Artikkelit
Terveitten ihmisten kammioperäiset rytmihäiriöt
01.02.1985, Duodecim 101: 1810
Tutkimusreferaatti
Terveitten ihmisten kammioperäiset rytmihäiriöt
KENNEDY H L, WHITLOCK J A, SPRAGUE M K, ym.: N Engl J Med 312: 193-197, 1985
Kun ambulatorisia EKG-rekisteröintejä on alettu tehdä paljon, myös kammioperäisiä rytmihäiriöitä on havaittu runsaasti. Iskeemiseen sydänsairauteen liittyvä kammiolisälyöntisyys on ennusteen kannalta merkittävä seikka, mutta tietomme oireettoman väestön kammiorytmihäiriöiden ennustearvosta ovat puutteelliset. Missourilainen työryhmä raportoi 73 potilaan seurantatulokset; näillä potilailla oli sattumalta todettu runsas tai monimuotoinen kammiorytmihäiriö. Seuranta-aika ulottui 10 vuoteen asti. Kaikki tutkittiin hyvin perusteellisesti noninvasiivisin menetelmin ja todettiin terveiksi. Kolmanneksella potilaista oli lievästi kohonnut verenpaine, ja he saivat beetasalpaajalääkityksen. Potilaista 31:lle tehtiin sepelvaltimoiden varjoainekuvaus joko riskitekijöiden runsauden vuoksi tai sotilaspalvelukelpoisuuden varmistamiseksi. Kuudella todettiin yli 50 %:n ahtauma ja seitsemällä tätä lievempi ahtauma, ja heillä aloitettiin beetasalpaus. Kohortin keski-ikä oli seurannan alussa 46 vuotta, ja vuorokauden EKG-rekisteröinnissä todettiin kammioekstrasystolioita keskimäärin lähes 600. Seurannassa todettiin neljällä syntyperäinen sairaus. Koko seurantajakson aikana esiintyi odotettua vähemmän kuolemia (p < 0.05). Suotuisa löydös saattaa osittain selittyä sillä, että neljännes tutkituista sai beetasalpaajaa. Minkään sekoittavan tekijän ei kuitenkaan katsottu estävän sellaista päätelmää, ettei edes monimuotoinen lisälyöntitaipumus lisää kuolleisuutta oireettomilla henkilöillä, vaikka sepelvaltimot olisivatkin ahtaat.
Tämäkin tutkimus osoittaa, että pitkäaikaiset rekisteröinnit ja seuranta muuttavat käsityksiämme monista asioista. Tässä potilasryhmässä rytmihäiriöiden aktiivinen hoito olisi johtanut hyvään tulokseen, johon päästiin ilman hoitoakin!
ESKO LÄNSIMIES
KENNEDY H L, WHITLOCK J A, SPRAGUE M K, ym.: N Engl J Med 312: 193-197, 1985
Kun ambulatorisia EKG-rekisteröintejä on alettu tehdä paljon, myös kammioperäisiä rytmihäiriöitä on havaittu runsaasti. Iskeemiseen sydänsairauteen liittyvä kammiolisälyöntisyys on ennusteen kannalta merkittävä seikka, mutta tietomme oireettoman väestön kammiorytmihäiriöiden ennustearvosta ovat puutteelliset. Missourilainen työryhmä raportoi 73 potilaan seurantatulokset; näillä potilailla oli sattumalta todettu runsas tai monimuotoinen kammiorytmihäiriö. Seuranta-aika ulottui 10 vuoteen asti. Kaikki tutkittiin hyvin perusteellisesti noninvasiivisin menetelmin ja todettiin terveiksi. Kolmanneksella potilaista oli lievästi kohonnut verenpaine, ja he saivat beetasalpaajalääkityksen. Potilaista 31:lle tehtiin sepelvaltimoiden varjoainekuvaus joko riskitekijöiden runsauden vuoksi tai sotilaspalvelukelpoisuuden varmistamiseksi. Kuudella todettiin yli 50 %:n ahtauma ja seitsemällä tätä lievempi ahtauma, ja heillä aloitettiin beetasalpaus. Kohortin keski-ikä oli seurannan alussa 46 vuotta, ja vuorokauden EKG-rekisteröinnissä todettiin kammioekstrasystolioita keskimäärin lähes 600. Seurannassa todettiin neljällä syntyperäinen sairaus. Koko seurantajakson aikana esiintyi odotettua vähemmän kuolemia (p < 0.05). Suotuisa löydös saattaa osittain selittyä sillä, että neljännes tutkituista sai beetasalpaajaa. Minkään sekoittavan tekijän ei kuitenkaan katsottu estävän sellaista päätelmää, ettei edes monimuotoinen lisälyöntitaipumus lisää kuolleisuutta oireettomilla henkilöillä, vaikka sepelvaltimot olisivatkin ahtaat.
Tämäkin tutkimus osoittaa, että pitkäaikaiset rekisteröinnit ja seuranta muuttavat käsityksiämme monista asioista. Tässä potilasryhmässä rytmihäiriöiden aktiivinen hoito olisi johtanut hyvään tulokseen, johon päästiin ilman hoitoakin!
ESKO LÄNSIMIES