Artikkelit
Nobel-juhlissa 25 vuotta sitten
02.01.1990, In Vivo 13: 17-18
(ei kuvausta)
Nobel-juhlissa 25 vuotta sitten
Pohjoismaisista tapahtumista tunnetuin lienee Nobelin palkintojen jako. Jälleen joulukuussa maailman tiedotusvälineet raportoivat tapahtumasta ja pohdiskelut seuraavista palkittavista alkavat. Monien tiedemiesten uran loppuvaiheen motivaatiota pitää yllä vain mahdollisuus saada Nobelin palkinto. Mahdollisuus on pienempi kuin yleisurheilijan voittaa olympialainen kultamitali. Suomalainen tiedemies on saavuttanut kahdesti tuon kunnian, lääkäri Ragnar Granit ja biokemisti A I Virtanen. Sillanpään palkitsemisella oli muitakin syitä kuin kirjalliset - mutta niinhän on ollut myöhemminkin.
Oman vaatimattoman tieteenharjoittajan urani alkuvaiheessa minulle selvisi, ettei Tukholmaan ole mitään asiaa. Mutta en pahoittanut siitä mieltäni, sillä olin saanut osallistua Nobel-juhlallisuuksiin jo vuonna 1965. Koska aikaa tuosta on kulunut pyöreästi neljännes vuosisataa voi IN VIVO lehden lukijoita kiinnostaa joku muisto vuosien takaa.
Kun ajattelen aikaa 25 vuotta taakse ja eteen tuosta joulukuun alusta 1965, niin ääripäihin tulevat Talvi- ja Jatkosodan välinen rauhan joulu ja tämä joulukuu - viimeinenkö ennen uutta maailmanpaloa?
Tukholman yliopiston ylioppilaskunta oli järjestänyt kansainvälistä ylioppilastapahtumaa Nobel-juhlallisuuksiin liittyen 1950-luvun puolivälistä alkaen. Reilun viikon mittaisessa tapahtumassa esiteltiin muutamalle kymmenelle eri maista kutsutuille ylioppilasjohtajille Ruotsia ja ruotsalaista yhteiskuntaa. Toimin 1960-luvun alussa aktiivisesti Turun Yliopiston Ylioppilaskunnassa (TYY). Kolmivuotisen edustajistojakson päätteeksi olin yhden vuoden ylioppilaskunnan hallituksessa. Puheenjohtajana oli Juha Vikatmaa ja talousministerinä Kauko Juhantalo, minun vastuualuettani olivat kulttuuriasiat.
Osallistuin tuohon Tukholman kansainväliseen ylioppilastapahtumaan TYY:n edustajana. Muistan erityisesti keskustelut Baltian pakolaisten ja heidän lastensa kanssa, Yliopistossa heillä oli aktiivista osakuntatoimintaa, mm. Korporaatio Ugala. Heidän roolinsa ja kohtalonsa kiehtoi kovasti, sillä olihan TYY:n Savokarjalaisessa Osakunnassa runsaasti Karjalan pakolaisten lapsia, minä heidän joukossaan.
Viikko huipentui Nobel-juhlallisuuksiin perjantaina, 10. 12. 1965. Palkintojen jako tapahtui Konserttitalon suuressa salissa. Meidät ylioppilaat oli työnnetty kolmannen parven riveille - tunsin suorastaan korkean paikan kammoa, mutta hyvin sinne näkyivät kaikki, vanha kuningas ja Kaarle Kustaa teinipoikana. Musiikkiesitykset ja palkintojen jako vuorottelivat. Lääketieteen jakoa edelsi Sibeliuksen musiikkia näytelmästä Kristian II. Palkinto jaettiin kolmelle Pasteur-Instituutin tutkijalle. Ryhmä oli jo yli 15 vuoden ajan tutkinut solun toiminnan säätelyä ja sen genetiikkaa. Lähetti-RNA:n löytämistä pidetään tämän työryhmän ansiona. Andre Lwoff oli 63-vuotias, Jacques Monod 55-vuotias ja Francois Jacob 45-vuotias. Jokainen heistä oli toisen maailmansodan vastarintaliikkeen sankareita monin kunniamerkein palkittu. Ehkä tunnetuin näistä kolmesta oli Monod, jonka teos, darwinismin ja biologisen filosofian klassikko, Le Hasard et la Necessite (Sattuma ja välttämättömyys) ilmestyi 1970. Ryhmä jatkoi työtään ja siltä pohjalta Pasteur-Instituutilla oli ratkaiseva merkitys HI-viruksen löytämisessä. Kun HI-viruksen "tekijänoikeusjupakka" selviää, ovat Pasteur-Instituutin tutkijat varmasti jälleen Tukholmassa!
Kirjallisuuden Nobel-palkinto luovutettiin ukrainalaiselle Michail A Sholohoville. Hänen pääteoksensa Hiljaa virtaa Don ilmestyi jo vuonna 1928 tekijän ollessa vasta 23-vuotias. Hyvin istui frakki kasakan ja kommunistin päällä. Sholohovin kirjailijantaivalta varjosti StaIinin vainot ja kompromissit valtaeliitin kanssa. Esitettiimpä jopa epäilyjä siitä oliko Sholohov edes kirjoittanut pääteostaan! Nobel-palkinnosta kirjallisuuden alalla on kiistelty ennen Sholohovia ja sen jälkeenkin.
Juhlallisuudet jatkuivat sitten Tukholman kaupungintalolla. Korkeat vieraat ohjattiin Kultaiseen saliin ja meidät ylioppilaat Siniseen halliin. Aterian aikana minua harmitti skotlantilaisen opiskelijapojan (viisas) teko, hän kumosi pöytään tuodun perunakipon lautaselleen - ja sai vatsansa täyteen. Tarjoilijapojalla ei ollut aikaa eikä kiinnostusta huolehtia meistä opiskelijoista, kun oli niin paljon hienoja vieraita.
Kultaisessa salissa pidetyt puheet eivät juurikaan kuuluneet huonoista kaiuttimista, mutta aterian päätyttyä kaikki kunniavieraat siirtyivät siniseen halliin. Palkitut puhuivat opiskelijoille. Vanha kuningas esitti tervehdyksensä ja aloitti tanssin. Siitä eteenpäin juhla oli samanlainen kuin mikä tahansa akateeminen frakkijuhla. Turkulaisen opiskelijan ei tarvinnut tuntea mitään alemmuuskompleksia, oltiin sitä sen verran kansainvälisiä - silloinkin.
Opiskelijajärjestöjen merkitys on vaihdellut melkoisesti kuluneiden 25 vuoden aikana. Ehkä nykyistä voimakkaampi panostus kansainväliseen toimintaan olisi paikallaan, varsinkin nuorissa ja pienissä, Kuopion kaltaisissa paikoissa.
Nobelin palkintojen jako on edelleen huomattava kansainvälinen media-tapahtuma, joskin Nobel-nimen tuhriintuminen kansainvälisen asekaupan kiemuroissa on vienyt siltä hohdon - ainakin minun silmissäni. Pääseeköhän suomalainen tällä vuosituhannella palkintoa noutamaan? Kova on kilpailu - keihäskulta taitaa olla helpommin saatavissa?
Pohjoismaisista tapahtumista tunnetuin lienee Nobelin palkintojen jako. Jälleen joulukuussa maailman tiedotusvälineet raportoivat tapahtumasta ja pohdiskelut seuraavista palkittavista alkavat. Monien tiedemiesten uran loppuvaiheen motivaatiota pitää yllä vain mahdollisuus saada Nobelin palkinto. Mahdollisuus on pienempi kuin yleisurheilijan voittaa olympialainen kultamitali. Suomalainen tiedemies on saavuttanut kahdesti tuon kunnian, lääkäri Ragnar Granit ja biokemisti A I Virtanen. Sillanpään palkitsemisella oli muitakin syitä kuin kirjalliset - mutta niinhän on ollut myöhemminkin.
Oman vaatimattoman tieteenharjoittajan urani alkuvaiheessa minulle selvisi, ettei Tukholmaan ole mitään asiaa. Mutta en pahoittanut siitä mieltäni, sillä olin saanut osallistua Nobel-juhlallisuuksiin jo vuonna 1965. Koska aikaa tuosta on kulunut pyöreästi neljännes vuosisataa voi IN VIVO lehden lukijoita kiinnostaa joku muisto vuosien takaa.
Kun ajattelen aikaa 25 vuotta taakse ja eteen tuosta joulukuun alusta 1965, niin ääripäihin tulevat Talvi- ja Jatkosodan välinen rauhan joulu ja tämä joulukuu - viimeinenkö ennen uutta maailmanpaloa?
Tukholman yliopiston ylioppilaskunta oli järjestänyt kansainvälistä ylioppilastapahtumaa Nobel-juhlallisuuksiin liittyen 1950-luvun puolivälistä alkaen. Reilun viikon mittaisessa tapahtumassa esiteltiin muutamalle kymmenelle eri maista kutsutuille ylioppilasjohtajille Ruotsia ja ruotsalaista yhteiskuntaa. Toimin 1960-luvun alussa aktiivisesti Turun Yliopiston Ylioppilaskunnassa (TYY). Kolmivuotisen edustajistojakson päätteeksi olin yhden vuoden ylioppilaskunnan hallituksessa. Puheenjohtajana oli Juha Vikatmaa ja talousministerinä Kauko Juhantalo, minun vastuualuettani olivat kulttuuriasiat.
Osallistuin tuohon Tukholman kansainväliseen ylioppilastapahtumaan TYY:n edustajana. Muistan erityisesti keskustelut Baltian pakolaisten ja heidän lastensa kanssa, Yliopistossa heillä oli aktiivista osakuntatoimintaa, mm. Korporaatio Ugala. Heidän roolinsa ja kohtalonsa kiehtoi kovasti, sillä olihan TYY:n Savokarjalaisessa Osakunnassa runsaasti Karjalan pakolaisten lapsia, minä heidän joukossaan.
Viikko huipentui Nobel-juhlallisuuksiin perjantaina, 10. 12. 1965. Palkintojen jako tapahtui Konserttitalon suuressa salissa. Meidät ylioppilaat oli työnnetty kolmannen parven riveille - tunsin suorastaan korkean paikan kammoa, mutta hyvin sinne näkyivät kaikki, vanha kuningas ja Kaarle Kustaa teinipoikana. Musiikkiesitykset ja palkintojen jako vuorottelivat. Lääketieteen jakoa edelsi Sibeliuksen musiikkia näytelmästä Kristian II. Palkinto jaettiin kolmelle Pasteur-Instituutin tutkijalle. Ryhmä oli jo yli 15 vuoden ajan tutkinut solun toiminnan säätelyä ja sen genetiikkaa. Lähetti-RNA:n löytämistä pidetään tämän työryhmän ansiona. Andre Lwoff oli 63-vuotias, Jacques Monod 55-vuotias ja Francois Jacob 45-vuotias. Jokainen heistä oli toisen maailmansodan vastarintaliikkeen sankareita monin kunniamerkein palkittu. Ehkä tunnetuin näistä kolmesta oli Monod, jonka teos, darwinismin ja biologisen filosofian klassikko, Le Hasard et la Necessite (Sattuma ja välttämättömyys) ilmestyi 1970. Ryhmä jatkoi työtään ja siltä pohjalta Pasteur-Instituutilla oli ratkaiseva merkitys HI-viruksen löytämisessä. Kun HI-viruksen "tekijänoikeusjupakka" selviää, ovat Pasteur-Instituutin tutkijat varmasti jälleen Tukholmassa!
Kirjallisuuden Nobel-palkinto luovutettiin ukrainalaiselle Michail A Sholohoville. Hänen pääteoksensa Hiljaa virtaa Don ilmestyi jo vuonna 1928 tekijän ollessa vasta 23-vuotias. Hyvin istui frakki kasakan ja kommunistin päällä. Sholohovin kirjailijantaivalta varjosti StaIinin vainot ja kompromissit valtaeliitin kanssa. Esitettiimpä jopa epäilyjä siitä oliko Sholohov edes kirjoittanut pääteostaan! Nobel-palkinnosta kirjallisuuden alalla on kiistelty ennen Sholohovia ja sen jälkeenkin.
Juhlallisuudet jatkuivat sitten Tukholman kaupungintalolla. Korkeat vieraat ohjattiin Kultaiseen saliin ja meidät ylioppilaat Siniseen halliin. Aterian aikana minua harmitti skotlantilaisen opiskelijapojan (viisas) teko, hän kumosi pöytään tuodun perunakipon lautaselleen - ja sai vatsansa täyteen. Tarjoilijapojalla ei ollut aikaa eikä kiinnostusta huolehtia meistä opiskelijoista, kun oli niin paljon hienoja vieraita.
Kultaisessa salissa pidetyt puheet eivät juurikaan kuuluneet huonoista kaiuttimista, mutta aterian päätyttyä kaikki kunniavieraat siirtyivät siniseen halliin. Palkitut puhuivat opiskelijoille. Vanha kuningas esitti tervehdyksensä ja aloitti tanssin. Siitä eteenpäin juhla oli samanlainen kuin mikä tahansa akateeminen frakkijuhla. Turkulaisen opiskelijan ei tarvinnut tuntea mitään alemmuuskompleksia, oltiin sitä sen verran kansainvälisiä - silloinkin.
Opiskelijajärjestöjen merkitys on vaihdellut melkoisesti kuluneiden 25 vuoden aikana. Ehkä nykyistä voimakkaampi panostus kansainväliseen toimintaan olisi paikallaan, varsinkin nuorissa ja pienissä, Kuopion kaltaisissa paikoissa.
Nobelin palkintojen jako on edelleen huomattava kansainvälinen media-tapahtuma, joskin Nobel-nimen tuhriintuminen kansainvälisen asekaupan kiemuroissa on vienyt siltä hohdon - ainakin minun silmissäni. Pääseeköhän suomalainen tällä vuosituhannella palkintoa noutamaan? Kova on kilpailu - keihäskulta taitaa olla helpommin saatavissa?