Artikkelit
Milloin Arvo Ylppö on riittävän vanha?
04.05.1989, Dialogia 4/1989: 5
(ei kuvausta)
Milloin Arvo Ylppö on riittävän vanha?
Tuorein tarina kunnioitetusta lääkärikunnan vanhimmasta, archiatroksesta, on viime syksyltä. Arvo Ylppö lähti tavanomaiseen skruuvi-iltaansa jolloin Lea-puoliso varoitteli viipymästä myöhään, koska arkkiatrin tapana oleva varhainen herääminen yhdistettynä valvomiseen rikkoisi biorytmit. Puoliyö tuli ja meni eikä Arvoa kuulunut. Puoli yhdeltä Lea Ylppö soitti pelipaikkaan ja muistutti ajan kulumisesta ja pyysi palaamaan kotiin. Hetken kuluttua ikkunasta jo näkyikin, kuinka taksi kääntyy Lastenlinnankadulle, alaovi kolahtaa ja portaissa kuuluu ääntä. Mutta sitten ovi ei avaudukaan. Lea Ylppö menee jo hieman hädissään porraskäytävään. Siellä arkkiatri nojaa kyynäivarrellaan seinään otsa kyynärvartta vasten ja (mukamas) masentuneena toteaa, että "Milloinkahan sitä mies tulee riittävän vanhaksi, etta saa itse päättää milloin tulee kotiin!".
Tämä tarina tuli oitis mieleeni, kun luin British Medical Journalin heinäkuun ensimmäisen päivän numerosta raportin lontoolaismedisiinareiden alkoholin käytöstä. St Bartholomewn sairaalan 350 lääketieteen opiskelijasta 250 vastasi laajaan kyselyyn terveyskäyttäytymisestään. Puolet vastaajista oli naisia. Oman käsityksensä mukaan kahdeksan prosenttia oli suurkuluttajia ja yhdeksan prosenttia tyystin raittiita, kolmannes käytti alkoholia mielestaan vähän ja puolet kohtuullisesti. Yhden viikon ajan pidetyn päiväkirjan mukaan enempi kuin viisi ravintola-annosta päivittäin käyttäviä miehiä oli 23 % ja enempi kuin kolme annosta päivässä käyttäviä naisia oli 22 %.
Miesten keskmääräinen viikottainen alkoholinkulutus oli 20 ravintola-annosta ja naisten 15 annosta. Muihin englantilaisiin nuoriin aikuisiin verrattuna miesten kulutus oli keskitasoa, mutta naismedisiinareiden alkoholinkäyttö oli selvasti runsaampaa kuin muilla samanikäisillä naisilla. Runsas alkoholinkulutus näytti korreloivan opiskelun ongelmiin, sillä peräti 75 % suurkuuluttajista ilmoitti opintojensa kärsineen.
Naisista tupakoi joka neljäs, mutta miehistä vain 12 %. Tupakoivat medisiinaritytöt joivat yhtä paljon kuin miesopiskelijat keskimäärin (20 annosta viikossa) mutta ei-tupakoivat käyttivät vain seitsemän annosta viikossa. Tupakoivat miesopiskelijat joivat 28 annosta viikossa, eli selvästi enemmän kuin ei-tupakoivat kollegansa (17 annosta viikossa).
Tämän pienen selvityksen mukaan lähes joka neljäs lääketieteen opiskelija käyttää liikaa alkoholia. Tupakoivilla alkoholiongelma oli selvästi yleisempi kuin ei-tupakoivilla.
Mitenkä Arvo Ylpön peli-ilta ja englantilaisten medisiinareiden alkoholiongelmat liittyvät toisiinsa? Siten, että kukaan meistä ei ole riittävän vanha elämään pelkästaan oman tahtonsa ja oman vastuunsa mukaisesti. Opiskelijat vaativat - aivan oikeutetusti - että heidän tekemänsä työ tunnustetaan oikeaksi työksi niin, että siitä saadaan palkkaa. Samalla tähän tunnustamiseen tulee liittää vastuu työn kunnollisesta tekemisestä sekä esimerkiksi päihdeongelman tunnistaminen ja aktiivinen hoitoonohjaus. Ylioppilaskunnan tulee vielä kerran miettiä, onko eettisesti oikein hankkia taloudellista etua alkoholin ja tupakan myynnillä Studentissa.
ESKO LÄNSIMIES