Etusivu   Esittely   Julkaisuluettelo   Artikkelit   Palaute  

Artikkelit

Työttömyys kuriin kulttuurin avulla
07.02.1987, Savon Sanomat
Piilopuffi Jouko Tyyrin puolesta

Työttömyys kuriin kulttuurin avulla

Nyt ja vastakin on palveluiden ja muiden ei-materiaalisten hyödykkeiden tuottaminen pääosassa Kuopion läänissä. Kuopion 32 000 työssäkävijästä 71 % tuottaa palveluita ja vain 29 % tuottaa tavaroita, rakennuksia, elintarvikkeita jne. Palveluiden tuottamista on esimerkiksi ATK-palvelut, matkailupalvelut ja terveydenhoitopalvelut. Kuopion läänin elinmahdollisuudet tulevat perustumaan myyntikelpoisten palveluiden tuottamiseen aikaisemman perus- ja raaka-ainetuotannon asemasta.

Palveluiden tuottaminen edellyttää voimakasta panostamista koulutukseen ja kulttuuriin laajasti ymmärrettynä. Me tarvitsemme lujan ja taitavan yhteyden omien mahdollisuuksiemme ja valtakunnan tason tarpeiden väliin. Yhteyden tulee olla kaksisuuntainen, toisaalta viemässä tietoa siitä, mitä me osaamme ja toisaalta tuomassa tietoa siitä, mitä meiltä odotetaan nyt ja tulevaisuudessa.

Meillä kuopiolaisilla ja koko maakunnalla on nyt eduskuntavaaleissa mahdollisuus vetää luja ja osaava kaapeliyhteys etelän päättäjien ja meidän välillemme äänestämällä eduskuntaan kulttuuripersoona, joka on voimakkaalla panoksellaan jo aikaisemminkin ollut kehittämässä monia koulutusyksiköitä (Kotiteollisuuskoulu, Savonia, Konservatorio jne). Hänen miellpidettään kuunnellaan ja arvostetaan koko Suomessa yli mielipide-erojen.

Helsingistä katsoen Kuopio on yhtä ja samaa äärialuetta kuin Pohjois-Savon pienin kunta. Kaikille meille on koulutuksen ja kulttuurin kehittämisen takaaminen yhtä tärkeää

ESKO LÄNSIMIES
Ylilääkäri, KYKS
© Esko Länsimies | Kävijöitä 4399 kpl | Sivun latausaika: 0.001 sek (1.185 ms)