Etusivu   Esittely   Julkaisuluettelo   Artikkelit   Palaute  

Artikkelit

Tupakaton keskiaika
30.07.2003, Turun Sanomat
Vetoomus Turun keskiaikaisten markkinoiden järjestäjille pyrkiä tupakoimattomuuteen - autenttisuuden nimissä

Tupakaton keskiaika
Turun Sanomat, 30.07.2003

Kiertelin Turun keskiaikaisilla markkinoilla helteisenä kesäiltana. Sekä miljöötä että sisällön luovia ihmisiä ihailen ja entisenä turkulaisena hieman kadehdinkin. Kivana yksityiskohtana huomasin pyrkimyksen pitäytyä keskiaikaisissa tavoissa ja tavaroissa.

Mutta yksi asia oli anakroninen eli tuohon aikaan sopimaton: Tupakka ja varsinkin savukkeiden poltto oli tuntematon tapa keskiajalla - ilmeisesti vasta Kolumbus toi tuon tavan Eurooppaan ja Turkuun tapa ei tainnut saapua ennen kuin 1500-lukua oli eletty jo kotvasen aikaa.

Nyt sekä keskiaikaisia turkulaisia esittävistä ja varsinkin yleisöstä valitettavan moni poltti savukkeita. Kun tungos - ainakin avajaisiltana - oli suuri ja joukossa oli paljon lapsiperheitä, niin syntyi kovin uhkaavia tilanteita. Hehkuva savukkeen pää heilui muutaman sentin päässä pienen taapertajan tai rattailla istuvan silmistä. Kun jollekin nuorelle isälle tuosta uhkasta huomautin, sain mainion esimerkin varsinais-suomalaisesta 2000-luvun sanastosta.

Toivottavasti keskiaikaisten markkinoiden perinne jatkuu ja kehittyy. Ehkä jo ensi kesänä markkinat ovat savuttomat ja nikotiinittomat - siinäkin kohti aitoutta.

Esko Länsimies
© Esko Länsimies | Kävijöitä 39676 kpl | Sivun latausaika: 0.002 sek (2.377 ms)