Artikkelit

Rikollisuuden ennustaminen autonomisen säädön avulla

RAINE A, VENABLES P H, WILLIAMS M: Am J Psychiatry 147:933?937,1990

Rikollisuuteen sortumisen syitä pengotaan useimmiten taannehtivasti. Tällöin syyn ja seurauksen erottaminen sekä verrokkien löytäminen on vaikeaa. Prospektiiviset tutkimukset ovat yleensä selvittäneet psykososiaalisia tekijöitä, ja tämä koskee myös Duodecimissa keväällä 1988 selostamaani Pulkkisen tutkimusta. Nyt referoitavassa tutkimuksessa seurattiin sataa 15-vuotiasta lontoolaispoikaa yhdeksän vuoden ajan. Seurannan aluksi tutkittiin monia autonomisen säädön suureita, erityisesti ihon sähkönjohtavuutta ja syketaajuuden vasteita erilaisiin ääniin (orientaatiovaste).

Sadasta tutkitusta pojasta 17:ltä löytyi rikosrekisteri yhdeksän vuoden seurannan aikana, Nämä ja verrokit eivät eronneet toisistaan sosioekonomisten muuttujien suhteen. Rikosrekisterin saaneilla nuorilla miehillä todettiin 15 vuoden iässä useammin vaimentuneita tai puuttuvia autonomisia kuormitusvasteita kuin verrokeilla. Vaikka syketaajuus otettiin huomioon muuttujana, löydös ei muuttunut: rikosrekisteriin päätyneillä miehillä oli poikana matala, tylppä fysiologinen orientaatiovaste (arousal).

Aikaisemmin on todettu, että tylppää vastetta esiintyy vangeilla ja skitsofreenikoilla. Tässä tutkimuksessa osoitettiin ensimmäisen kerran löydöksen ennusteellinen merkitys. Kirjoittajien mielestä kyseessä ei kuitenkaan liene syysuhde vaan saman (periytyvän?) ominaisuuden ilmentymä.

Jokohan voisimme arvioida kliinisen fysiologian menetelmän avulla ihmisen hyvyyttä ja tehdä deterministisiä valintoja kliinisen genetiikan tavoin