Etusivu   Esittely   Julkaisuluettelo   Artikkelit   Palaute  

Artikkelit

Kuopion harmaat hallitsijat
04.07.1989, Savon Sanomat
Valtuuston nuorin jäsen on 34 v. seuraavien vaalien aikoihin.

Kuopion harmaat hallitsijat

Kuopion uuden valtuustosalin käyttäjät istuvat tuoleillaan vielä lähes neljä vuotta. Seuraavat kunnallisvaalit pidetään syksyllä 1992. Silloin valtuutettujen keski-ikä on 54 vuotta. Nuorimmatkin vihreät ovat silloin jo 34-vuotiaita keski-ikäisiä ja vanhimmainen demari on lähes 70-vuotias.

Kuopiossa on 61 kaupunginvaltuutettua ja 61 000 äänestysikäistä. Yhden valtuutetun äänenpaino on siis tuhat kuntalaista. Ilman valtuutettua ovat kaikki alle 30-vuotiaat (15 000 kpl) ja yli 65 vuotiaat (9 000 kpl). Näin siis 24 000 eli 40 °% äänestysikäisistä kuopiolaisista on vailla ikäistään valtuutettua. 30-64 vuotiaita kuopiolaisia on 37 000 ja heidän joukostaan on valittu nuo 61 valtuutettua. Suhteellisesti eniten "ääntä" on 1930-luvun alussa syntyneillä, heistä joka 300. on kaupunginvaltuutettu.

Laissa on edellytetty, että eri lautakunnissa ja elimissä tulee olla naisia ja miehiä. Mielestäni yhtä tähdellistä on saada jokaiseen hallintokuntaan myös iän mukainen tasa-arvo. Ainakin pikkulasten vanhempien tulee olla nykyistä merkittävästi suuremmalla osuudella edustettuna sosiaali- ja koululautakunnissa (päivähoito- ja kouluasiat).

Vanhusten asiat varmasti hoituvat, sillä eläkeikää lähestyvät valtuutetut tuntevat huolta tulevaisuudestaan - ja äänestäjäkunnastaan.

ESKO LÄNSIMIES
Keski-äkäinen varavaltuutettu


© Esko Länsimies | Kävijöitä 4400 kpl | Sivun latausaika: 0.002 sek (1.949 ms)