Artikkelit
Sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen riskit ja kustannukset
01.01.1980, Duodecim 96: 271 (& M. Helin)
Tutkimusreferaatti
Sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen riskit ja kustannukset
Hausing C E: JAMA 242: 731-738, 1979
Yhdysvaltojen terveysministeriö on antanut ohjeet, joiden mukaan sepelvaltimoiden varjoainekuvauksia saa tehdä vain niissä laboratorioissa, joissa vuosittainen tutkimusten määrä on vähintään 300. Uusia laboratorioita saa ohjeiden mukaan perustaa vain niihin yksiköihin, joissa tehdään myös sepelvaltimokirurgiaa. Koska maassamme parhaillaan jaetaan sepelvaltimotautia sairastavien tutkimus- ja hoitoresursseja uudelleen vastuualueittaisiksi, on tohtori Hausingin analyysi yhden osavaltion alueella tehtyjen sepelvaltimoiden varjoainekuvausten hinnasta ja riskeistä mielenkiintoinen. Tutkimuksen piiriin kuului 16 sepelvaltimoiden varjoainetutkimuksia tekevää laboratoriota. Näistä puolet sijaitsee sairaaloissa, joissa tehdään myös sydänleikkauksia. Koronaariangiografioiden määrä oli eri laboratorioissa 37-1336 vuodessa. Sairaalat laskuttivat potilaalta sydänkatetrisaatiosta 1 800 - 4 400 mk.
Kun sepelvaltimotutkimuksen hintaa verrattiin kaikkien angiografisten tutkimusten määrään tutkimusyksikköä kohti, ei voitu osoittaa todeksi väitettä, että tutkimusten suuri määrä vähentää keskimääräisiä kustannuksia. Kuhunkin tutkimukseen kuuluu suuri joukko kiinteitä kuluja, joiden osalta tutkimusten määrän lisääminen ei vaikuta asiaan. Sen sijaan pääomakustannusten osalta on aivan selvää, että tutkimusten lisääminen vähentää keskimääräistä kuoletusmaksua. Mikäli laboratorio tekee ainoastaan sepelvaltimotutkimuksia, on kahden miljoonan markan arvoisen laitteiston kuolettaminen viidessä vuodessa varsin kallista. Optimaalisissa oloissa se vaatinee vähintään 400 tutkimusta vuotta kohti. Mikäli angiologinen laboratorio on sairaalassa, näyttää siltä, että sepelvaltimoiden varjoainetutkimuksen liittäminen tutkimusvalikoimaan ei edellytä sydänkirurgiaa tuossa sairaalassa.
Kustannustietojen saantia tärkeämpi on analyysi varjoainetutkimukseen liittyvistä komplikaatioista ja niiden lukumäärän suhteesta laboratoriossa tehtyihin tutkimuksiin. Tässä kattavassa tutkimuksessa todettiin yhtenä tutkimusvuonna noin yksi kuolemantapaus tuhatta katetrisaatiota kohti. Sydänkirurgisten yksiköiden yhteydessä toimivien laboratorioiden ei todettu eroavan niistä laboratorioista joiden yhteydessä ei ollut sydänkirurgiaa. Vaikka laboratoriot ryhmiteltiin myös koon perusteella, ei voitu osoittaa komplikaatioiden lukumäärän lisääntyvän tai vähenevän laboratoriokoon mukaan. Pikemminkin tulos vahvistaa käsitystä, että eniten komplikaatioiden ilmenemiseen vaikuttaa potilaan perussairaus.
Maassamme olisi hyödyllistä selvittää sepelvaltimoiden varjoainetutkimuksia tekevissä laboratorioissa samalla tavalla prospektiivisesti tutkimusten määrät ja niiden suhde kustannuksiin ja komplikaatioihin.
Esko Länsimies ja Martti Helin
Hausing C E: JAMA 242: 731-738, 1979
Yhdysvaltojen terveysministeriö on antanut ohjeet, joiden mukaan sepelvaltimoiden varjoainekuvauksia saa tehdä vain niissä laboratorioissa, joissa vuosittainen tutkimusten määrä on vähintään 300. Uusia laboratorioita saa ohjeiden mukaan perustaa vain niihin yksiköihin, joissa tehdään myös sepelvaltimokirurgiaa. Koska maassamme parhaillaan jaetaan sepelvaltimotautia sairastavien tutkimus- ja hoitoresursseja uudelleen vastuualueittaisiksi, on tohtori Hausingin analyysi yhden osavaltion alueella tehtyjen sepelvaltimoiden varjoainekuvausten hinnasta ja riskeistä mielenkiintoinen. Tutkimuksen piiriin kuului 16 sepelvaltimoiden varjoainetutkimuksia tekevää laboratoriota. Näistä puolet sijaitsee sairaaloissa, joissa tehdään myös sydänleikkauksia. Koronaariangiografioiden määrä oli eri laboratorioissa 37-1336 vuodessa. Sairaalat laskuttivat potilaalta sydänkatetrisaatiosta 1 800 - 4 400 mk.
Kun sepelvaltimotutkimuksen hintaa verrattiin kaikkien angiografisten tutkimusten määrään tutkimusyksikköä kohti, ei voitu osoittaa todeksi väitettä, että tutkimusten suuri määrä vähentää keskimääräisiä kustannuksia. Kuhunkin tutkimukseen kuuluu suuri joukko kiinteitä kuluja, joiden osalta tutkimusten määrän lisääminen ei vaikuta asiaan. Sen sijaan pääomakustannusten osalta on aivan selvää, että tutkimusten lisääminen vähentää keskimääräistä kuoletusmaksua. Mikäli laboratorio tekee ainoastaan sepelvaltimotutkimuksia, on kahden miljoonan markan arvoisen laitteiston kuolettaminen viidessä vuodessa varsin kallista. Optimaalisissa oloissa se vaatinee vähintään 400 tutkimusta vuotta kohti. Mikäli angiologinen laboratorio on sairaalassa, näyttää siltä, että sepelvaltimoiden varjoainetutkimuksen liittäminen tutkimusvalikoimaan ei edellytä sydänkirurgiaa tuossa sairaalassa.
Kustannustietojen saantia tärkeämpi on analyysi varjoainetutkimukseen liittyvistä komplikaatioista ja niiden lukumäärän suhteesta laboratoriossa tehtyihin tutkimuksiin. Tässä kattavassa tutkimuksessa todettiin yhtenä tutkimusvuonna noin yksi kuolemantapaus tuhatta katetrisaatiota kohti. Sydänkirurgisten yksiköiden yhteydessä toimivien laboratorioiden ei todettu eroavan niistä laboratorioista joiden yhteydessä ei ollut sydänkirurgiaa. Vaikka laboratoriot ryhmiteltiin myös koon perusteella, ei voitu osoittaa komplikaatioiden lukumäärän lisääntyvän tai vähenevän laboratoriokoon mukaan. Pikemminkin tulos vahvistaa käsitystä, että eniten komplikaatioiden ilmenemiseen vaikuttaa potilaan perussairaus.
Maassamme olisi hyödyllistä selvittää sepelvaltimoiden varjoainetutkimuksia tekevissä laboratorioissa samalla tavalla prospektiivisesti tutkimusten määrät ja niiden suhde kustannuksiin ja komplikaatioihin.
Esko Länsimies ja Martti Helin