Artikkelit
Yhteiskuntien kuuluu kaivaa totuus esiin
29.03.2008, Helsingin Sanomat, mielipide, 29.3.2008, C7
Paljon pohtimani aihe siitä, onko yhteisöllä vastuu sen jäsenten tekemistä pahuuden teoista. Onko yhteisöjen pyydettävä anteeksi sen piirissä toteutetut - mutta yksilöiden tekemät - väkivallanteot (sota, holokausti jne)? Kenelle anteeksipyyntö osoitetaan?
Yhteiskuntien kuuluu kaivaa totuus esiin
Menneisyyden julmuuksia ja typeryyksiä kehoitetaan pyytämään anteeksi mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä. Viimeksi (HS 25.3.2008) kirjoittaja uskoi, että Suomen hallituksen anteeksipyyntö sisällissodan (vapaussodan, veljessodan) tapahtumien vuoksi "puhdistaisi ilmaa."
Hän oletti "virassaan olevien ministereiden joutuvan puuttumaan korjaavasti myös menneisyyden virheisiin." Taitaa ministereillämme olla omissakin virheissään korjaamista - eikä ole tarpeenkaan muiden tekemien virheiden anteeksipyytely. Pahuuden tekijä on aina yksilö ja teon uhri on yksilö. Yksilön on kannettava vastuu teoistaan ja vain uhrilla on oikeus anteeksiantoon.
Tehtyjen vääryyksien ja julmuuksien osalta yhteisön (laajasti ymmärrettynä "historian") on jälkikäteen kaivettava esiin totuus niin kammottavaksi tai omituiseksi kuin se esiin kaivettuna osoittautuukaan. Vain totuus on tekevä yksilöt ja yhteisöt vapaiksi. Mikäli vaaditaan tai hyväksytään yhteisöllinen anteeksipyyntö vasta silloin, kun viimenenkin omakohtaisesti tapahtumat kokenut on jo kuollut, mutta ei tunnusteta tai edes tunneta tehtyä pahuutta, on seurauksena kaiken pahuuden uusiminen.
Yhteiskuntien velvollisuutena on kaivaa totuus esiin ja saattaa se ja jokaisen pahuuteen syyllistyneen identiteetti esiin historiankirjoissa ja sähköisissä dokumenteissa - olipa kyseessä Musa Daghin tapahtumat, Puna-armeijan "partisaanien" hirmutyöt Itä-Suomessa, My Lain asukkaiden teurastus tai Darfurin raiskaukset. Pahuuden selvittämisessä ei todisteille voida asettaa salassapitoaikoja. Sekä voittajien että voitettujen on ymmärrettävä, että tärkeintä on pahuuden toistumisen esto.
Se edellyttää, se vaatii, että asiat selvitetään juurta jaksain. Anteeksi pyytämisellä ei ole merkitystä, sillä se ei pyyhi pois pahuutta. Vain totuus on tekevä meidät vapaiksi.
Esko Länsimies
Kuopio
Menneisyyden julmuuksia ja typeryyksiä kehoitetaan pyytämään anteeksi mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä. Viimeksi (HS 25.3.2008) kirjoittaja uskoi, että Suomen hallituksen anteeksipyyntö sisällissodan (vapaussodan, veljessodan) tapahtumien vuoksi "puhdistaisi ilmaa."
Hän oletti "virassaan olevien ministereiden joutuvan puuttumaan korjaavasti myös menneisyyden virheisiin." Taitaa ministereillämme olla omissakin virheissään korjaamista - eikä ole tarpeenkaan muiden tekemien virheiden anteeksipyytely. Pahuuden tekijä on aina yksilö ja teon uhri on yksilö. Yksilön on kannettava vastuu teoistaan ja vain uhrilla on oikeus anteeksiantoon.
Tehtyjen vääryyksien ja julmuuksien osalta yhteisön (laajasti ymmärrettynä "historian") on jälkikäteen kaivettava esiin totuus niin kammottavaksi tai omituiseksi kuin se esiin kaivettuna osoittautuukaan. Vain totuus on tekevä yksilöt ja yhteisöt vapaiksi. Mikäli vaaditaan tai hyväksytään yhteisöllinen anteeksipyyntö vasta silloin, kun viimenenkin omakohtaisesti tapahtumat kokenut on jo kuollut, mutta ei tunnusteta tai edes tunneta tehtyä pahuutta, on seurauksena kaiken pahuuden uusiminen.
Yhteiskuntien velvollisuutena on kaivaa totuus esiin ja saattaa se ja jokaisen pahuuteen syyllistyneen identiteetti esiin historiankirjoissa ja sähköisissä dokumenteissa - olipa kyseessä Musa Daghin tapahtumat, Puna-armeijan "partisaanien" hirmutyöt Itä-Suomessa, My Lain asukkaiden teurastus tai Darfurin raiskaukset. Pahuuden selvittämisessä ei todisteille voida asettaa salassapitoaikoja. Sekä voittajien että voitettujen on ymmärrettävä, että tärkeintä on pahuuden toistumisen esto.
Se edellyttää, se vaatii, että asiat selvitetään juurta jaksain. Anteeksi pyytämisellä ei ole merkitystä, sillä se ei pyyhi pois pahuutta. Vain totuus on tekevä meidät vapaiksi.
Esko Länsimies
Kuopio