Artikkelit
Kiukku ja koronaarivirtaus
10.10.1988, Duodecim 104: 290
Tutkimusreferaatti
Kiukku ja koronaarivirtaus
VERRIER R L, HAGESTAD E L, LOWN B: Circulation 75: 249-254, 1987
Heberden yhdisti kiukun ja sydänkohtauksen jo yli 200 vuotta sitten. Tämän yhteyden taustalla olevat mekanismit ovat kuitenkin edelleen epäselvät. Lownin bostonilainen ryhmä kehitti koe-eläinmallin, jonka avulla voitiin selvittää kiukun ja koronaarivirtauksen suhteita. Laboratorion koirista valittiin luonnostaan kiukkuisimmat (tyyppi A?) koe-eläimiksi. Vasempaani kiertävään sepelvaltimoon asetettin virtausmittari ja ahtautin. Koirien toivuttua tehtiin perusmittaukset, ja sitten tuotiin esiin herkkuruokaa, ja eläinten annettiin maistaa. Tämän jälkeen ruokakippo siirrettiin ulottumattomiin ja tuotiin toinen koira ahmimaan tuo ateria. Koekoiran raivostumisen ymmärtää helposti. Verenpaine nousi ja koronaarivirtaus kaksinkertaistui, mutta molemmat muutokset palautuivat pian, kun kilpailija vietiin pois.
Kun koekoiran sepelvaltimo ahtautettiin ja ärsyttäminen toistettiin, nähtiin sepelvaltimovirtauksen alkuun suurenevan samalla tavalla, mutta kilpailijan poistuttua sepelvaltimovirtaus pieneni noin puoleen lähtötasosta, koronaarivastus kolminkertaistui ja EKG:hen ilmaantuivat tyypilliset iskemian merkit jokaiselle 14 koekoiralle. Verenpaine ja syketaajuus olivat iskermian ilmaantuessa normaalit. Vaikka mekaaninen virtauseste avattiinkin, vasospasmi yleensä säilyi. Koronaari-iskeeniiselle koiralle ilmaantui siis useita minuutteja kiukkureaktion jälkeen ilmeisesii neurohumoraalisesti välittyvä koronaarispasmi.
Tutkimustulos valaisee kliinisesti havaittua ilmiötä ja saattaa mahdollistaa hoidon kehittelyn. Mutta saako koe-eläintutkimuksia enää tehdä? Onko tämä koe liian julma?
ESKO LÄNSIMIES
VERRIER R L, HAGESTAD E L, LOWN B: Circulation 75: 249-254, 1987
Heberden yhdisti kiukun ja sydänkohtauksen jo yli 200 vuotta sitten. Tämän yhteyden taustalla olevat mekanismit ovat kuitenkin edelleen epäselvät. Lownin bostonilainen ryhmä kehitti koe-eläinmallin, jonka avulla voitiin selvittää kiukun ja koronaarivirtauksen suhteita. Laboratorion koirista valittiin luonnostaan kiukkuisimmat (tyyppi A?) koe-eläimiksi. Vasempaani kiertävään sepelvaltimoon asetettin virtausmittari ja ahtautin. Koirien toivuttua tehtiin perusmittaukset, ja sitten tuotiin esiin herkkuruokaa, ja eläinten annettiin maistaa. Tämän jälkeen ruokakippo siirrettiin ulottumattomiin ja tuotiin toinen koira ahmimaan tuo ateria. Koekoiran raivostumisen ymmärtää helposti. Verenpaine nousi ja koronaarivirtaus kaksinkertaistui, mutta molemmat muutokset palautuivat pian, kun kilpailija vietiin pois.
Kun koekoiran sepelvaltimo ahtautettiin ja ärsyttäminen toistettiin, nähtiin sepelvaltimovirtauksen alkuun suurenevan samalla tavalla, mutta kilpailijan poistuttua sepelvaltimovirtaus pieneni noin puoleen lähtötasosta, koronaarivastus kolminkertaistui ja EKG:hen ilmaantuivat tyypilliset iskemian merkit jokaiselle 14 koekoiralle. Verenpaine ja syketaajuus olivat iskermian ilmaantuessa normaalit. Vaikka mekaaninen virtauseste avattiinkin, vasospasmi yleensä säilyi. Koronaari-iskeeniiselle koiralle ilmaantui siis useita minuutteja kiukkureaktion jälkeen ilmeisesii neurohumoraalisesti välittyvä koronaarispasmi.
Tutkimustulos valaisee kliinisesti havaittua ilmiötä ja saattaa mahdollistaa hoidon kehittelyn. Mutta saako koe-eläintutkimuksia enää tehdä? Onko tämä koe liian julma?
ESKO LÄNSIMIES