Artikkelit

Ylipainoisuus ja sairastavuus - kontrolloitu, prospektiivinen tutkimus

SEIDELL J C, BAKX K C, DEURENBERG P, ym.: J Chron Dis 39: 585-593, 1986

Neljä hollantilaista yleislääkäriä aloitti vastaanotoillaan ylipainoisten potilaiden järjestelmällisen seurannan 1969. Mukaan otettiin ruumiinpainoindeksin 26.0 ylittävät. Painoindeksi (BMI) tarkoittaa lukua, joka saadaan, kun paino (kiloina) jaetaan pituuden (metreinä) neliöllä (kg/ml). Potilaita on seurattu vähintään kuusi vuotta. Verrokkeina olivat samojen vastaanottojen muut potilaat. Ylipainoisten miesten määrä oli 317 (BMI keskimäärin 28.7) ja naisten 565 (BMI keskimäärin 29.3). Verrokeiden määrät olivat 444 ja 627, ja tilastollisesta käsittelystä poistettiin ylipainoiset. Tutkittavien keski-ikä oli noin 37 vuotta tutkimuksen alkaessa ja seuranta-aika noin 11 vuotta. Ylipainoisista alle 5 % kuului ylimpään sosiaaliryhmään, verrokeista 11-12 %. Tutkimuksessa rekisteröitiin eri sairauksien ilmaantuminen. Ylipainoisilla naisilla sokeritaudin, arterioskleroosin, nivelrikon ja suonikohjujen runsas ilmaantuminen liittyi runsaaseen ylipainoon (BM1 yli 30.0). Miehillä jo kohtuullinenkin ylipaino (BMI 27.0-29.9) lisäsi sairastuvuutta sokeritautiin, kihtiin, arterioskleroosiin ja nivelrikkoon.

Ylipainoisuus (BMI yli 27.0) liittyi diabetekseen 5-6 kertaisella, arterioskleroosiin 4-5-kertaisella, nivelrikkoon lähes kaksinkertaisella ja kihtiin (miehillä) jopa yhdeksänkertaisella riskillä vertailuryhmään nähden.

Tutkijat päättelevät, että normaalipainon ja ylipainon rajoilla (BMI = 25.0-27.0) nuoren potilaan painoa tulee seurata hyvin tarkoin, jotta painon nousuun liittyvä moninkertaistunut pitkäaikaissairauksien riski eliminoitaisiin.

ESKO LÄNSIMIES