Artikkelit
Lääkärin eettinen dilemma
02.01.1990, In Vivo 13: 18-19
(ei kuvausta)
Lääkärin eettinen dilemma
Tämä lehden numerossa 4/89 Jari Hoffren kritisoi eräitä pikku kirjoitelmiani. Hän otti avukseen mm. moraalifilosofi Urpo Harvan. Puolustustaisteluni lienee epätoivoinen näin mahtavia voimia vastaan, mutta yritys sallittaneen.
En pystynyt löytämään filosofisen terminologian ilotulituksen seasta sitä, mistä Jari Hoffren oli kanssani eri mieltä. Loppupuolella kirjoitustaan hän esitti, että näiden eskolänsimiesten ei tulisi usuttaa poliisia sakottamaan (tupakan) polttamisesta jne. jne. Näin en ole missään esittänytkään.
Tieteen popularisoija joutuu tasapainoilemaan luettavuuden ja tarkkuuden heiluvalla kiikkulaudalla. Jos tieteellinen tutkimusraportti selostetaan helpossa ja ymmärrettävässä muodossa, on pakko tinkiä tieteellisestä tarkkuudesta ja perusteellisuudesta. Olen pyrkinyt luettavuuteen mm. Duodecimin yli sadassa kirjallisuusreferaatissani. Ainoa asenteellisuuteni on ollut referoitavien tutkimusten valinnassa, mutta siinäkin lehden toimitus on kannustanut laajaan näkemykseen, pois suppeista, syvällisen tieteellisistä raporteista. Omat kommenttini referoiduista töistä ovat olleet parin lauseen mittaisia heittoja, joiden avulla olen kannustanut lukijaa hakeutumaan alkuperäisen artikkelin pariin.
Seuraavassa esitän muutamia ajatuksia lääkärin etiikasta ja sosiaalidarwinismista. Olen Jari Hoffrenin kanssa samaa mieltä siitä, että normatiivinen teoreettinen etiikka voidaan haudata. En voi kuitenkaan yhtyä hänen seuraavassa lauseessaan esittämään väitteeseen: hyvä ja paha on. Tuossa rinnastuksessa hänelle tulee eettinen kuperkeikka koko kierteellä ja vielä suorin vartaloin!
Ei maailmankaikkeudella, ei maapallolla, ei elollisella luonolla eikä ihmisellä ole (teleologista) päämäärää. Elämän kehittyminen tapahtuu sattuman aiheuttaman muuntelun ja vallitsevien olosuhteiden tekemän valinnan avulla, koska emme voi tietää, millaiseksi meitä ympäröivä todellisuus muuttuu, emme voi myöskään arvioida, mikä on kelpoa ja mikä epäkelpoa, mikä on hyvää ja mikä pahaa.
Darwinismi on ainoa selitysmalli, joka kuvaa kaikki elämän ilmiöt. Perimmäistä syytä elämän, maailman tai maailmankaikkeuden olemukseen ei tarjoa mikään ajattelumalli, sillä Big Bangia edeltävä hypergravitaatiokenttä vääristää ajan ja ajatuksen.
Edellä olevan tietäen olen kuitenkin lääkärinä sitoutunut yhteen arvonormistoon, kutsuttakoon sitä vaikka ihmisen elämän puolustuksen ideologiaksi. Olemme lääkäreinä hyväksyneet pahaksi asiaksi ihmisen vahingoittamisen ja hyväksi asiaksi ihmiselämän puolustamisen. Näin syntyykin lääkärin eettinen dilemma! Toisaalta tiedämme, ettei ole olemassa mitään hyvää tai mitään pahaa, on vain sattumanvaraista (kaoottista+) olosuhteiden vaihtelua, johon elämä eri muodoissaan pyrkii sopeutumaan. Olemme kuitenkin sitoutuneet puolustamaan yhtä elämän ilmenemismuotoa muiden elämänmuotojen kustannuksellakin.
Lääkäri joutuu kamppailemaan tässä ristiriitatilanteessa. Miksi auttaa yksilöä, jos ryhmä joutuu kärsimään? Onko ihmisellä oikeus tuhota eläinlajeja hakiessaan apua ihmiskunnan yhtä promillea varten (AIDS-rokotteen kehitystyö)? Onko oikein valikoida ihmisiä heidän geneettisten ominaisuuksien perusteella (valikoivat raskaudenkeskeytykset)?
Ydinvoimaloiden saasteet ja ydinsota voivat lisätä ihmisen perimän vaihtelua ja siten parantaa lajimme säilymismahdollisuuksia ekokatastrofin jälkeisellä maapallolla. Tupakoivat saattavat olla se valittujen joukko joka selviytyy muita paremmin saastuneessa maailmassa. Mutta lääkärin normistoni pitää kuitenkin hyvänä pyrkimystä mm. savutonta ja aseetonta yhteiskuntaa kohden.
Elämän suurimmat uhkaajat tällä hetkellä ovat kansallinen ja uskonnollinen fanatismi. Siksi meidän lääkärinä tulee pyrkiä isänmaattomuuteen ja uskonnottomuuteen.
Esko Länsimies
Tämä lehden numerossa 4/89 Jari Hoffren kritisoi eräitä pikku kirjoitelmiani. Hän otti avukseen mm. moraalifilosofi Urpo Harvan. Puolustustaisteluni lienee epätoivoinen näin mahtavia voimia vastaan, mutta yritys sallittaneen.
En pystynyt löytämään filosofisen terminologian ilotulituksen seasta sitä, mistä Jari Hoffren oli kanssani eri mieltä. Loppupuolella kirjoitustaan hän esitti, että näiden eskolänsimiesten ei tulisi usuttaa poliisia sakottamaan (tupakan) polttamisesta jne. jne. Näin en ole missään esittänytkään.
Tieteen popularisoija joutuu tasapainoilemaan luettavuuden ja tarkkuuden heiluvalla kiikkulaudalla. Jos tieteellinen tutkimusraportti selostetaan helpossa ja ymmärrettävässä muodossa, on pakko tinkiä tieteellisestä tarkkuudesta ja perusteellisuudesta. Olen pyrkinyt luettavuuteen mm. Duodecimin yli sadassa kirjallisuusreferaatissani. Ainoa asenteellisuuteni on ollut referoitavien tutkimusten valinnassa, mutta siinäkin lehden toimitus on kannustanut laajaan näkemykseen, pois suppeista, syvällisen tieteellisistä raporteista. Omat kommenttini referoiduista töistä ovat olleet parin lauseen mittaisia heittoja, joiden avulla olen kannustanut lukijaa hakeutumaan alkuperäisen artikkelin pariin.
Seuraavassa esitän muutamia ajatuksia lääkärin etiikasta ja sosiaalidarwinismista. Olen Jari Hoffrenin kanssa samaa mieltä siitä, että normatiivinen teoreettinen etiikka voidaan haudata. En voi kuitenkaan yhtyä hänen seuraavassa lauseessaan esittämään väitteeseen: hyvä ja paha on. Tuossa rinnastuksessa hänelle tulee eettinen kuperkeikka koko kierteellä ja vielä suorin vartaloin!
Ei maailmankaikkeudella, ei maapallolla, ei elollisella luonolla eikä ihmisellä ole (teleologista) päämäärää. Elämän kehittyminen tapahtuu sattuman aiheuttaman muuntelun ja vallitsevien olosuhteiden tekemän valinnan avulla, koska emme voi tietää, millaiseksi meitä ympäröivä todellisuus muuttuu, emme voi myöskään arvioida, mikä on kelpoa ja mikä epäkelpoa, mikä on hyvää ja mikä pahaa.
Darwinismi on ainoa selitysmalli, joka kuvaa kaikki elämän ilmiöt. Perimmäistä syytä elämän, maailman tai maailmankaikkeuden olemukseen ei tarjoa mikään ajattelumalli, sillä Big Bangia edeltävä hypergravitaatiokenttä vääristää ajan ja ajatuksen.
Edellä olevan tietäen olen kuitenkin lääkärinä sitoutunut yhteen arvonormistoon, kutsuttakoon sitä vaikka ihmisen elämän puolustuksen ideologiaksi. Olemme lääkäreinä hyväksyneet pahaksi asiaksi ihmisen vahingoittamisen ja hyväksi asiaksi ihmiselämän puolustamisen. Näin syntyykin lääkärin eettinen dilemma! Toisaalta tiedämme, ettei ole olemassa mitään hyvää tai mitään pahaa, on vain sattumanvaraista (kaoottista+) olosuhteiden vaihtelua, johon elämä eri muodoissaan pyrkii sopeutumaan. Olemme kuitenkin sitoutuneet puolustamaan yhtä elämän ilmenemismuotoa muiden elämänmuotojen kustannuksellakin.
Lääkäri joutuu kamppailemaan tässä ristiriitatilanteessa. Miksi auttaa yksilöä, jos ryhmä joutuu kärsimään? Onko ihmisellä oikeus tuhota eläinlajeja hakiessaan apua ihmiskunnan yhtä promillea varten (AIDS-rokotteen kehitystyö)? Onko oikein valikoida ihmisiä heidän geneettisten ominaisuuksien perusteella (valikoivat raskaudenkeskeytykset)?
Ydinvoimaloiden saasteet ja ydinsota voivat lisätä ihmisen perimän vaihtelua ja siten parantaa lajimme säilymismahdollisuuksia ekokatastrofin jälkeisellä maapallolla. Tupakoivat saattavat olla se valittujen joukko joka selviytyy muita paremmin saastuneessa maailmassa. Mutta lääkärin normistoni pitää kuitenkin hyvänä pyrkimystä mm. savutonta ja aseetonta yhteiskuntaa kohden.
Elämän suurimmat uhkaajat tällä hetkellä ovat kansallinen ja uskonnollinen fanatismi. Siksi meidän lääkärinä tulee pyrkiä isänmaattomuuteen ja uskonnottomuuteen.
Esko Länsimies