Etusivu   Esittely   Julkaisuluettelo   Artikkelit   Palaute  

Artikkelit

Nimimerkille Enemmistön ääni
07.01.1989, Savon Sanomat
Vastalause "ilmat pihalle kaapparista" -ajattelulle

Nimimerkille Enemmistön ääni

Esititte tällä palstalla, että poliisin tulisi "laskea ilmat pihalle kaappareista". Olen eri mieltä kanssanne, mutta uskallan ilmaista mielipiteeni vetäytymättä "enemmistön" selän taakse.

Tarkastelkaamme viime vuosien tilastoja. Suomessa ei kaapparien hallussa ja toimesta ole kuollut montaakaan ihmistä. Poliisin suojissa sen sijaan on moni sairauskohtauksen saanut menehtynyt ja valitettavasti myös poliisin ampumista luodeista on kuollut useita. Jopa täysin viattomia nuoria on halvaantunut ampumaintoisen poliisin luodeista.

Annetaan Mikkelin raastuvanoikeuden selvittää tuo onneton tunarointi viimeistä piirtoa myöten ja otetaan siitä opiksi tulevan varalle. Kaapparit yms. ovat voimakkaan henkisen häiriötilan vallassa. Heitä on turha uhata minkään Karhukoplan avulla. On varmasti parempi kouluttaa kriisinlaukaisuun perehtyneitä lääkäreitä ja psykologeja kuin kouluttaa tappamisen ammattilaisia.

Esko Länsimies
ylilääkäri, Kuopio
Hakusanat

väkivalta
poliisi

© Esko Länsimies | Kävijöitä 4361 kpl | Sivun latausaika: 0.001 sek (0.998 ms)