Artikkelit

Tolstoilaisuudesta. Esko Länsimies. Sarastus 1958.

Nykyaikana on ihanteellisuus puheenaiheena. Etsitään ihanteita ja syytetään tämänhetken maailmaa niiden puutteesta. Kuitenkin ei ole montakaan vuosikymmentä siitä, kun vielä eli mies, joka loi sellaiset ihanteet, joiden toteutuminen toisi ihmisille enemmän onnea. Tämä mies oli Leo Tolstoi.

Hän syntyi 1829 kreivi Nikolai Tolstoin perheeseen. Hänen elämänsä jakautuu kolmeen vaiheeseen. Ensimmäinen jakso käsittää sen ajan aateliselle tavalliset vaiheet: opiskelu ja sen aikana juopottelu ja pelaaminen. 1851 hän lähti veljensä luo Kaukaasiaan, jossa hän eli kasakkain parissa, mutta täälläkin jatkui opiskeluaikojen elämä.

Toinen jakso alkaa 1863, jonka aikana hänen halunsa oli opettaa kansalle sivistystä. Hän ei halunnut kasvattaa, sillä: "Kasvattamisen oikeutta ei ole olemassa. Minä en sitä tunnusta eikä sitä tunnusta tuo kasvatettava nuori sukupolvi, joka on aina ja joka paikassa noussut pakollista kasvatusta vastaan". Kouluissa, joita Tolstoi perusti, oli vapaa opetusmetodi. Tolstoi havaitsi sen, että jokaisessa lapsessa oli jotain sellaista, mitä ei kulttuuri-ihmisellä ollut: Turmeltumattomuutta ja vääristelemättömyyttä. Koulukokeilut päättyivät parin vuoden kuluttua. Sitten seurasi muutaman vuoden aika, jolloin hän loi suurteoksensa "Sota ja rauha" sekä "Anna Karenina".

Kolmas vaihe alkoi noin vuonna 1878. Tätä ennen hänellä oli ollut voimakas sisäinen taistelu, joka johti murrokseen. Hän muuttui uskovaiseksi, mutta ei ortodoksisessa mielessä. Hän tutki eri uskontoja ja kyseli kirkonmies-ystäviltään, mutta ei löytänyt rauhaa. Silloin hän löysi tyydytyksen jälleen kansan parista. Sen yksinkertainen usko ja luottamus Jumalaan johti Tolstoin elämän muutokseen; hän hylkäsi omaisuutensa ja eli talonpojan elämää ja löysi elämänuskon. Hän tutki kirkon oppia ja havaitsi siellä paljon vääristelyjä. Hän kirjoitti teoksen "Neljä evankeliumia yhdistettyinä ja käännettyinä." Siinä Tolstoi selitti oman uskonsa ja loi perustan opilleen, tolstoilaisuudelle. Uskonsa hän kiteytti seuraavaksi viideksi käskyksi:

1. Elä rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.

2. Älä yhdy keneenkään muuhun naiseen, kuin siihen, jonka olet ensimmäisen kerran sukupuolisesti tuntenut.

3. Älä kiroa.

4. Älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos teitä lyödään, kärsikää; jos joku haluaa ryöstää omaisuutenne, luovuttakaa se.

5.Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä vainoavat.



Opit perisynnistä, sovituksesta, kolminaisuudesta ja ylösnousemuksesta hän hylkää. Kuoleman jälkeen henki vapautuu aineesta ja poistuu ajan ja paikan ulkopuolella olevaan tilaan, jonka laatua ihminen ei voi käsittää.

Tolstoin uskonnollisuus on yksinkertaista, toisaalta se lähestyy rationaalista käsitystä. Tolstoin uskonnollisuus toi Kristuksen opin yksinkertaisena hänen luokseen ja siitä hän sai voimansa ryhtyessään vanhanajan profeettojen tapaan saarnaamaan ajan paheellisuutta vastaan, jota oli kirkossa ja yhteiskunnassa.

Teoksessaan "Mitä meidän siis on tekeminen" hän sotii rikkaitten hienoa elämää vastaan, sillä hän oli nähnyt Moskovassa suurimman kurjuuden: Ja kaikkialla sama löyhkä, sama ummehtunut ilma, sama ahtaus, sama eri sukupuolien välinen sekoitus, samat älyttömyyteen asti juopuneet miehet ja naiset ja sama pelon, nöyryyden ja syyllisyyden ilme." Hänen mielestään raha on uutta orjuutta. Jos antaa kurjalistolaiselle ruplan, hän ostaa sillä viinaa. Hyväntekeväisyys ei siis kannata. Tolstoi etsi muita keinoja millä auttaa köyhiä. Hän ryhtyi itse ansaitsemaan leipänsä ja koetti siten saada mielenrauhan.

Teoksissaan hän puhui suoraan paljastaen kirkon epäkohdat ja vaatien niiden parantamista. Silloin kirkko erotti hänet yhteydestään 1901. Nyt Tolstoi saattoi taistella vapaasti koko Venäjän yhteiskunnan mädännäisyyttä vastaan.

Vaikka hän täten havaitsikin ihmisissä paljon pahaa, on hänen pohjimmainen käsityksensä ihmisestä kuitenkin optimistinen. Hän omaksui sen panteistisen käsityksen, että kaikissa ihmisissä on jumaluutta ja toisaalta Hegelin dialektisen metodin, että jumaluus vetää puoleensa itseään. Koko historian hän katsoi olevan osoituksena ihmisten elämänkäsityksen muuttumisen valtiollisesta jumalalliseen. Kaikki ihmiset pitävät toisiaan veljinä, mutta elävät vhteiskunnassa, jossa toista ei saa pitää veljenä. Tästä lohtuu hänen mielestään maailman pahuus. Ihminen koettaa peittää elämänsä vääryyden huonolla elämisellään. Mutta lopulta tulee hänen mielestään aika, jumalallisen elämänkatsomuksen synnyttämä, jonka seuraus on: "Jumalan valtakunta maan päällä."

Tolstoin havaitsema ristiriita kärjistyi hänessä itsessään. Hän lähti mielenhäiriössä pois kotoaan ja kuoli Astapovon asemalla 20. 11. 1910.

Tolstoilaisuus levisi hänen eläessään ja muutamia vuosia hänen kuolemansa jälkeen laajalle. Koko Euroopassa häntä kuunneltiin kuin oraakkelia. Suomessa hän sai paljon kannattajia, mm. Arvid Järnefeltin. Nykyisin tolstoilaisuus vaikuttaa idän suurien uskontojen kautta. Se vaikuttaa myös siten, että Tolstoi lausui passiivisen vastarinnan periaatteet ja tällä on ollut merkitystä kansojen vapaustaisteluissa.

Marxilaisuus omaksui tolstoilaisuuden eetilliseksi selkärangakseen, mutta se jätti pois tolstoilaisuuden ytimen, rakkauden lähimmäisiä kohtaan. Tolstoilaisuus ei ole kommunismia, vaikka se ihannoikin kansaa. Tolstoi on sanonut hallituksen ja kansan olevan kansan loisia. Kuitenkin hän oli itsekin vallankumouksellinen, mutta hän taisteli toisten tarkoitusperien puolesta ja toisin asein.

Tolstoilaisuus syntyi aikana, joka tarvitsi sen kaltaisen opin herätäkseen havaitsemaan ajan mädännäisyyden, mutta se meni liian pitkälle, tai se oli liian optimistinen havaitsemaan ihmisen olevan vielä sillä kehitysasteella, jolloin alhaisimmat vaistot ovat lähellä pintaa sivistyksen kyetessä ne juuri ja juuri peittämään. Mutta jos jokainen ihminen alkaisi toteuttaa tolstoilaisuuden opetuksia itsessään, olisi Tolstoin haave, Jumalan valtakunta maan päällä, varmasti nopeammin saavutettavissa kuin mitä se nykyisen maailmantilanteen ja kehityksen suunnan huomioon ottaen on.

West.