Artikkelit
Nuorisostamme
13.12.1957, Sarastus, Savonlinnan lyseon teinikunnan lehti
Nuoren ääni nuorten puolesta aikuisten maailmassa
Nuorisostamme. Esko Länsimies. Sarastus 1957.
Nykyisin on puheenaiheena nuorisomme paatuneisuus, rikollisuus. Puhutaan nykynuorisosta. Siitä esitetään aina huonot puolet, moititaan sitä kurittomuudesta ja kaikesta pahasta. Tämä on totta, mutta mikä on kaiken syy?
Syitä on useita: Koti, koulu, toinen sukupuoli ja itsetehostusvietti. Kaikki tämä on kuitenkin samaa perussyytä. Jokaisella nuorella on luonnon muodostama yksinäisyyden pelko. Kodissa haluttaisiin seuraa vanhemmista ja sisaruksista, mutta monilta puuttuu koti sanan varsinaisessa mielessä ja siksi nuoret pakenevat yksinäisyyttään toisen sukupuolen seuraan. Mutta he saavat kokea katkeria pettymyksiä ja heidän on tunnustettava: Rakkaus tai niin sanottu rakkaus on vain itsensä pettämistä, leikkimistä tunteilla, joita ei ole tai jotka kuvitellaan todellisiksi. Itsetehostuskin on kuin hätähuuto: katsokaa, minäkin olen ihminen, katsokaa, en halua olla yksin.
Koulu on nuorisomme muodostajana huomion arvoinen tekijä. Minusta on aivan luonnollista, että koulunuorison keskuudessa tupakanpoltto ja alkoholin käyttö on lisääntynyt. Meillä nuorilla on, kuten teillä vanhemmillakin, omat ristiriitamme kotona, koulussa ja toveripiirissä. Ei ole ihme, että oppilas väliajalla vastoin koulun sääntöjä menee tupakalle, jos hänet on tunnilla haukuttu perusteellisesti. Onko koulun tarkoituksena muodostaa nuoresta lapsesta hermoheikko pitämällä häntä alituisessa jännityksessä sisäänpääsytutkinnosta ylioppilaskirjoituksiin saakka? Tähän jännitykseen etsii kokematon nuori viinan ja tupakan "apua".
Onko nykyisen yhteiskunnan tarkoitus se, että nuorisolla ei ole tai ei saa olla nuoruutta. Vanhemmat kertovat meille vanhan ajan kultaisesta lapsuudesta. Heidän vanhempansa kykenivät sen heille luomaan. Heidän lapsuusvuotensa olivat rauhallisia ja iloisia. Eivätkö he pysty siihen mihin heidän vanhempansa pystyivät: luomaan lapsilleen nuoruuden, joka on todella elämisen arvoinen. Te kehoitatte meitä ottamaan esimerkkiä Teistä. Miksi? Otitteko Te esimerkkiä vanhemmistanne?
Mekin haluaisimme olla rauhallisia ja iloisia emmekä synkkäkatseisia nykyajan nuoria. Miksi olemme tällaisia, miksi on nuorisorikollisuutta? Kysykää itseltänne, vanhemmat ja kasvattajat. Te, Te olette luoneet sen maailman, jossa me nuoret kasvamme, kasvamme siksi, mikä on ajan henki, Teidän luomanne.
WEST.