Artikkelit
Koulutuksen ja sairastavuuden yhteys
01.05.1987, Duodecim 103: 1497
Tutkimusreferaatti
Koulutuksen ja sairastavuuden yhteys
PINCUS T, CALLAHAN L F, BURKHAUSER R V: J Chron Dis 40: 865-874, 1987
Kokonaiskuolleisuus ja erityisesti kuolleisuus sepelvaltimotautiin ja reumaan on runsainta lyhyen koulutuksen saaneilla. Tämän ilmiön oletetaan johtuvan sosioekonomisen tilanteen ja koulutuksen välisestä yhteydestä. Kuitenkin on saatu viitteitä myös siitä, että sairastaminen olisi yleisempää vähemmän koulutetuilla ja koulutustaso siis itsenäinen »riskitekijä». Referoitavassa työssä tutkittavien joukko (5 652 ihmistä) on edustava näyte koko Yhdysvaltojen työikäisestä väestöstä. Tutkittavilta kyseltiin huolellisesti terveyttä, taloudellista tilaa, ammattia ja koulutusta koskevat tiedot. Eri pitkäaikaissairauksista tiedusteltiin, oliko tutkittavalla kyselyn aikaan lääkärin toteama tauti. Kysytyt 37 tautinimikettä ryhmiteltiin kahdeksaksi laajemmaksi ryhmäksi. Työikäisistä yli 40 % ilmoitti jonkin kroonisen taudin, alle 45-vuotiaistakin joka kolmas. Työikäisistä yhdysvaltalaisista 10 %:lla oli enintään kahdeksan vuoden koulutus, 15 %:lla koulutuksen pituus oli 9-11 vuotta, kolmanneksella 12 vuotta ja kolmanneksella 13 vuotta tai enemmän. Kaikkien kysyttyjen tautien osalta vähemmän koulutetut antoivat useammin myönteisen vastauksen. Jos eniten koulutettujen ilmoittamaa kroonisten tautien määrää pidetään yhtenä, riskisuhdeluvut olivat 3.6, 2.3 ja 1.4 (koulutuksen pituus 1-8 v, 9-11 v ja 12 v). Vain allergioiden, kiipirauhassairauksien, luunmurtumien, multippeliskleroosin ja raaja-amputaatioiden osalta ryhmien erot eivät olleet merkitseviä. Suurimmat erot ilmenivät neuroottisuudessa (nervous/emotional), verenpainetaudissa, reumassa, heikkonäköisyydessä ja sydänkohtauksissa.
Tautiryhmittelyn jälkeen koulutusryhmien erot jyrkkenivät. Psykiatristen sairauksien määrä oli vähiten koulutetussa ryhmässä yli kymmenkertainen eniten koulutusta saaneeseen verrattuna, ja sydänsairauksienkin määrä oli viisinkertainen. Koulutusryhmien väliset erot pienenivät, kun ryhmät vakioitiin iän, rodun, sukupuolen ja tupakoinnin suhteen. Silti suurin osa ryhmien välisistä eroista oli edelleen merkitseviä. Vain syöpää esiintyi yhtä usein kaikissa ryhmissä vakiointien jälkeen. Syövän riskitekijät, kuten tupakka, purevat siis yhtä tehokkaasti maisteriin ja »duunariin».
Tutkijat pohtivat perusteellisesti sekä menetelmävirheiden mahdollisuutta että itse tulosten merkitystä. Epidemiologisissa tutkimuksissa tulisi joka tapauksessa ottaa huomioon koulutuksen määrä yhtenä muuttujana.
Olen aikaisemmin referoinut tutkimuksia työttömyyden ja sairastavuuden välisestä yhteydestä (Duodecim 102: 1790, 1986). Jos tämän tutkimuksen tulokset vahvistetaan muualla, se osoittaa yhteiskunnan todella polarisoituvan A- ja B- ihmisiin myös terveyden osalta. Terveyskasvattajat ovat uusien haasteiden edessä, sillä miten saada hyvä sanoma perille sellaisille, joilta puuttuvat perustiedot ja lukutaito ja joiden asenne on vihamielinen!
ESKO LÄNSIMIES
PINCUS T, CALLAHAN L F, BURKHAUSER R V: J Chron Dis 40: 865-874, 1987
Kokonaiskuolleisuus ja erityisesti kuolleisuus sepelvaltimotautiin ja reumaan on runsainta lyhyen koulutuksen saaneilla. Tämän ilmiön oletetaan johtuvan sosioekonomisen tilanteen ja koulutuksen välisestä yhteydestä. Kuitenkin on saatu viitteitä myös siitä, että sairastaminen olisi yleisempää vähemmän koulutetuilla ja koulutustaso siis itsenäinen »riskitekijä». Referoitavassa työssä tutkittavien joukko (5 652 ihmistä) on edustava näyte koko Yhdysvaltojen työikäisestä väestöstä. Tutkittavilta kyseltiin huolellisesti terveyttä, taloudellista tilaa, ammattia ja koulutusta koskevat tiedot. Eri pitkäaikaissairauksista tiedusteltiin, oliko tutkittavalla kyselyn aikaan lääkärin toteama tauti. Kysytyt 37 tautinimikettä ryhmiteltiin kahdeksaksi laajemmaksi ryhmäksi. Työikäisistä yli 40 % ilmoitti jonkin kroonisen taudin, alle 45-vuotiaistakin joka kolmas. Työikäisistä yhdysvaltalaisista 10 %:lla oli enintään kahdeksan vuoden koulutus, 15 %:lla koulutuksen pituus oli 9-11 vuotta, kolmanneksella 12 vuotta ja kolmanneksella 13 vuotta tai enemmän. Kaikkien kysyttyjen tautien osalta vähemmän koulutetut antoivat useammin myönteisen vastauksen. Jos eniten koulutettujen ilmoittamaa kroonisten tautien määrää pidetään yhtenä, riskisuhdeluvut olivat 3.6, 2.3 ja 1.4 (koulutuksen pituus 1-8 v, 9-11 v ja 12 v). Vain allergioiden, kiipirauhassairauksien, luunmurtumien, multippeliskleroosin ja raaja-amputaatioiden osalta ryhmien erot eivät olleet merkitseviä. Suurimmat erot ilmenivät neuroottisuudessa (nervous/emotional), verenpainetaudissa, reumassa, heikkonäköisyydessä ja sydänkohtauksissa.
Tautiryhmittelyn jälkeen koulutusryhmien erot jyrkkenivät. Psykiatristen sairauksien määrä oli vähiten koulutetussa ryhmässä yli kymmenkertainen eniten koulutusta saaneeseen verrattuna, ja sydänsairauksienkin määrä oli viisinkertainen. Koulutusryhmien väliset erot pienenivät, kun ryhmät vakioitiin iän, rodun, sukupuolen ja tupakoinnin suhteen. Silti suurin osa ryhmien välisistä eroista oli edelleen merkitseviä. Vain syöpää esiintyi yhtä usein kaikissa ryhmissä vakiointien jälkeen. Syövän riskitekijät, kuten tupakka, purevat siis yhtä tehokkaasti maisteriin ja »duunariin».
Tutkijat pohtivat perusteellisesti sekä menetelmävirheiden mahdollisuutta että itse tulosten merkitystä. Epidemiologisissa tutkimuksissa tulisi joka tapauksessa ottaa huomioon koulutuksen määrä yhtenä muuttujana.
Olen aikaisemmin referoinut tutkimuksia työttömyyden ja sairastavuuden välisestä yhteydestä (Duodecim 102: 1790, 1986). Jos tämän tutkimuksen tulokset vahvistetaan muualla, se osoittaa yhteiskunnan todella polarisoituvan A- ja B- ihmisiin myös terveyden osalta. Terveyskasvattajat ovat uusien haasteiden edessä, sillä miten saada hyvä sanoma perille sellaisille, joilta puuttuvat perustiedot ja lukutaito ja joiden asenne on vihamielinen!
ESKO LÄNSIMIES