Artikkelit
Äkkikuolemat squash-pelissä
01.06.1986, Duodecim 102: 1788
Tutkimusreferaatti
Äkkikuolemat squash-pelissä.
NORTHCOTE R J, FLANNIGAN C, BALLANTYNE D: Br Heart J 55: 198-203, 1986
Hölkkä- ja hiihtotapahtumien aikana esiintyvistä äkkikuolemista on tehty useitakin selvityksiä. Squash on uusi laji Suomessa, ja siksi sen fysiologinen kuormittavuus ei ole kovin tuttua liikuntaohjeita antaville lääkäreille. Englannissa pelaa 2.5 miljoonaa ihmistä vähintään kerran kuussa squashia, hyvin yleistä se on keski-ikäisten miespuolisten toimihenkilöiden keskuudessa. Referoitavan tutkimuksen tekijät ovat selvittäneet noin kymmenen vuoden ajan squash-kentillä sattuneita äkkikuolemia ja analysoivat tätä raporttia varten huolellisesti 60 tapausta.
Vain yksi kuolleista oli nainen, loput 59 olivat miehiä. Keski-ikä oli 46 vuotta (vaihteluväli 22-66 v). Äkkikuolema tapahtui joko pelikentällä tai heti pelin jälkeen. Vain yksi pelaaja kuoli tunnin kuluttua pelin päättymisestä.
Kaikki kuolleet olivat pelanneet vähintään vuoden, keskimäärin 12 vuotta. Viikoittaisten pelikertojen lukumäärä vaihteli välillä 0.25-7, ja keskimääräinen peliaika oli 40-60 minuuttia.
Kuolinsyyt kyettiin selvittämään varsin hyvin, 51 vainajasta oli käytettävissä ruumiinavauspöytäkirja. Kuolleista 18:lla (30 %) havaittiin vanhoja infarktin jälkiä, vaikka vain kahdella oli elämän aikana diagnosoitu infarkti. Sepelvaltiinotauti oli 51:llä ja vain kahden kuolinsyy oli muu kuin sydänsairaus (aivoverenvuoto, aspiraatio).
Omaisten haastattelun avulla saatiin käsitys kuolleiden luonteesta ja oireilusta ennen äkkikuolemaa. Kolmella neljästä oli esiintynyt vähintään yksi oire kuolemaa edeltävän viikon aikana, mutta vain yhdeksän 45 oireelleesta oli hakeutunut lääkäriin. Omaisten mielestä squash-pelin yhteydessä äkkiä kuolleista vain kuudella (10 %) oli keskinkertainen kunto, muilla kuntoa kuvattiin hyväksi tai erittäin hyväksi. Kun tiedusteltiin kuolleiden psyykkisiä piirteitä, noin puolet kuvattiin »tavallisiksi» ja toisen puolen ominaisuuksia hallitsivat kilpailuhenkisyys, kunnianhimo, aggressiivisuus ja pyrkimys täydellisyyteen. Vain neljää omaiset kuvasivat sanalla passiivinen. Ammattijakauma oli toimihenkilövaltainen, ja vain kahden voitiin sanoa olleen ruumiillisessa työssä (non-sedentary).
Kirjoittajat eivät tuomitse squashia vaaralliseksi, mutta kehottavat varovaisuuteen ja otamaan huomioon sen, että squashissa jouduaan pelaamaan pitkiä aikoja 90 %:n tasolla maksimaalisesta suorituskyvystä, jolloin äkkikuoleman riski kasvaa piilevää sepelvaltimotautia potevalla. Pelin kiihkeä luonne ja kilpailuhenkisyys lisäävät kammiorytmihäiriöiä tervesydämisilläkin.
Meilläkin on squashin pelaajien määrä lisääntynyt nopeasti ja peli on saanut tietyn »bemarihenkisen juppilaisuuden» leiman. Toivottavasti yli 40 vuotiailla squashin pelaajilla on hyvä perhelääkäri, jotta turhilta äkkikuolemilta vältytään.
ESKO LÄNSIMIES
NORTHCOTE R J, FLANNIGAN C, BALLANTYNE D: Br Heart J 55: 198-203, 1986
Hölkkä- ja hiihtotapahtumien aikana esiintyvistä äkkikuolemista on tehty useitakin selvityksiä. Squash on uusi laji Suomessa, ja siksi sen fysiologinen kuormittavuus ei ole kovin tuttua liikuntaohjeita antaville lääkäreille. Englannissa pelaa 2.5 miljoonaa ihmistä vähintään kerran kuussa squashia, hyvin yleistä se on keski-ikäisten miespuolisten toimihenkilöiden keskuudessa. Referoitavan tutkimuksen tekijät ovat selvittäneet noin kymmenen vuoden ajan squash-kentillä sattuneita äkkikuolemia ja analysoivat tätä raporttia varten huolellisesti 60 tapausta.
Vain yksi kuolleista oli nainen, loput 59 olivat miehiä. Keski-ikä oli 46 vuotta (vaihteluväli 22-66 v). Äkkikuolema tapahtui joko pelikentällä tai heti pelin jälkeen. Vain yksi pelaaja kuoli tunnin kuluttua pelin päättymisestä.
Kaikki kuolleet olivat pelanneet vähintään vuoden, keskimäärin 12 vuotta. Viikoittaisten pelikertojen lukumäärä vaihteli välillä 0.25-7, ja keskimääräinen peliaika oli 40-60 minuuttia.
Kuolinsyyt kyettiin selvittämään varsin hyvin, 51 vainajasta oli käytettävissä ruumiinavauspöytäkirja. Kuolleista 18:lla (30 %) havaittiin vanhoja infarktin jälkiä, vaikka vain kahdella oli elämän aikana diagnosoitu infarkti. Sepelvaltiinotauti oli 51:llä ja vain kahden kuolinsyy oli muu kuin sydänsairaus (aivoverenvuoto, aspiraatio).
Omaisten haastattelun avulla saatiin käsitys kuolleiden luonteesta ja oireilusta ennen äkkikuolemaa. Kolmella neljästä oli esiintynyt vähintään yksi oire kuolemaa edeltävän viikon aikana, mutta vain yhdeksän 45 oireelleesta oli hakeutunut lääkäriin. Omaisten mielestä squash-pelin yhteydessä äkkiä kuolleista vain kuudella (10 %) oli keskinkertainen kunto, muilla kuntoa kuvattiin hyväksi tai erittäin hyväksi. Kun tiedusteltiin kuolleiden psyykkisiä piirteitä, noin puolet kuvattiin »tavallisiksi» ja toisen puolen ominaisuuksia hallitsivat kilpailuhenkisyys, kunnianhimo, aggressiivisuus ja pyrkimys täydellisyyteen. Vain neljää omaiset kuvasivat sanalla passiivinen. Ammattijakauma oli toimihenkilövaltainen, ja vain kahden voitiin sanoa olleen ruumiillisessa työssä (non-sedentary).
Kirjoittajat eivät tuomitse squashia vaaralliseksi, mutta kehottavat varovaisuuteen ja otamaan huomioon sen, että squashissa jouduaan pelaamaan pitkiä aikoja 90 %:n tasolla maksimaalisesta suorituskyvystä, jolloin äkkikuoleman riski kasvaa piilevää sepelvaltimotautia potevalla. Pelin kiihkeä luonne ja kilpailuhenkisyys lisäävät kammiorytmihäiriöiä tervesydämisilläkin.
Meilläkin on squashin pelaajien määrä lisääntynyt nopeasti ja peli on saanut tietyn »bemarihenkisen juppilaisuuden» leiman. Toivottavasti yli 40 vuotiailla squashin pelaajilla on hyvä perhelääkäri, jotta turhilta äkkikuolemilta vältytään.
ESKO LÄNSIMIES