettämistä. Myöhempien laskeumapiikkien yhteydessä (esimerkiksi Tshornobyl) on voitu osoittaa, että radiojodi ehtii ravintoketjuumme ennen vaarattomaksi puoliintumistaan.
Tiedossani ei ole mittaustuloksia radiojodin vapautumisesta Novaja Zemljasta eikä laskeumista Suomeen 1950-luvulta ja 1960-luvun alkuvuosilta. Ehkä suomettumisella on osuutta tidottamisen aktiivisuuteen. Sen tiedämme, että koko maailmassa radiojodia vapautui ilmakehässä tehtyjen kokeiden yhteydessä vuonna 1960 yhteensä 651 Ebq (E = eksa, 10 potenssiin 18). Tshornobylin onnettomuuden yhteydessä vastaava päästö oli 1.2 - 1.7 Ebq.
Suomalaisten kilpirauhanen on erityinen
Itä- ja Pohjois-Suomen maaperä ja vedet sisältävät vähän jodia. Täällä vuosisatojen ajan asuneen väestön yhtenä evolutiivisena sopeutumana on endeeminen struuma eli kilpirauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu. Se on vaivannut erityisesti naisia, sillä raskauden aikana äidin elimistö luovuttaa itsestään sikiölle kaikki sen tarvitsemat aineet. Täten lapsi imee äidistä kehittymiselleen oleellisen kilpirauhashormonin tuottamisessa tarpeellisen jodinkin. Suurten lapsilaumojen tuottamisen myötä nämä kantaemomme elivät siis jatkuvassa jodin puutoksessa. Hengissä selvisivät vain ne, jotka omasivat vähitellen geeneihin rypästyvän ominaisuuden ahnaasti imeä ravinnosta kaiken jodin ja tehostaa hormonituotantoaan kasvattamalla kilpirauhasen kokoa. Tilanne on aivan rinnasteinen itä-suomalaisiin rypästyneiden kolesteroli-geenien poikkeavuuksien kanssa. Endeemisen struuman alueilla esimerkiksi Himalajalla on todettu nuorten follikulaarisen kilpirauhassyövän olevan yleistä.
Jodia alettiin lisätä ravintoomme vasta toisen maailmansodan jälkeen, joten suurina ikäluokkina syntyneet Itä- ja Pohjois-Suomen naiset olivat ja ovat tässä suhteessa "neitseellisiä." Heidän hormonitoimintansa oli kiihkeän lisääntymisen vaiheessa eli heidän kuukautisensa alkoivat 1960-luvun alussa. Juuri silloin Neuvostoliitto räjäytti suurimmat pomminsa, osan siis vain noin tuhannen kilometrin päässä. Tästä aiheutui radiojodi-päästöjä, joista noiden alueiden väestöä ei varoitettu eikä heidän kilpirauhasiaan joditableteilla suojattu.
Naisten kilpirauhassyöpien ilmaantuvuus lisääntyi 1965 jälkeen
Kilpirauhasen syöpä on nuorten naisten tauti - alle 30-vuotiaiden naisten syövistä joka kuudes on kilpirauhasen syöpä. Suomen Syöpärekisteriin ilmoitettujen naisten uusien kilpirauhassyöpien määrä lähti hyvin rajuun nousuun 1960-luvun loppupuolella eli noin viisi vuotta ilmakehässä tehtävien ydinkokeiden lopettamisen jälkeen. Oma "helmitaulu-epidemiologiani" osoittaa vuosittaisten uusien syöpien lukumäärän ja kalenterivuosien välille lineaarisen korrelaation (r = 0.90). Miesten kohdalla vastaavaa korrelaatiota ei ole.
Osa syövistä hävisi tilastoista?
Yhtenä syynä siihen, että tätä mahdollista kilpirauhassyöpien epidemiaa ei ole tunnistettu tai tunnustettu, on se, että melkoinen osa radiojodille altistunutta väestöä katosi suomalaisten viranomaisten näkyvistä. Muutto Ruotsiin vei 1960- ja 1970-luvuilla juuri noilta endeemisen struuman alueilta tyttöjä ja naisia leveämmän leivän ääreen. Syöpärekisterimme ei ainakaan aikaisemmin ole sisältänyt tietoja kansalaisen elämänkaaren asuinpaikoista, kenties syntymäpaikka ja sairauden toteamispaikka kirjaantuivat. Elämänkaaren tapahtumat eivät ole niissä tiedostoissa. Mikäli näiden ruotsinsuomalaisten naisten joukossa on lisääntynyt kilpirauhassyövän ilmaantuvuus, se ei nouse esiin valtaväestön insidenssin liudentaessa tapauksien määrän.
Ruotsin ja Suomen syöpärekisterin tiedot yhdistettävä
Onko Neuvostoliiton Suomen lähellä ilmakehässä tekemien ydinräjäytysten ja naisten kilpirauhassyöpien välillä syy-seuraussuhde tai edes ajallinen yhteys? Tämän ratkaisemiseksi on kaksi lähestymistapaa. Etsitään Suomen ja Ruotsin syöpärekistereistä riittävä määrä kilpirauhasen syöpiä vuosilta 1960-1975 ja jäljitetään jokaisen potilaan tautia edeltävän elämänkaaren mahdollinen radiojodialtistus, verrokkina vaikkapa sama lukumäärä rintasyöpäpotilaita. Toinen tapa on valita korkean ja matalan radiojodialtistuksen alueen (Kuusamo? Pirkanmaa?) 20 000 naista vuodelta 1961 ja jäljittää heidän kilpirauhassyöpänsä Suomen ja Ruotsin rekistereistä.
Entä sitten?
Kaikista naisten syövistä vain pari prosenttia on kilpirauhasen syöpiä ja ydinräjäytyksiä ei enää tehdä ilmakehässä. Mitä hyötyä siis olisi selvittää mahdollinen ydinkokeiden ja kilpirauhassyövän välinen riippuvuus? Ihminen touhuaa kaikenlaista tyhmää suuressa älykkyydessään. Toiminnalle keksitään yleensä jokin ylevä peruste (isänmaan puolustaminen, nälän poistaminen). Tällä hetkellä geeneihin liittyvän teknologian avulla uskotellaan ratkaistavan samoja ongelmia joiden uskottiin ratkeavan ydinteknologian avulla puoli vuosisataa sitten. Jos voimme osoittaa, että hyvän edistämiseksikin tekemämme teot sisältävät aina myös haitalliset seuraamukset - seuraamukset joista osa tulee esiin vasta vuosikymmenien kuluttua - voimme kenties lisätä painostusta siihen, että kehitysoptimistien rinnalla on aina oltava myös haittoja arvioivat ja ennakoivat kehityspessimistit.