Artikkelit

Onko meillä avointa sektoria?

Kansantalous on pyritty jakamaan kahteen suureen osa-alueeseen. Avoin, eli yksityinen sektori on (mukamas) kilpaileva, yhteiskunnasta riippumaton, joka tuo Suomen kansalle sen hyvän, jota jaetaan. Suljettua sektoria on taas yhteiskunnan kaikkinainen toiminta, jossa ei ole kilpailua, joka on (mukamas) pöhöttynyt, vailla mitään taloudellisesti järkevää ohjausta.

Kun 19. 2. 1991 tämän lehden pääkirjoitussivulla arvioin julkisen sektorin ja talouslaman välisiä yhteyksiä esitin, että lamaan syyllisiä ovat ulkomaisen lainarahan turvin yli varojensa eläneet pankit, rakennusyritykset, vakuutuslaitokset jne. Esitin myös, että hyin toimiva julkinen sektori ei saa hakea toimintamalliaan yksityiseltä sektorilta. Ratkaisumalliksi esitin Helsinkikeskeisen suunnittelujärjestelmän purkamista.

Kun on hyvä mielipide, ei tarvitse vähän päästä sitä vaihtaa! Teollisuuden Keskusliiton johtaja Relanderin valitusvirren kuuntelu tuntuu turhauttavalta. Miksi yhteiskunnan, valtion, veronmaksajien, tulisi antaa teollisuudelle investointiavustuksia, kun koko 1980-luvun ajan teollisuus investoi suunnattomia määriä ulkomaista lainarahaa päin seiniä! Sellu- ja paperiteollisuus rakensi valtavia koneita, vaikka raaka-ainepohja ei riitä puhumattakaan tulojen ja velkojen epäterveestä suhteesta.

Kun ulkomaille tehdyt investoinnit (kovan markan antama etu) on tehty, tulisi nyt sitten devalvoida, jotta pienet kotiutettavat voitot olisivat mahdollisimman suuria.

Julkisen, "suljetun" sektorin alueella on epätervettä pöhötautia vain pääkaupunkiseudun monikerroksisessa keskushallinnossa. Kun se on räjäytetty pois, ei julkisen sektorin tarvitse hävetä hiukkaakaan. Kaikkia "avoimen" sektorin ruikuttajia kehoitan lukemaan A. Tofflerin Suuri käännekirjan. Siinä osoitetaan tavaratuotannon vanhanaikaisuus ja merkityksen väheneminen. Tulevaisuus on informaation ja palvelujen tuottajien, ei massan myllyttäjien.

ESKO LÄNSIMIES