Etusivu   Esittely   Julkaisuluettelo   Artikkelit   Palaute  

Artikkelit

Kuolemanrangaistuksen käyttö Kiinassa
30.06.1989, Savon Sanomat
Taivaallisen rauhan aukion verilöyöyn jälkeinen keskustelu

Kuolemanrangaistuksen käyttö Kiinassa

Päätin kohdaltani lopettaa kirjoittamisen kuolemanrangaistuksesta, koska kanssani eri mieltä olleet eivät uskaltaneet tulla esiin nimimerkin takaa. Päätökseni jälkeen on Kiinan Kansantasavallassa tuomittu ja teloitettu opiskelijoita ja työläisiä. Perusteluna on käytetty Kiinaa uhkaavan vaaran torjumista. Uhkana on pidetty Taiwanin Kiinaa tai länsimaista vapaudenaatetta.

Ajatus kuolemanrangaistuksen käyttämisestä ryhmää tai kansaa uhkaavan vaaran torjumiseksi ei ole uusi. Sitä on käytetty esimerkiksi uskonnollisten rituaalien yhteydessä (Maya-kulttuuri). Meillä Suomessa siihen turvauduttiin 1940-luvun alussa, kun käpykaartilaisia teloitettiin varsin pinnallisen oikeudenkäynnin jälkeen.

Toivon, että jokainen kuolemanrangaistuksen käyttöä vaativa miettii tykönään asiaa uudestaan. Jos valtion laki tuntee kuolemanrangaistuksen, sitä käytetään varmaan jossain vaiheessa ja jollain syyllä avuttomia ja heikkoja kansalaisia vastaan.

Jos kuolemanrangaistuksen mahdollisuutta ei laissa olisi, omien kansalaisten teloittaminen olisi niin julkeaa, että ulkopuoliset voimat (Yhdistyneet Kansakunnat) voisi asiaan puuttua. Kun kuolemanrangaistus on lain mukainen, ei ulkopuolisella ole oikeutta puuttua sen käyttämiseen.

ESKO LÄNSIMIES
ylilääkäri, Kuopio
© Esko Länsimies | Kävijöitä 993 kpl | Sivun latausaika: 0.006 sek (6.446 ms)