Artikkelit
Munuaisensiirto ja tasa-arvo
10.10.1988, Duodecim 104: 1568
Tutkimusreferaatti
Munuaisensiirto ja tasa-arvo
KJELLSTRAND C M: Arch Intern Med 148: 1305-1309, 1988 Monessa raportissa on todettu, että jokaista sopivaa munuaispotilasta ei voida voimavarojen puutteen vuoksi ottaa dialyysihoitoon. Naiset, mustat ja vanhukset saavat suhteellisesti vähemmän dialyysihoitoa kuin miehet, valkoiset ja nuoret. Ruotsalainen kollega teki Yhdysvalloissa ollessaan laajan selvityksen siitä, jatkuiko syrjintä vielä senkin jälkeen, kun päätös aktiivisesta hoidosta oli kerran tehty, eli kuka toisin sanoen sai munuaissiirteen.
Aineistona oli vuoden 1983 tilanne koko Yhdysvalloissa. Silloin dialyysihoidossa oli 23 000 potilasta, joista noin neljannekselle siirrettiin munuainen (vainaja/omainen 71/29). Biologis-lääketieteellisten muuttujien perusteellinen analyysi tehtiin Keskilännen viiden osavaltion alueella.
Miehet saivat 50 % useammin siirteen kuin naiset ja valkoiset 50 % useammin kuin muun rotuiset dialyysipotilaat. Alle 35-vuotiaat saivat munuaisen kaksi kertaa niin usein kuin 36-55-vuotiaat ja 30 kertaa niin usein kuin yli 55-vuotiaat. Sukulaisen munuainen siirrettiin useammin valkoiselle kuin muun rotuiselle, mutta miesten ja naisten välillä ei ollut eroa. Mitä nuorempi potilas, sitä todennäköisempää oli omaisen uhrautuminen.
Kun dialyysipotilaita ryhmiteltiin useampien ominaisuuksien mukaan (musta vanha nainen tai nuori valkoinen mies), epätasa-arvo korostui entisestään. Huolellisessa analyysissa havaittuja eroja ei voitu selittää lääketieteellisten tai biologisten seikkojen avulla. Kirjoittaja kannustaakin dialyysipotilaita hoitavia kollegoita tasapuolisuuteen.
Meillä ei liene tarvetta kannustaa tasapuolisuuteen: kirurgiset jonot ovat yhtä pitkät kaikille - vai ovatko sittenkään?
ESKO LÄNSIMIES
KJELLSTRAND C M: Arch Intern Med 148: 1305-1309, 1988 Monessa raportissa on todettu, että jokaista sopivaa munuaispotilasta ei voida voimavarojen puutteen vuoksi ottaa dialyysihoitoon. Naiset, mustat ja vanhukset saavat suhteellisesti vähemmän dialyysihoitoa kuin miehet, valkoiset ja nuoret. Ruotsalainen kollega teki Yhdysvalloissa ollessaan laajan selvityksen siitä, jatkuiko syrjintä vielä senkin jälkeen, kun päätös aktiivisesta hoidosta oli kerran tehty, eli kuka toisin sanoen sai munuaissiirteen.
Aineistona oli vuoden 1983 tilanne koko Yhdysvalloissa. Silloin dialyysihoidossa oli 23 000 potilasta, joista noin neljannekselle siirrettiin munuainen (vainaja/omainen 71/29). Biologis-lääketieteellisten muuttujien perusteellinen analyysi tehtiin Keskilännen viiden osavaltion alueella.
Miehet saivat 50 % useammin siirteen kuin naiset ja valkoiset 50 % useammin kuin muun rotuiset dialyysipotilaat. Alle 35-vuotiaat saivat munuaisen kaksi kertaa niin usein kuin 36-55-vuotiaat ja 30 kertaa niin usein kuin yli 55-vuotiaat. Sukulaisen munuainen siirrettiin useammin valkoiselle kuin muun rotuiselle, mutta miesten ja naisten välillä ei ollut eroa. Mitä nuorempi potilas, sitä todennäköisempää oli omaisen uhrautuminen.
Kun dialyysipotilaita ryhmiteltiin useampien ominaisuuksien mukaan (musta vanha nainen tai nuori valkoinen mies), epätasa-arvo korostui entisestään. Huolellisessa analyysissa havaittuja eroja ei voitu selittää lääketieteellisten tai biologisten seikkojen avulla. Kirjoittaja kannustaakin dialyysipotilaita hoitavia kollegoita tasapuolisuuteen.
Meillä ei liene tarvetta kannustaa tasapuolisuuteen: kirurgiset jonot ovat yhtä pitkät kaikille - vai ovatko sittenkään?
ESKO LÄNSIMIES