Artikkelit
Arteriellin barorefleksin herkkyyden tutkiminen
28.03.1989, Piha (toim): Autonomisen hermoston toimintakokeet. Kansaneläkelaitoksen julkaisuja ML: 86: 84-85 (& M. Mäntysaari)
(ei kuvausta)
Matti Mäntysaari ja Esko Länsimies
ARTERIELLIN BAROREFLEKSIN HERKKYYDEN TUTKIMINEN
Sinus carotikuksen ja aortan kaaren baroreseptorit reagoivat valtimon seinämän venytyksen muutoksiin ja säätävät verenpainetta vaikuttamalla sydämen minuuttitilavuuteen ja verenkierron ääreisvastukseen. Valtimonseinämän venytyksen lisääntyminen eli verenpaineen nousu aiheuttaa barorefleksin kautta minuuttitilavuuden ja ääreisvastuksen pienentymisen. Vastaavasti valtimonseinämän venytyksen vähentyminen lisää minuuttitilavuutta ja ääreisvastusta. Nopea syketaajuuden muutos välittyy vagus-hermon kautta ja sympaattisen järjestelmän toiminta vaikuttaa hitaammin sydämeen ja verenkierron vastukseen eri elimissä.
Kliinisessä käytössä kyseeseen tulevia keinoja baroreseptorien stimuloimiseksi ovat lääkkeet, jotka nostavat (esim. fenylefrllnl) tai laskevat (esim. nitraatit) verenpainetta. Lääkkeet annetaan laskimonsisäisenä injektiona pieninä annoksina ja niiden anto toistetaan kunnes haluttu verenpaineen muutos (15 - 40 mmHg) on saavutettu. Toinen mahdollisuus on sinus carotikuksen stimuloiminen joko sitä suoraan painamalla tai käyttämällä kaulan ympärille Ilmatiiviisti asetettavaa kaulusta, jonka sisällä olevaa painetta voidaan säätää. Kun kauluksen sisälle aiheutetaan ylipaine, puristuu valtimo kokoon ja sen seinämän venytys pienenee ja barorefleksi toimii Ikäänkuin verenpaIne olisi alentunut. Alheuttamalla kauluksen sisälle alipaine saadaan aikaan päinvastaiset muutokset. Kauluksen ylIpaineesta vain 86 % ja alipaineesta vain 64 % välittyy sinus carotikukseen, mutta toisaalta yksilöiden väliset erot paineen välittymisessä ovat pienet, joten kaikilla ihmisillä voidaan käyttää samaa korjauskerrointa sinus carotikuksen paineen arvioinnissa.
Sinus carotikuksen suoraa stimulointia käyttävän menetelmän heikkous on se, että aortan baroreseptoreihln ei kohdistu sama stimulaatio, ja niiden kautta välittyvä barorefleksi saattaakin itse asiassa pyrkiä vastustamaan sinus carotikuksesta lähtevää barorefleksivaikutusta. Farmakologisesti aiheutettujen verenpaineen muutosten heikkoutena on se, että niiden mahdollisesti aiheuttamat muut hemodynaamiset muutokset (esim. sentraalisessa laskimopaineessa) voivat muuttaa barorefleksien toimintaa vaikuttamalla esim. eteisten mekanoreseptoreihin.
Kliinisesti käyttökelpoisin tapa tutkia arteriellin barorefleksiä on mitata verenpaineen muutoksiin liittyviä R-R-välin muutoksia. Mittaukset voidaan tehdä levossa makuulla tai erilaisissa rasitustilanteissa. Aluksi mitataan systolisen verenpaineen ja R-R-välin lähtöarvot. Seuraavaksi aiheutetaan verenpaineen muutos jollakin em. keinoista ja mitataan nopean paineenmuutoksen alueelta R-R-välit ja systolinen verenpaine vastaavilta hetkiltä. Lähtötilanteesta tapahtuneiden R-R-välien ja systolisen verenpaineen muutosten välille lasketaan lineaarinen regressioyhtälö, jonka kulmakerroln kuvaa barorefleksin herkkyyttä. R-R-vällen mittaus tehdään EKG:sta ja systolinen verenpaine mitataan menetelmällä, joka sallii mittauksen jokaiselta sydämen lyönniltä (valtimonsisäinen tai noninvasiivinen jatkuva paineen mittaus).
Kliinisesti käyttökelpoisia viitearvoja ei barorefleksin herkkyydelle ole olemassa tällä hetkellä. Kuitenkin siinä on kuvattu poikkeavuuksia sydämen vajaatoiminnassa ja hypertensiossa. Diabeettisessa neuropatiassa barorefleksin herkkyys alenee vagaaliseen vaurioon liittyen. Sydäninfarktin yhteydessä alentunut barorefleksin herkkyys näyttää liittyvän kohonneeseen rytmihäiriöriskiin.
ARTERIELLIN BAROREFLEKSIN HERKKYYDEN TUTKIMINEN
Sinus carotikuksen ja aortan kaaren baroreseptorit reagoivat valtimon seinämän venytyksen muutoksiin ja säätävät verenpainetta vaikuttamalla sydämen minuuttitilavuuteen ja verenkierron ääreisvastukseen. Valtimonseinämän venytyksen lisääntyminen eli verenpaineen nousu aiheuttaa barorefleksin kautta minuuttitilavuuden ja ääreisvastuksen pienentymisen. Vastaavasti valtimonseinämän venytyksen vähentyminen lisää minuuttitilavuutta ja ääreisvastusta. Nopea syketaajuuden muutos välittyy vagus-hermon kautta ja sympaattisen järjestelmän toiminta vaikuttaa hitaammin sydämeen ja verenkierron vastukseen eri elimissä.
Kliinisessä käytössä kyseeseen tulevia keinoja baroreseptorien stimuloimiseksi ovat lääkkeet, jotka nostavat (esim. fenylefrllnl) tai laskevat (esim. nitraatit) verenpainetta. Lääkkeet annetaan laskimonsisäisenä injektiona pieninä annoksina ja niiden anto toistetaan kunnes haluttu verenpaineen muutos (15 - 40 mmHg) on saavutettu. Toinen mahdollisuus on sinus carotikuksen stimuloiminen joko sitä suoraan painamalla tai käyttämällä kaulan ympärille Ilmatiiviisti asetettavaa kaulusta, jonka sisällä olevaa painetta voidaan säätää. Kun kauluksen sisälle aiheutetaan ylipaine, puristuu valtimo kokoon ja sen seinämän venytys pienenee ja barorefleksi toimii Ikäänkuin verenpaIne olisi alentunut. Alheuttamalla kauluksen sisälle alipaine saadaan aikaan päinvastaiset muutokset. Kauluksen ylIpaineesta vain 86 % ja alipaineesta vain 64 % välittyy sinus carotikukseen, mutta toisaalta yksilöiden väliset erot paineen välittymisessä ovat pienet, joten kaikilla ihmisillä voidaan käyttää samaa korjauskerrointa sinus carotikuksen paineen arvioinnissa.
Sinus carotikuksen suoraa stimulointia käyttävän menetelmän heikkous on se, että aortan baroreseptoreihln ei kohdistu sama stimulaatio, ja niiden kautta välittyvä barorefleksi saattaakin itse asiassa pyrkiä vastustamaan sinus carotikuksesta lähtevää barorefleksivaikutusta. Farmakologisesti aiheutettujen verenpaineen muutosten heikkoutena on se, että niiden mahdollisesti aiheuttamat muut hemodynaamiset muutokset (esim. sentraalisessa laskimopaineessa) voivat muuttaa barorefleksien toimintaa vaikuttamalla esim. eteisten mekanoreseptoreihin.
Kliinisesti käyttökelpoisin tapa tutkia arteriellin barorefleksiä on mitata verenpaineen muutoksiin liittyviä R-R-välin muutoksia. Mittaukset voidaan tehdä levossa makuulla tai erilaisissa rasitustilanteissa. Aluksi mitataan systolisen verenpaineen ja R-R-välin lähtöarvot. Seuraavaksi aiheutetaan verenpaineen muutos jollakin em. keinoista ja mitataan nopean paineenmuutoksen alueelta R-R-välit ja systolinen verenpaine vastaavilta hetkiltä. Lähtötilanteesta tapahtuneiden R-R-välien ja systolisen verenpaineen muutosten välille lasketaan lineaarinen regressioyhtälö, jonka kulmakerroln kuvaa barorefleksin herkkyyttä. R-R-vällen mittaus tehdään EKG:sta ja systolinen verenpaine mitataan menetelmällä, joka sallii mittauksen jokaiselta sydämen lyönniltä (valtimonsisäinen tai noninvasiivinen jatkuva paineen mittaus).
Kliinisesti käyttökelpoisia viitearvoja ei barorefleksin herkkyydelle ole olemassa tällä hetkellä. Kuitenkin siinä on kuvattu poikkeavuuksia sydämen vajaatoiminnassa ja hypertensiossa. Diabeettisessa neuropatiassa barorefleksin herkkyys alenee vagaaliseen vaurioon liittyen. Sydäninfarktin yhteydessä alentunut barorefleksin herkkyys näyttää liittyvän kohonneeseen rytmihäiriöriskiin.