Artikkelit
Nimimerkille Rosvot kiinni
20.01.1989, Savon Sanomat
Vaatimus nimimerkeistä luopumisesta
Nimimerkille Rosvot kiinni
En haluaisi keskustella tuntemattomana pysyttelevien nimimerkkien kanssa, mutta viimeisen kerran...
1. Mielipiteeni eivät ole poliisin vastaisia. Olen toiminut aikoinaan 7-8 vuoden ajan poliisilääkärinä varsinaisen työni ohella, tunnen siis työolosuhteeet ja työn sisällön.
2. Meillä Suomessa lääkärit ja muut terveydenhoidon ammattilaiset kohtaavat yhteiskunnan syrjäytyneet ja laitailmiöt varmasti yhtä karmivasti ja rohkeasti omistautuen kuin poliisikuntakin. Jokaisen työ on omalla tavallaan tärkeää ja vaaratekijöitä sisältävää.
3. Jos lääkäri tekee tuottamuksellisen virheen, joutuu hän siitä vastuuseen aina poliisikuulusteluja ja lakitupaa myöten. Mielestäni on meidän jokaisen turvallisuuden ja edun mukaista, että myös poliisien tekemää työtä valvotaan. Jos poliisi tekee virheen, on siitä tultava huomautus tai rangaistus. Ihan samalla tavalla kuin lääkärille, veturinkuljettajalle tai rakennusmestarille.
4. Jatkossa osallistun mielelläni väkivallan olemusta käsittelevään keskusteluun, mutta vain sellaisten kanssa, jotka uskaltavat esiintyä avoimesti, omalla nimellään. Pimeydestä heitettyihin mielipiteisiin suhtaudun kuin pimeydestä tuleviin äännähdyksiin tuleekin suhtautua...
Esko Länsimies
Kuopio