Artikkelit
Esipuhe lukijalle
01.03.1986, Kuopion yliopiston julkaisuja, Lääketiede, tilastot ja selvitykset, 4/1986: 3-9 (& H. Lyytinen)
(ei kuvausta)
Esipuhe lukijalle
Monet elimistön fysiologiset toiminnot ovat erottamattomasti yhteydessä psyykkiseen aktiviteettiin. Asiaan liittyvää problematiikkaa ratkovista tieteenaloista tarkastelemme tässä psykofysiologiaa ja psykosomatiikkaa. Jälkimmäinen on lääketieteessä tutumpi, vaikkakin ilmeisesti varsin vaihtelevassa merkityksessä ymmärretty (Salmi 1981). Psykofysiologia on kehon, erityisesti hermoston ja verenkierron, toimintojen psykologisten korrelaattien systemaattista ja kokeellista tutkimusta (ks. Greenfield & Sternbach 1972). Psykosomatiikan tutkimus on edennyt ensisijaisesti lääketieteilijöiden tekemänä, kun taas psykofysiologian tutkijoista useimmat ovat olleet kokeellisen psykologian edustajia. Sen vuoksi psykofysiologian anti on ollut vahvempaa perustutkimuksen kuin kliinisen tutkimuksen mallissa: psykologisia muuttujia varioidaan ja fysiologisia vasteita mitataan. Kokeellisesti on kuitenkin päästy kiinni myös kliinisesti tärkeisiin aiheisiin. Tästä esimerkkinä vaikka stressitilanteen hallintaan liittyvien muuttujien (esim. hallintastrategioiden tai kognitiivisen vaikuttamisen) merkityksen tutkimus psyykkisissä kuormittumistiloissa ja/tai kuormittumisherkkyyden suhteen eroavissa ihmisryhmissä (esim. Schijndel, De Mey & Näring 1984).
Psykofysiologialla on tarjottavanaan myös lääketieteen kannalta tärkeää tietoa. Esim. havaintoja psyykkisen tilan korrelaateista suureisiin, joita käytetään kliinisissä testeissä, tai psyykkisten tekijöiden osuudesta esim. sydän-verenkiertojärjestelmään liittyvien häiriöiden ilmenemisessä (Steptoe 1981). Itse asiassa psykofysiologia tarjoaa yhden varteenotettavan lähestymistavan psykosomaattisten ilmiöiden mekanismien kokeelliselle tutkimukselle. Sen metodein on mahdollista kartoittaa systemaattisesti esim. niitä psykologisia vihjeitä, joista laukeaa psykosomaattisia vaateita. Psykofysiologisesti voidaan pitkäaikaisrekisteröinnein hahmottaa elimistön tilan vaihtelua psykologisissa kuormitustilanteissa. Kliininen tutkimus perustuu yleisesti samaan kuormitus-vaste -malliin.
Metodologisesti ja metodisesti psykofysiologinen tutkimus nojautuu kokeelliseen lähestymiseen ja mittauksissa objektiivisiin rekisteröinteihin. Kokeissa tehdään toistettuja kuormituksia ja mitataan elimistön vasteita polygrafian avulla. Tietokonetekniikka sallii reaaliaikaisen seurannan ja digitaalisen tallennuksen. Psykofysiologisen tutkimusmetodin potentiaalinen etu tulee sen tarjoamasta mahdollisuudesta päästä tarkastelemaan psyykkisen ja fyysisen suhdetta prosessinomaisena, ajassa etenevänä yhteisvaihtelun kartoituksena (esim. Lyytinen 1985), jolla voi olla merkitystä paitsi psykologian ehkä myös elimistön toimintojen häiriöiden tutkijalle.
Kansainvälisesti psykofysiologialla on noin vuosisadan tutkimustraditio, joskin ensimmäinen siihen erikoistunut tieteellinen julkaisusarja perustettiin vasta vajaa 30 vuotta sitten (Psychophysiology'n edeltäjät) ja oma tieteellinen järjestö samoihin aikoihin (Society for Psychophysiological Research, SPR) USA:ssa. Psykofysiologian tieteellisen julkaisutoiminta on kuitenkin peräisin Euroopasta 1880-luvulta (Fere ja Tarchanoff Ranskassa) ja esim. Pavlovin tutkimuksia voitaisiin hyvinkin luonnehtia psykofysiologiseksi. Psykofysiologisiksi luettavia havaintoja on julkaistu aina antiikin ajoista alkaen (esim. Erasistratos). Toisella vuosisadalla elänyt Galenos, jota pidetään yhtenä fysiologian isänä, kiinnitti kirjoituksissaan huomiota myös sydämen sykkeen psykofysiologiseen merkitykseen.
Tämän päivän psykofysiologit kuuluvat lukuisiin kansainvälisiin järjestöihin, joista osa keskittyy erityisesti EEG- ja herätepotentiaalimittauksiin ja osa toimii laaja-alaisemmin (verenkierto yms.). Mittauskohteina on ollut EEG:n lisäksi autonomisen hermoston toiminnot kuten syketaajuus, verenpaine, ihon sähköiset ilmiöt, silmän mustuaisen koon vaihtelut jne. Autonomisen hermoston mittauksilla tavoitetaan kohtalaisen hitaasti eteneviä tapahtumia. Herätepotentiaalien avulla on pyritty paljastamaan kognitiivisten toimintojen, kuten tarkkaavaisuuden ja havaintotoimintojen, neurofysiologisia taustamekanismeja. Alan lehdistä autonomisen hermoston ja EEG:n mittaushavaintoja julkaisevat Psychophysiology ja Biological Psychology sekä International Journal of Psychophysiology. Keski-Eurooppaan on perusteilla uusi lehti nimeltä Journal of Psychophysiology. EEG-tutkimuksen tunnetuin julkaisu on Electroencephalography and Clinical Neurophysiology, johon kuuluu nykyisin vielä erityisesti herätepotentiaalitutkimukseen suuntautunut sarja.
Psykofysiologian edustajilla on konferenssinsa vuosittain USA:ssa ja muualla (International Organization of Psychophysiology, IOP, jonka tämän vuoden kokous oli Wienissä kesällä). Englantilaiset ovat järjestäneet eurooppalaisia psykofysiologian konferensseja vuosittain Lontoossa. Herätepotentiaalitutkijoilla on samoin kansainvälistä kokoustoimintaa säännöllisesti. Suomalainen psykofysiologia on ollut pääasiassa psykologian edustajien harrastamaa. Psykofysiologian tutkimuksella on pisimmät perinteet Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen psykologian laitoksilla. Edellinen on suuntautunut EEG-pohjaisiin ilmiöihin ja jälkimmäinen autonomisen hermoston muuttujiin. Psykologian suunnalta ongelmakenttää lähestyvien tutkijoiden välillä on ollut väljästi järjestäytynyttä toimintaa sekä maan sisällä että Skandinavian maiden kanssa (esim. pohjoismaisina Brain and Behavior -kokouksina ja Aivotutkimusseuran puitteissa). Yhteistyötä on ollut myös Neuvostoliittoon päin vierailu- ja kongressitoiminnan muodossa jo kymmenkunta vuotta. Psykofysiologisen perustutkimuksen nimekkäimpiin edustajiin kuuluva professori E. N. Sokolov on tätä kirjoitettaessa useamman kuukauden vierailulla Suomessa.
Lukijan kädessä oleva kirja on toukokuussa 1986 Kuopiossa pidetyn psykofysiologian ja psykosomatiikan seminaarin esitelmistä koottu. Toimittajat ovat kiitollisia luennoitsijoille ja tutkimusraporttien esittäjille lähetetystä aineistosta.
Aineistoa on karsittu ja tiivistetty. Toivottavasti kuitenkin keskeinen sanoma on jäänyt lukijan löydettäväksi. Kokouksen osanottajat totesivat yksimielisesti, että yhteisiä kokoontumisia on mielekästä jatkaa. Seuraava yhteinen palaveri on ilmeisesti Turussa syksyllä 1987.
Jo tätä aikaisemmin aloitetaan Pohjoismaiden välinen Psykofysiologian yhteistyö Bergenissä toukokuussa 1987. Mahdollisimman monen suomalaisen tutkimusryhmän läsnäolo siellä on toivottavaa.
Viitteet
Greenfield N, Sternbach R (1982) Handbook of Psychophysiology, New York: Holt, Rinehart and Winston.
Lyytinen H (1985) Preparation, execution and experience: A multivariate evaluation of ANS-SNS patterns. Teoksessa: F Klix, R Näätänen & K Zimmer (toim.) Psychophysiological Approaches to Human Information Processing. Amsterdam: Elsevier Science Publisher.
Salmi H A (1981) Psykosomaattiset sairaudet. Suom Lääkäril. 32:2582-2590.
Schijndel M, De Mey H & Näring G (1984) Effects of Behavioral Control and Type A Behavior on Cardiovascular Responses. Psychophysiology 21:5:501-509.
Steptoe A (1984) Psychological Factors in Cardiovascular disorders. London: Academic Press.
Esko Länsimies
Heikki Lyytinen
Monet elimistön fysiologiset toiminnot ovat erottamattomasti yhteydessä psyykkiseen aktiviteettiin. Asiaan liittyvää problematiikkaa ratkovista tieteenaloista tarkastelemme tässä psykofysiologiaa ja psykosomatiikkaa. Jälkimmäinen on lääketieteessä tutumpi, vaikkakin ilmeisesti varsin vaihtelevassa merkityksessä ymmärretty (Salmi 1981). Psykofysiologia on kehon, erityisesti hermoston ja verenkierron, toimintojen psykologisten korrelaattien systemaattista ja kokeellista tutkimusta (ks. Greenfield & Sternbach 1972). Psykosomatiikan tutkimus on edennyt ensisijaisesti lääketieteilijöiden tekemänä, kun taas psykofysiologian tutkijoista useimmat ovat olleet kokeellisen psykologian edustajia. Sen vuoksi psykofysiologian anti on ollut vahvempaa perustutkimuksen kuin kliinisen tutkimuksen mallissa: psykologisia muuttujia varioidaan ja fysiologisia vasteita mitataan. Kokeellisesti on kuitenkin päästy kiinni myös kliinisesti tärkeisiin aiheisiin. Tästä esimerkkinä vaikka stressitilanteen hallintaan liittyvien muuttujien (esim. hallintastrategioiden tai kognitiivisen vaikuttamisen) merkityksen tutkimus psyykkisissä kuormittumistiloissa ja/tai kuormittumisherkkyyden suhteen eroavissa ihmisryhmissä (esim. Schijndel, De Mey & Näring 1984).
Psykofysiologialla on tarjottavanaan myös lääketieteen kannalta tärkeää tietoa. Esim. havaintoja psyykkisen tilan korrelaateista suureisiin, joita käytetään kliinisissä testeissä, tai psyykkisten tekijöiden osuudesta esim. sydän-verenkiertojärjestelmään liittyvien häiriöiden ilmenemisessä (Steptoe 1981). Itse asiassa psykofysiologia tarjoaa yhden varteenotettavan lähestymistavan psykosomaattisten ilmiöiden mekanismien kokeelliselle tutkimukselle. Sen metodein on mahdollista kartoittaa systemaattisesti esim. niitä psykologisia vihjeitä, joista laukeaa psykosomaattisia vaateita. Psykofysiologisesti voidaan pitkäaikaisrekisteröinnein hahmottaa elimistön tilan vaihtelua psykologisissa kuormitustilanteissa. Kliininen tutkimus perustuu yleisesti samaan kuormitus-vaste -malliin.
Metodologisesti ja metodisesti psykofysiologinen tutkimus nojautuu kokeelliseen lähestymiseen ja mittauksissa objektiivisiin rekisteröinteihin. Kokeissa tehdään toistettuja kuormituksia ja mitataan elimistön vasteita polygrafian avulla. Tietokonetekniikka sallii reaaliaikaisen seurannan ja digitaalisen tallennuksen. Psykofysiologisen tutkimusmetodin potentiaalinen etu tulee sen tarjoamasta mahdollisuudesta päästä tarkastelemaan psyykkisen ja fyysisen suhdetta prosessinomaisena, ajassa etenevänä yhteisvaihtelun kartoituksena (esim. Lyytinen 1985), jolla voi olla merkitystä paitsi psykologian ehkä myös elimistön toimintojen häiriöiden tutkijalle.
Kansainvälisesti psykofysiologialla on noin vuosisadan tutkimustraditio, joskin ensimmäinen siihen erikoistunut tieteellinen julkaisusarja perustettiin vasta vajaa 30 vuotta sitten (Psychophysiology'n edeltäjät) ja oma tieteellinen järjestö samoihin aikoihin (Society for Psychophysiological Research, SPR) USA:ssa. Psykofysiologian tieteellisen julkaisutoiminta on kuitenkin peräisin Euroopasta 1880-luvulta (Fere ja Tarchanoff Ranskassa) ja esim. Pavlovin tutkimuksia voitaisiin hyvinkin luonnehtia psykofysiologiseksi. Psykofysiologisiksi luettavia havaintoja on julkaistu aina antiikin ajoista alkaen (esim. Erasistratos). Toisella vuosisadalla elänyt Galenos, jota pidetään yhtenä fysiologian isänä, kiinnitti kirjoituksissaan huomiota myös sydämen sykkeen psykofysiologiseen merkitykseen.
Tämän päivän psykofysiologit kuuluvat lukuisiin kansainvälisiin järjestöihin, joista osa keskittyy erityisesti EEG- ja herätepotentiaalimittauksiin ja osa toimii laaja-alaisemmin (verenkierto yms.). Mittauskohteina on ollut EEG:n lisäksi autonomisen hermoston toiminnot kuten syketaajuus, verenpaine, ihon sähköiset ilmiöt, silmän mustuaisen koon vaihtelut jne. Autonomisen hermoston mittauksilla tavoitetaan kohtalaisen hitaasti eteneviä tapahtumia. Herätepotentiaalien avulla on pyritty paljastamaan kognitiivisten toimintojen, kuten tarkkaavaisuuden ja havaintotoimintojen, neurofysiologisia taustamekanismeja. Alan lehdistä autonomisen hermoston ja EEG:n mittaushavaintoja julkaisevat Psychophysiology ja Biological Psychology sekä International Journal of Psychophysiology. Keski-Eurooppaan on perusteilla uusi lehti nimeltä Journal of Psychophysiology. EEG-tutkimuksen tunnetuin julkaisu on Electroencephalography and Clinical Neurophysiology, johon kuuluu nykyisin vielä erityisesti herätepotentiaalitutkimukseen suuntautunut sarja.
Psykofysiologian edustajilla on konferenssinsa vuosittain USA:ssa ja muualla (International Organization of Psychophysiology, IOP, jonka tämän vuoden kokous oli Wienissä kesällä). Englantilaiset ovat järjestäneet eurooppalaisia psykofysiologian konferensseja vuosittain Lontoossa. Herätepotentiaalitutkijoilla on samoin kansainvälistä kokoustoimintaa säännöllisesti. Suomalainen psykofysiologia on ollut pääasiassa psykologian edustajien harrastamaa. Psykofysiologian tutkimuksella on pisimmät perinteet Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen psykologian laitoksilla. Edellinen on suuntautunut EEG-pohjaisiin ilmiöihin ja jälkimmäinen autonomisen hermoston muuttujiin. Psykologian suunnalta ongelmakenttää lähestyvien tutkijoiden välillä on ollut väljästi järjestäytynyttä toimintaa sekä maan sisällä että Skandinavian maiden kanssa (esim. pohjoismaisina Brain and Behavior -kokouksina ja Aivotutkimusseuran puitteissa). Yhteistyötä on ollut myös Neuvostoliittoon päin vierailu- ja kongressitoiminnan muodossa jo kymmenkunta vuotta. Psykofysiologisen perustutkimuksen nimekkäimpiin edustajiin kuuluva professori E. N. Sokolov on tätä kirjoitettaessa useamman kuukauden vierailulla Suomessa.
Lukijan kädessä oleva kirja on toukokuussa 1986 Kuopiossa pidetyn psykofysiologian ja psykosomatiikan seminaarin esitelmistä koottu. Toimittajat ovat kiitollisia luennoitsijoille ja tutkimusraporttien esittäjille lähetetystä aineistosta.
Aineistoa on karsittu ja tiivistetty. Toivottavasti kuitenkin keskeinen sanoma on jäänyt lukijan löydettäväksi. Kokouksen osanottajat totesivat yksimielisesti, että yhteisiä kokoontumisia on mielekästä jatkaa. Seuraava yhteinen palaveri on ilmeisesti Turussa syksyllä 1987.
Jo tätä aikaisemmin aloitetaan Pohjoismaiden välinen Psykofysiologian yhteistyö Bergenissä toukokuussa 1987. Mahdollisimman monen suomalaisen tutkimusryhmän läsnäolo siellä on toivottavaa.
Viitteet
Greenfield N, Sternbach R (1982) Handbook of Psychophysiology, New York: Holt, Rinehart and Winston.
Lyytinen H (1985) Preparation, execution and experience: A multivariate evaluation of ANS-SNS patterns. Teoksessa: F Klix, R Näätänen & K Zimmer (toim.) Psychophysiological Approaches to Human Information Processing. Amsterdam: Elsevier Science Publisher.
Salmi H A (1981) Psykosomaattiset sairaudet. Suom Lääkäril. 32:2582-2590.
Schijndel M, De Mey H & Näring G (1984) Effects of Behavioral Control and Type A Behavior on Cardiovascular Responses. Psychophysiology 21:5:501-509.
Steptoe A (1984) Psychological Factors in Cardiovascular disorders. London: Academic Press.
Esko Länsimies
Heikki Lyytinen