Artikkelit
Oman sydämen sykkeen havainnointi
01.06.1986, Duodecim 102: 71-72
Tutkimusreferaatti
Oman sydämen sykkeen havainnointi
JONES G E, JONES K R, CUNNINGHAM R A, CALDWELL J A: Psychophysiology 22: 480-487, 1985
Omien elintoimintojen aiheuttamat tuntemukset, erityisesti tuntemus virheellisestä toiminnasta panee potilaan hakeutumaan lääkärin pakeille. Mikäli lääkäri ei totea mitään poikkeavaa, seurauksena voi olla jopa molemminpuolinen epäluottamus. Sydämen rytmihäiriöt voidaan pitkäaikaisnauhoituksen avulla suhteuttaa luotettavasti potilaan tuntemuksiin. Monesti potilas paikantaa tykytystuntemuksen oikealle kohdalle, mutta usein hän ei havaitse lisälyöntiä eikä pyrähdyksiä tai ilmoittaa tuntemuksia, vaikka rekisteröinnin mukaan sinusrytmi jatkuukin muuttumattomana.
Normaalin sinusperäisen sykkeen havaitsemisen luotettavuus voidaan testata Whiteheadin tunnistimen avulla. Siinä tutkittava joutuu ilmoittamaan, onko monitorilampun syke tahdissa hänen sydämensä kanssa. Terveistä nuorista koehenkilöistä noin 25-35 % pystyy havaitsemaan oikean vaihtoehdon usemmin kuin kahdessa tapauksessa kolmesta (= parempi kuin arvaaminen).
Sydäninfarktin sairastaneiden voi olettaa seuraavan sydämensä toimintaa. Heitä on jopa opetettu seuraamaan syketaajuuttaan ja rytmihäiriöitään esimerkiksi kuntoutusryhmissä. Referoitavassa tutkimuksessa testattiin 13:a sydäninfarktista selvinnyttä potilasta ja yhtä useaa iän ja sukupuolen mukaan vakioitua verrokkia. Tutkijat pyrkivät selvittämään, onko sydänpotilas paremmin tietoinen sinussykkeestään kuin ikäisensä sydämeltään terve henkilö.
Kokeeseen osallistujien ikä vaihteli 36 ja 67 vuoden välillä. Vain yksi koko 26 henkilön joukosta pystyi havaitsemaan satunnaista tulosta paremmin sinussykkeensä. Ryhmien välillä ei ollut mitään eroa tässä suhteessa. Sydänpotilaat ilmoittivat ennen koetta verrokkeja useammin tarkkailevansa sydämensä toimintaa, ja »herkemmät» - siis sydäntään kuuntelevat - onnistuivat havaitsemaan todellisen sykkeen paremmin kuin ne, jotka eivät ilmoittaneet tarkkailevansa sydämensä toimintaa. Tärkein löydös oli kuitenkin siis se, että vain 4 % (1/26) onnistui luotettavasti havaitsemaan sykkeensä, kun nuorista koehenkilöistä lähes joka kolmas onnistuu tässä. Ilmeisesti sydänpotilaat ja heidän ikäisensä verrokit poikkeavat autonomiselta hermostoltaan, somatosensorisesti tai sentraalisilta hermoradoiltaan nuorista henkilöistä.
Onko normaalin elintoiminnan havaitseminen tärkeää vai ei? Tämä tutkimus on ensimmäinen laatuaan, ja jäämme kiinnostuneina odottamaan lisätuloksia.
ESKO LÄNSIMIES
JONES G E, JONES K R, CUNNINGHAM R A, CALDWELL J A: Psychophysiology 22: 480-487, 1985
Omien elintoimintojen aiheuttamat tuntemukset, erityisesti tuntemus virheellisestä toiminnasta panee potilaan hakeutumaan lääkärin pakeille. Mikäli lääkäri ei totea mitään poikkeavaa, seurauksena voi olla jopa molemminpuolinen epäluottamus. Sydämen rytmihäiriöt voidaan pitkäaikaisnauhoituksen avulla suhteuttaa luotettavasti potilaan tuntemuksiin. Monesti potilas paikantaa tykytystuntemuksen oikealle kohdalle, mutta usein hän ei havaitse lisälyöntiä eikä pyrähdyksiä tai ilmoittaa tuntemuksia, vaikka rekisteröinnin mukaan sinusrytmi jatkuukin muuttumattomana.
Normaalin sinusperäisen sykkeen havaitsemisen luotettavuus voidaan testata Whiteheadin tunnistimen avulla. Siinä tutkittava joutuu ilmoittamaan, onko monitorilampun syke tahdissa hänen sydämensä kanssa. Terveistä nuorista koehenkilöistä noin 25-35 % pystyy havaitsemaan oikean vaihtoehdon usemmin kuin kahdessa tapauksessa kolmesta (= parempi kuin arvaaminen).
Sydäninfarktin sairastaneiden voi olettaa seuraavan sydämensä toimintaa. Heitä on jopa opetettu seuraamaan syketaajuuttaan ja rytmihäiriöitään esimerkiksi kuntoutusryhmissä. Referoitavassa tutkimuksessa testattiin 13:a sydäninfarktista selvinnyttä potilasta ja yhtä useaa iän ja sukupuolen mukaan vakioitua verrokkia. Tutkijat pyrkivät selvittämään, onko sydänpotilas paremmin tietoinen sinussykkeestään kuin ikäisensä sydämeltään terve henkilö.
Kokeeseen osallistujien ikä vaihteli 36 ja 67 vuoden välillä. Vain yksi koko 26 henkilön joukosta pystyi havaitsemaan satunnaista tulosta paremmin sinussykkeensä. Ryhmien välillä ei ollut mitään eroa tässä suhteessa. Sydänpotilaat ilmoittivat ennen koetta verrokkeja useammin tarkkailevansa sydämensä toimintaa, ja »herkemmät» - siis sydäntään kuuntelevat - onnistuivat havaitsemaan todellisen sykkeen paremmin kuin ne, jotka eivät ilmoittaneet tarkkailevansa sydämensä toimintaa. Tärkein löydös oli kuitenkin siis se, että vain 4 % (1/26) onnistui luotettavasti havaitsemaan sykkeensä, kun nuorista koehenkilöistä lähes joka kolmas onnistuu tässä. Ilmeisesti sydänpotilaat ja heidän ikäisensä verrokit poikkeavat autonomiselta hermostoltaan, somatosensorisesti tai sentraalisilta hermoradoiltaan nuorista henkilöistä.
Onko normaalin elintoiminnan havaitseminen tärkeää vai ei? Tämä tutkimus on ensimmäinen laatuaan, ja jäämme kiinnostuneina odottamaan lisätuloksia.
ESKO LÄNSIMIES