Artikkelit
Kuinka paljon liikuntaa?
10.10.1988, Duodecim 104: 803-804
Tutkimusreferaatti
Kuinka paljon liikuntaa?
MUNDAL R, ERIKSSEN J, RODAHL K: Eur J Appl Physiol 56: 245-252, 1987
Liikunnan lisäämisen merkitys sepelvaltimotaudin torjunnassa on laajalti tunnustettu, mutta liikunnan määrän arviointimenetelmät ja määrän suhde sepelvaltimotaudin riskiin ovat vielä selvittämättä. OsIolainen tutkijaryhmä raportoi tuloksensa yli 2 100 keski-ikäisen miehen ryhmästä. Tavoitteena oli selvittää vakioidun kyselylomakkeen antaman ja kokeneen haastattelijan saaman tuloksen yhtenevyyttä liikunta-aktiivisuuden arvioinnissa. Tätä tulosta verrattiin aerobisen suorituskyvyn testitulokseen. Seitsemän vuoden kuluttua laskettiin sepelvaltimotautiin kuolleet eri suorituskykyryhmissä.
Tutkittujen oma arvio liikunta-aktiivisuudestaan oli samankaltainen kuin kokeneen haastattelijan arvio. Vain pienenä osajoukkona olleet upseerit aliarvioivat omaa aktiivisuuttaan. Vähän tai ei lainkaan liikkuvat pyrkivät kyselyssä yliarvioimaan aktiivisuuttaan ja paljon liikkuvat taas aliarvioivat sitä. Mitattu suorituskyky vaihteli laajasti kaikissa ryhmissä.
Tutkituista 2 014 siviilistä 5 %:lla todettiin patologinen EKG-vaste kuormituskokeessa. Heidän suorituskykynsä oli muun joukon suorituskykyä huonompi, ja heillä oli suuri kolesterolipitoisuus ja kohonnut verenpaine useammin kuin muilla. Sepelvaltimotautiin kuoli seitsemän vuoden seurannan aikana 58 miestä (2.9 %). Suorituskyvyltään heikoimpaan neljännekseen kuuluneista kuoli 5.7 %, ja puolet kuolleista kuului tähän kuntoryhmään. Riski kuolla sepelvaltimotautiin oli kyseisessä alaryhmässä kolminkertainen muihin verrattuna. Vain yksi 95 upseerista kuoli kolarissa kolmen vuoden seurannan aikana, vaikka patologisten EKG-vasteiden osuus oli upseeeilla 10 % eli kaksinkertainen muihin tutkittuihin verrattuna.
Liikunta-aktiivisuus näyttää olevan suotuisassa yhteydessä sepelvaltimotautiin, mutta aktiivisuuden selvittäminen kyselylomakkeella ei yksin riitä. Henkilökohtainen, koulutettu kyselijä on luotettavampi ja rasituskoe luotettavin.
ESKO LÄNSIMIES
MUNDAL R, ERIKSSEN J, RODAHL K: Eur J Appl Physiol 56: 245-252, 1987
Liikunnan lisäämisen merkitys sepelvaltimotaudin torjunnassa on laajalti tunnustettu, mutta liikunnan määrän arviointimenetelmät ja määrän suhde sepelvaltimotaudin riskiin ovat vielä selvittämättä. OsIolainen tutkijaryhmä raportoi tuloksensa yli 2 100 keski-ikäisen miehen ryhmästä. Tavoitteena oli selvittää vakioidun kyselylomakkeen antaman ja kokeneen haastattelijan saaman tuloksen yhtenevyyttä liikunta-aktiivisuuden arvioinnissa. Tätä tulosta verrattiin aerobisen suorituskyvyn testitulokseen. Seitsemän vuoden kuluttua laskettiin sepelvaltimotautiin kuolleet eri suorituskykyryhmissä.
Tutkittujen oma arvio liikunta-aktiivisuudestaan oli samankaltainen kuin kokeneen haastattelijan arvio. Vain pienenä osajoukkona olleet upseerit aliarvioivat omaa aktiivisuuttaan. Vähän tai ei lainkaan liikkuvat pyrkivät kyselyssä yliarvioimaan aktiivisuuttaan ja paljon liikkuvat taas aliarvioivat sitä. Mitattu suorituskyky vaihteli laajasti kaikissa ryhmissä.
Tutkituista 2 014 siviilistä 5 %:lla todettiin patologinen EKG-vaste kuormituskokeessa. Heidän suorituskykynsä oli muun joukon suorituskykyä huonompi, ja heillä oli suuri kolesterolipitoisuus ja kohonnut verenpaine useammin kuin muilla. Sepelvaltimotautiin kuoli seitsemän vuoden seurannan aikana 58 miestä (2.9 %). Suorituskyvyltään heikoimpaan neljännekseen kuuluneista kuoli 5.7 %, ja puolet kuolleista kuului tähän kuntoryhmään. Riski kuolla sepelvaltimotautiin oli kyseisessä alaryhmässä kolminkertainen muihin verrattuna. Vain yksi 95 upseerista kuoli kolarissa kolmen vuoden seurannan aikana, vaikka patologisten EKG-vasteiden osuus oli upseeeilla 10 % eli kaksinkertainen muihin tutkittuihin verrattuna.
Liikunta-aktiivisuus näyttää olevan suotuisassa yhteydessä sepelvaltimotautiin, mutta aktiivisuuden selvittäminen kyselylomakkeella ei yksin riitä. Henkilökohtainen, koulutettu kyselijä on luotettavampi ja rasituskoe luotettavin.
ESKO LÄNSIMIES