Artikkelit
Irakissa miljoona lasta kuolee nälkään
21.11.1991, Savon Sanomat
Lancetin pääkirjoitus lasten terveystilanteesta Irakissa, lapset ei saa olla hintana Saddamin tuhosta
Irakissa miljoona lasta kuolee nälkään
Irakin 18 miljoonasta asukkaasta viidennes on alle 5-vuotiaita. Heistä viidennes kärsii ravinnon puutteesta. Etelä-Irakin kaupungeissa (Basra, Amara) jopa 25 % alle 5-vuotiaista on vakavasti aliravittuja niin, että heidän pituuskasvunsa on pysähtynyt. Maailman terveysjärjestön ja UNICEF:in selvityksissä 1980-luvun puolivälissä ei kaupunkilaislapsilla esiintynyt aliravitsemuksen merkkejä.
YK:n toiminta Irakissa on nyt hyvin kaksinaamaista. "Pienet siniset miehet" pyrkivät valvomaan tiukkojen rauhanehtojen ja taloussaarron noudattamista. Toisaalla YK pyrkii korjaamaan saarron aiheuttamaa inhimillistä hätää avustustoimilla. Irakissa toimivat YK:n työntekijät ovat lähes yksimielisesti talouspakotteita vastaan. He näkevät, miten tavallinen köyhä irakilainen kärsii puutetta. Päivittäisen ravinnon määrä on pudonnut alle puoleen sotaa edeltävään tilanteeseen verrattuna. Sotaan syyllinen eliitti ei näe nälkää.
YK antoi luvan myydä öljyä kuuden kuukauden aikana 8 miljardin markan edestä. Hieman yli puolet tuosta olisi voitu käyttää ruuan ja lääkkeiden ostoon. Siitä olisi tullut alle 1,50 markkaa asukasta ja päivää kohden. Tuo summa on liian pieni ruuankaan hankkimiseen, puhumattakaan lääkkeistä jne.
YK:n valtuuttamana ja Yhdysvaltojen johdolla Irakin sotilaat ajettiin pois Kuwaitista ja Irak pommitettiin keskiaikaan. Onko nyt tarkoitus puristaa Irakin kansa nälkäkuoleman partaalle, jotta se eliminoisi Saddamin, toimi, joka ei onnistunut miljoonaiselle armeijalle! Mutta miksi saarron sallitaan johtaa miljoonan lapsen nälkäkuolemaan? He eivät varmasti olleet syyllisiä sotaan eikä heistä ole Saddamin syrjäyttäjiksi.
ESKO LÄNSIMIES
Kuopio