Artikkelit
Hiusten hivenaineanalyysit - hölynpölyä
01.02.1985, Duodecim 101: 2240-2241
Tutkimusreferaatti
Hiusten hivenaineanalyysi - hölynpölyä
BARRET S: JAMA 254: 1041-1045, 1985
Hivenaineiden oikean pitoisuuden merkitys ihmisen terveydelle lienee kiistatonta, samoin eräiden metallien runsaan saannin epäsuotuisa vaikutus. Keinot mineraalinpuutostilan tai liian määrän toteamiseksi ovat kiistanalaisia. Hiusnäytteistä määritetty metallin tai hivenaineen pitoisuuden yhtenevyys koko elimistön vastaavaan pitoisuuteen on kiivaan väittelyn kohteena. Menetelmään uskovia on syytetty kaupallisuudesta, jopa puoskaroinnista. Ongelma on ilmeisesti melkoinen myös Yhdysvalloissa, sillä siellä on tehty pieni sokkokoe, jossa toimitettiin kahden nuoren, terveen tytön hiusnäyte 13 kaupalliseen hiusanalysointilaboratorioon. Kummankin tytön hiusnäytteet pestiin 20 kertaa vesijohtovedellä, sekoitettiin erikseen ja jaettiin 26 osaan. Jokaiseen laboratorioon lähetettiin siis kaksi näytettä kummastakin tytöstä, eri nimillä ja noin kolmen viikon välein.
Halvin analyysi maksoi 100 mk ja kallein noin 240 mk. Analysoitujen mineraalien lukumäärä vaihteli 16:n ja 31:n välillä. Analyysituloksen pituus oli yhdestä sivusta aina 45 sivuun tietokoneen kirjoitusta! Samasta hiusnäytteestä kahdella eri määrityskerralla annettu tulos oli sangen usein erilainen, jopa yli 40 % mineraalien ilmoitetuista pitoisuusluokista (pieni, normaali, suuri) oli kahdessa eri määrityksessä erilainen. Vain neljän laboratorion tulokset olivat toistettavia. Kun verrattiin eri laboratorioiden antamia pitoisuuksia toisiinsa, tilanne oli vieläkin murheellisempi. Kun yksi laboratorio ilmoitti kadmiumin, arsenikin, elohopean tai molybdeenin puuttuvan lähetetystä näytteestä, niin toinen laboratorio ilmoitti pitoisuuksia 4-5 ppm! Mielenkiintoisena yksityiskohtana todettakoon, että saman näytteen ilmoitettiin sisältävän seleeniä 0.05 ja 20.2 ppm, eli suurimman ja pienimmän arvon suhde oli yli 400!
Eri laboratorioiden tulkinta omista tuloksistaan oli yhtä epäluotettavaa. Normaalin tai tavanomaisen pitoisuuden rajat vaihtelivat suuresti; se mitä yksi laboratorio piti pienenä pitoisuutena, oli toisen mielestä suurentunut. Yhdysvaltalaisten hiuslaboratorioiden tietokoneet ehdottelivat myös diagnooseja: ensimmäiselle neidolle ehdotettiin mm. kilpirauhasen vajaatoimintaa, virtsamyrkytystä ja keskushermoston depressiota, toista tyttöä arvuuteltiin eräässä tulostusliuskassa jopa 23 erilaisen taudin kantajaksi, joukossa hypoglykemia, päänsärky, ärtyvyys jne.
Tutkimuksen tekijän mielestä hiusanalyysien käyttö on epätieteellistä, tuhlaavaista ja luultavasti rikollista. Ei kaipaa kommentteja.
ESKO LÄNSIMIES
BARRET S: JAMA 254: 1041-1045, 1985
Hivenaineiden oikean pitoisuuden merkitys ihmisen terveydelle lienee kiistatonta, samoin eräiden metallien runsaan saannin epäsuotuisa vaikutus. Keinot mineraalinpuutostilan tai liian määrän toteamiseksi ovat kiistanalaisia. Hiusnäytteistä määritetty metallin tai hivenaineen pitoisuuden yhtenevyys koko elimistön vastaavaan pitoisuuteen on kiivaan väittelyn kohteena. Menetelmään uskovia on syytetty kaupallisuudesta, jopa puoskaroinnista. Ongelma on ilmeisesti melkoinen myös Yhdysvalloissa, sillä siellä on tehty pieni sokkokoe, jossa toimitettiin kahden nuoren, terveen tytön hiusnäyte 13 kaupalliseen hiusanalysointilaboratorioon. Kummankin tytön hiusnäytteet pestiin 20 kertaa vesijohtovedellä, sekoitettiin erikseen ja jaettiin 26 osaan. Jokaiseen laboratorioon lähetettiin siis kaksi näytettä kummastakin tytöstä, eri nimillä ja noin kolmen viikon välein.
Halvin analyysi maksoi 100 mk ja kallein noin 240 mk. Analysoitujen mineraalien lukumäärä vaihteli 16:n ja 31:n välillä. Analyysituloksen pituus oli yhdestä sivusta aina 45 sivuun tietokoneen kirjoitusta! Samasta hiusnäytteestä kahdella eri määrityskerralla annettu tulos oli sangen usein erilainen, jopa yli 40 % mineraalien ilmoitetuista pitoisuusluokista (pieni, normaali, suuri) oli kahdessa eri määrityksessä erilainen. Vain neljän laboratorion tulokset olivat toistettavia. Kun verrattiin eri laboratorioiden antamia pitoisuuksia toisiinsa, tilanne oli vieläkin murheellisempi. Kun yksi laboratorio ilmoitti kadmiumin, arsenikin, elohopean tai molybdeenin puuttuvan lähetetystä näytteestä, niin toinen laboratorio ilmoitti pitoisuuksia 4-5 ppm! Mielenkiintoisena yksityiskohtana todettakoon, että saman näytteen ilmoitettiin sisältävän seleeniä 0.05 ja 20.2 ppm, eli suurimman ja pienimmän arvon suhde oli yli 400!
Eri laboratorioiden tulkinta omista tuloksistaan oli yhtä epäluotettavaa. Normaalin tai tavanomaisen pitoisuuden rajat vaihtelivat suuresti; se mitä yksi laboratorio piti pienenä pitoisuutena, oli toisen mielestä suurentunut. Yhdysvaltalaisten hiuslaboratorioiden tietokoneet ehdottelivat myös diagnooseja: ensimmäiselle neidolle ehdotettiin mm. kilpirauhasen vajaatoimintaa, virtsamyrkytystä ja keskushermoston depressiota, toista tyttöä arvuuteltiin eräässä tulostusliuskassa jopa 23 erilaisen taudin kantajaksi, joukossa hypoglykemia, päänsärky, ärtyvyys jne.
Tutkimuksen tekijän mielestä hiusanalyysien käyttö on epätieteellistä, tuhlaavaista ja luultavasti rikollista. Ei kaipaa kommentteja.
ESKO LÄNSIMIES