Artikkelit
Sagan om Finesia
16.01.1960, RUK:n oppilaskunnan julkaisu SOHLO 7/103, 16-17, 1960
Mielikuvitustarina naisten valtiosta nimeltä Finesia
SAGAN OM FINESIA
Olipa kerran, kaukana täältä,eräs kaukainen valtakunta, nimeltä Finesia. Kaihomielin muistelen usein niitä aikoja, jolloin minulla ainoana oman kulttuurimme edustajana oli tilaisuus viettää, tuossa ihanassa maassa.
Maan kaikki asukkaat olivat naisia - milloin vaimonne viimeksi sai - ja heidän kiehtova asunsa - kukkia - oli täysin yhdenmukainen, uniforminen ja paratiisillinen. Erotin heidät toisistaan vain mauttoman, muuhun asuun sopimattoman symmetrisen kauluskoristeen kuvioinnin perusteella. Maassa asuvan kansan tavat, tottumukset, uskomukset, jopa hallinto, sotalaitos ja vihollisetkin olivat omituisia. Eritoten ihastuneita maan asujaimet olivat erilaisiin tansseihin, joita he suorittivat joukolla isokoristeisten finesiattarien johdolla. Eri komentoloppuhenkosten mukaan heidän tanssinsa vaihteli tulisessa tempossa, jota meidän kielellämme on vaikea kuvailla, poistumis- ja järjestymistanssista kiivaaseen mars-mars-sotatanssiin. Finesia oli onnellinen maa, sillä, tai vaikka sen hallintotapa olikin hierarkinen.
Aamuisin finesiattaret iloisina heräsivät ennen aurinkojensa nousua, söivät mitä saivat, mutta eivät juoneet tuutinkia - ainakaan julkisesti. - Lisää maitoa. - Ajanlaskukin heillä oli mitä eriskummallisin. Päinvastoin kuin meidän päivien saatossa lisääntyvän laskumme mukaan heillä oli joku ihmeellinen ajankohta, johon he pyrkivät kuin pukki mättään luo ja näin laskien heidän päivänsä, joita he nimittivät meidän kielellänme aamuiksi, jatkuvasti vähenivät.
Joskus pääsin seuraamaan heidän uskonnollisia menojaan, kuinka he huudoin tervehtivät esipappiaan, ja jos tämä ei ollut tyytyväinen, niin he heittäytyivät maahan ja takaperinryömien anoivat armoa. Muistan vielä heidän eriskummallisimman uskomuksensa. Heitä uhkaamassa oli alituisesti vihollinen, joka sitkeästi tuli sieltä, mistä auringot nousivat, Cattelystan valtiosta. Vaikka usein olinkin mukana heidän sotaretkillään, en koskaan nähnyt tuon valtion edustajaa, ruotsalainenko, vaikka heitä kuuleman mukaan tulikin laumoittain - sopimaton parivartioon - kyltymättöminä vereen kuin kani kaaliin. Ihastuin ajan vähetessä heidän tapoihinsa yhä enemmän,mutta minut karkoitettiin sieltä pois ruumiillisen poikkeavuuteni takia, koska olisin marraskuun juhlan aikana sen vuoksi voinut saada aikaan epäjärjestystä.
west
Olipa kerran, kaukana täältä,eräs kaukainen valtakunta, nimeltä Finesia. Kaihomielin muistelen usein niitä aikoja, jolloin minulla ainoana oman kulttuurimme edustajana oli tilaisuus viettää, tuossa ihanassa maassa.
Maan kaikki asukkaat olivat naisia - milloin vaimonne viimeksi sai - ja heidän kiehtova asunsa - kukkia - oli täysin yhdenmukainen, uniforminen ja paratiisillinen. Erotin heidät toisistaan vain mauttoman, muuhun asuun sopimattoman symmetrisen kauluskoristeen kuvioinnin perusteella. Maassa asuvan kansan tavat, tottumukset, uskomukset, jopa hallinto, sotalaitos ja vihollisetkin olivat omituisia. Eritoten ihastuneita maan asujaimet olivat erilaisiin tansseihin, joita he suorittivat joukolla isokoristeisten finesiattarien johdolla. Eri komentoloppuhenkosten mukaan heidän tanssinsa vaihteli tulisessa tempossa, jota meidän kielellämme on vaikea kuvailla, poistumis- ja järjestymistanssista kiivaaseen mars-mars-sotatanssiin. Finesia oli onnellinen maa, sillä, tai vaikka sen hallintotapa olikin hierarkinen.
Aamuisin finesiattaret iloisina heräsivät ennen aurinkojensa nousua, söivät mitä saivat, mutta eivät juoneet tuutinkia - ainakaan julkisesti. - Lisää maitoa. - Ajanlaskukin heillä oli mitä eriskummallisin. Päinvastoin kuin meidän päivien saatossa lisääntyvän laskumme mukaan heillä oli joku ihmeellinen ajankohta, johon he pyrkivät kuin pukki mättään luo ja näin laskien heidän päivänsä, joita he nimittivät meidän kielellänme aamuiksi, jatkuvasti vähenivät.
Joskus pääsin seuraamaan heidän uskonnollisia menojaan, kuinka he huudoin tervehtivät esipappiaan, ja jos tämä ei ollut tyytyväinen, niin he heittäytyivät maahan ja takaperinryömien anoivat armoa. Muistan vielä heidän eriskummallisimman uskomuksensa. Heitä uhkaamassa oli alituisesti vihollinen, joka sitkeästi tuli sieltä, mistä auringot nousivat, Cattelystan valtiosta. Vaikka usein olinkin mukana heidän sotaretkillään, en koskaan nähnyt tuon valtion edustajaa, ruotsalainenko, vaikka heitä kuuleman mukaan tulikin laumoittain - sopimaton parivartioon - kyltymättöminä vereen kuin kani kaaliin. Ihastuin ajan vähetessä heidän tapoihinsa yhä enemmän,mutta minut karkoitettiin sieltä pois ruumiillisen poikkeavuuteni takia, koska olisin marraskuun juhlan aikana sen vuoksi voinut saada aikaan epäjärjestystä.
west