Artikkelit
Totuus on aikansa lapsi
09.09.1988, Suomen Lääkärilehti 43: 2639-2640
Kirjaesittely
Totuus on aikansa lapsi
Totuus on aikansa lapsi Sanningen är ett barn av sin tid; Torgny Sjöstrand. Natur och Kultur, 1987.
151 sivua. Hinta 115 mk.
Torgny Sjöstrand oli maailman ensimmäinen kliinisen fysiologian professori. Hän kuoli kesäkuussa 1987, 80 vuoden iässä hieman ennenkuin tässä referoitava kirja ilmestyi. Sjöstrandin kirja ei ole omaelämäkerta tavanomaisessa mielessä, vaan tiedemiehen kertomus tieteen maailmasta puolen vuosisadan ajalta aina fysiologikokouksesta natsiajan Saksassa 1980-luvun tieteenteoriaan. Nuoren tiedemiehen kertomus ymmärryksestä ja sen puutteesta 1930-luvulla on varmasti lohduttavaa luettavaa 1980-luvun nuorelle tieteenharjoittajalle. Tai sitten lohdutonta, sillä olemmeko oppineet mitään, ainakaan suvaitsevaisuutta ja avointa mieltä?
Torgny Sjöstrand on erinomainen esimerkki taistelevasta lääkäristä, joka asettaa tietonsa myös yhteiskunnan käyttöön. Häkäanalysaattorin kehittäminen vei hänet työterveyshuollon piiriin. Teräsvalimoiden työlosuhteiden penkominen johti hänet ristiriitaan suurpääoman kanssa, mutta jo vuonna1945 perustettiin, osin Sjöstrandin työn tuloksena, työlääketieteen poliklinikka Karoliiniseen sairaalaan.
Kirjoittajan siirtyminen perusfysiologian laboratoriosta Karoliiniseen sairaalaan 1940-luvulla tapahtui varsin dramaattisten vaiheiden jälkeen. Uudessa työssäänkin Sjöstrand astui järjestelmän varpaille. Hän aloitti kuormituskokeiden tekemisen sydänpotilaille. Tämä kohtasi voimakasta vastarintaa, mutti tulokset tunnemme.
Mielenkiintoinen on kirjan tieteen teoriaan liittyvä osa. Siinä Sjöstrand osoittaa verenkierron säätelyä ja omia tutkimuksiaan esimerkkinä käyttäen, miten tieteellinen ajattelu on ollut luutunutta ja miten paradigman muutos on vaatinut ajattelun vallankumouksen.
Puhutteleva oli Sjöstrandin ajatus, että oikeaa käsitystä verenkierron säätelystä ei saada, jos perspektiivi rajoitetaan vain yksittäiseen elimistöön. Näkymä on laajennettava yksilön ja lajin sopeutumiseen elinolosuhteissa. Tätä laajennettua, ehkä yhteiskunnallistakin näkemystä Sjöstrand pitää uutena paradigmana.
Totuuden relatiivisuutta ja sidonnaisuutta aikaansa valottaa kirjan loppuluku. Siellä pilkahtaa esiin vanhan fysiologian näkemys, kun hän sijoittaa psykoanalyysin vaihtoehtoisen lääketieteen piiriin vyöhyketerapian ja homeopatian sekaan eli hoitoihin, joilla on enintään plasebo-vaikutus.
Kaikkinensa Sjöstrandin pieni kirja on kirjoitettu selvällä konstailemattomalla kielellä. Kirjaan voi tutustua sellainenkin kollega, joka ei yleensä ruotsalaista tekstiä lue. Lääkäritiedemiesten ja kliinisen fysiologian kollegoiden tulisi tutustua kirjaan. Uusien ajatusten esittäminen ja niiden toteuttamInen, vaatii rohkeutta. Sjöstrand on erinomainen esimerkki taistelevasta lääkäristä.
Totuus on aikansa lapsi Sanningen är ett barn av sin tid; Torgny Sjöstrand. Natur och Kultur, 1987.
151 sivua. Hinta 115 mk.
Torgny Sjöstrand oli maailman ensimmäinen kliinisen fysiologian professori. Hän kuoli kesäkuussa 1987, 80 vuoden iässä hieman ennenkuin tässä referoitava kirja ilmestyi. Sjöstrandin kirja ei ole omaelämäkerta tavanomaisessa mielessä, vaan tiedemiehen kertomus tieteen maailmasta puolen vuosisadan ajalta aina fysiologikokouksesta natsiajan Saksassa 1980-luvun tieteenteoriaan. Nuoren tiedemiehen kertomus ymmärryksestä ja sen puutteesta 1930-luvulla on varmasti lohduttavaa luettavaa 1980-luvun nuorelle tieteenharjoittajalle. Tai sitten lohdutonta, sillä olemmeko oppineet mitään, ainakaan suvaitsevaisuutta ja avointa mieltä?
Torgny Sjöstrand on erinomainen esimerkki taistelevasta lääkäristä, joka asettaa tietonsa myös yhteiskunnan käyttöön. Häkäanalysaattorin kehittäminen vei hänet työterveyshuollon piiriin. Teräsvalimoiden työlosuhteiden penkominen johti hänet ristiriitaan suurpääoman kanssa, mutta jo vuonna1945 perustettiin, osin Sjöstrandin työn tuloksena, työlääketieteen poliklinikka Karoliiniseen sairaalaan.
Kirjoittajan siirtyminen perusfysiologian laboratoriosta Karoliiniseen sairaalaan 1940-luvulla tapahtui varsin dramaattisten vaiheiden jälkeen. Uudessa työssäänkin Sjöstrand astui järjestelmän varpaille. Hän aloitti kuormituskokeiden tekemisen sydänpotilaille. Tämä kohtasi voimakasta vastarintaa, mutti tulokset tunnemme.
Mielenkiintoinen on kirjan tieteen teoriaan liittyvä osa. Siinä Sjöstrand osoittaa verenkierron säätelyä ja omia tutkimuksiaan esimerkkinä käyttäen, miten tieteellinen ajattelu on ollut luutunutta ja miten paradigman muutos on vaatinut ajattelun vallankumouksen.
Puhutteleva oli Sjöstrandin ajatus, että oikeaa käsitystä verenkierron säätelystä ei saada, jos perspektiivi rajoitetaan vain yksittäiseen elimistöön. Näkymä on laajennettava yksilön ja lajin sopeutumiseen elinolosuhteissa. Tätä laajennettua, ehkä yhteiskunnallistakin näkemystä Sjöstrand pitää uutena paradigmana.
Totuuden relatiivisuutta ja sidonnaisuutta aikaansa valottaa kirjan loppuluku. Siellä pilkahtaa esiin vanhan fysiologian näkemys, kun hän sijoittaa psykoanalyysin vaihtoehtoisen lääketieteen piiriin vyöhyketerapian ja homeopatian sekaan eli hoitoihin, joilla on enintään plasebo-vaikutus.
Kaikkinensa Sjöstrandin pieni kirja on kirjoitettu selvällä konstailemattomalla kielellä. Kirjaan voi tutustua sellainenkin kollega, joka ei yleensä ruotsalaista tekstiä lue. Lääkäritiedemiesten ja kliinisen fysiologian kollegoiden tulisi tutustua kirjaan. Uusien ajatusten esittäminen ja niiden toteuttamInen, vaatii rohkeutta. Sjöstrand on erinomainen esimerkki taistelevasta lääkäristä.