Artikkelit
Lama ja julkinen sektori
19.02.1991, Savon Sanomat
(ei kuvausta)
Lama ja julkinen sektori
Suomen kansantaloudesta vastaavat etsivät nyt epätoivon vimmalla syyllisiä taloutemme ajamisesta lamaan. Ulkopuolisten syyllisten rinnalle on osoiteltu myös kotoista julkista, "suljettua" sektoria ja sen huonoa hoitoa. Lääkkeeksi on tarjottu Hiltusen mallia, jossa kunnat joutuisivat puristamaan terveydenhoidon, sosiaalitoimen ja koululaitoksen tiukkaan talousraamiin.
Terveydenhuollossa työskentelevänä ja muutoinkin koti- ja ulkomaisia tapahtumia tarkoin seuraavana en tunnustaudu syylliseksi lamaan. Perustelen kantaani esimerkiksi oheisen kuvan tietojen avulla.
Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen kustannusten osuus bruttokansantuotteestamme on 32 % eli enintään EY:n keskitasoa. BKT-, osuus oli 1980 28 prosenttia, eli kasvu on ollut noin 0.5 %-yksikköä vuotta kohden.
Kun tiedetään, että sosiaali- ja terveysalojen tärkein tuotantopanos on alipalkatut naiset, on kasvua pidettävä vähintään oikeutettuna.
Omaa käsitystäni palkansaajien syyttömyydestä nykyiseen lamaan vahvistaa Paulon säätiön tuore julkaisu (Kalliin hintatason Suomi), jossa osoitetaan, että palkkakustannuksemme eivät poikkea teollistuneesta Länsi-Euroopasta ainakaan kalliimpaan suuntaan.
Julkinen talous tukee Suomessa yksityistä sektoria. Yksityinen sektori on meillä aivan yhtä suljettua, kuin yhteiskunnallinenkin toiminta. Esimerkiksi riittänee verovaroin tuettu sairausvakuutusjärjestelmä, jota ilman "yksityiset" hoitolaitokset ja lääkäriasemat eivät toimisi.
Halpa energiamme ja viina- ja polttoainemonopolimme edustavat mainiosti "avointa" suomalaista kilpailuyhteiskuntaa.
Jos Suomessa yli varojen eläjiä pitää löytää, on heitä etsittävä sieltä, missä eletään ulkomaisen lainarahan turvin, edustetaan toisten piikkiin ja tehdään verosuunnittelua.
Nämä ihmiset löytyvät pankeista, vakuutuslaitoksista, rakennusyrityksistä, valtakunnallisista järjestöistä ja tukkukaupan ketjuista. Jokainen firman autolla ajava, yrityksen kelokämpän ja golfosakkeen avaimen käyttäjä, jokainen osto- ja kylpyläparatiisin avajaisiin kutsuttu on syyllinen nyt elettävän laman aikaansaamiseen.
Suomalaiset ovat kansainvälisessä vertailussa rikkaita. Professori Ilkka Niiniluoto sanoi sattuvasti yliopiston laitoksemme 350-vuotisjuhlassa: "Mitä hyötyä teille on kaikista maailman rikkauksista ja tavaroista, jos saatte järvillenne, metsillenne, sieluillenne ja perheillenne vahingon."
Kun väki käy vaaliuurnille, toivon, että kukin tykönään miettisi, mikä on tärkeintä itselle, lähimmille ja koko Suomelle. Uudesta eduskunnasta ei saa kuulua vaatimuksia sivistystasomme ja yhteisvastuullisuutemme uhraamisesta kansainvälisen kilpailukykymme alttarille. Suomalainen yksityinen talousjärjestelmä on ajettu kotoperäiseen lamaan.
Jos hyvin toimiva julkinen sektori joutuu hakemaan toimintamallinsa sieltä, olemme taatusti suurissa vaikeuksissa. Ensin tulee purkaa Helsinki-keskeinen, juristivetoinen saneluohjailujärjestelmä ja annettava maakuntien luovuudelle sijansa. Vasta, jos silloinkaan emme onnistu nykyistä paremmin, heilautettakoon Hiltusen huljaa.
Suomen kansantaloudesta vastaavat etsivät nyt epätoivon vimmalla syyllisiä taloutemme ajamisesta lamaan. Ulkopuolisten syyllisten rinnalle on osoiteltu myös kotoista julkista, "suljettua" sektoria ja sen huonoa hoitoa. Lääkkeeksi on tarjottu Hiltusen mallia, jossa kunnat joutuisivat puristamaan terveydenhoidon, sosiaalitoimen ja koululaitoksen tiukkaan talousraamiin.
Terveydenhuollossa työskentelevänä ja muutoinkin koti- ja ulkomaisia tapahtumia tarkoin seuraavana en tunnustaudu syylliseksi lamaan. Perustelen kantaani esimerkiksi oheisen kuvan tietojen avulla.
Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen kustannusten osuus bruttokansantuotteestamme on 32 % eli enintään EY:n keskitasoa. BKT-, osuus oli 1980 28 prosenttia, eli kasvu on ollut noin 0.5 %-yksikköä vuotta kohden.
Kun tiedetään, että sosiaali- ja terveysalojen tärkein tuotantopanos on alipalkatut naiset, on kasvua pidettävä vähintään oikeutettuna.
Omaa käsitystäni palkansaajien syyttömyydestä nykyiseen lamaan vahvistaa Paulon säätiön tuore julkaisu (Kalliin hintatason Suomi), jossa osoitetaan, että palkkakustannuksemme eivät poikkea teollistuneesta Länsi-Euroopasta ainakaan kalliimpaan suuntaan.
Julkinen talous tukee Suomessa yksityistä sektoria. Yksityinen sektori on meillä aivan yhtä suljettua, kuin yhteiskunnallinenkin toiminta. Esimerkiksi riittänee verovaroin tuettu sairausvakuutusjärjestelmä, jota ilman "yksityiset" hoitolaitokset ja lääkäriasemat eivät toimisi.
Halpa energiamme ja viina- ja polttoainemonopolimme edustavat mainiosti "avointa" suomalaista kilpailuyhteiskuntaa.
Jos Suomessa yli varojen eläjiä pitää löytää, on heitä etsittävä sieltä, missä eletään ulkomaisen lainarahan turvin, edustetaan toisten piikkiin ja tehdään verosuunnittelua.
Nämä ihmiset löytyvät pankeista, vakuutuslaitoksista, rakennusyrityksistä, valtakunnallisista järjestöistä ja tukkukaupan ketjuista. Jokainen firman autolla ajava, yrityksen kelokämpän ja golfosakkeen avaimen käyttäjä, jokainen osto- ja kylpyläparatiisin avajaisiin kutsuttu on syyllinen nyt elettävän laman aikaansaamiseen.
Suomalaiset ovat kansainvälisessä vertailussa rikkaita. Professori Ilkka Niiniluoto sanoi sattuvasti yliopiston laitoksemme 350-vuotisjuhlassa: "Mitä hyötyä teille on kaikista maailman rikkauksista ja tavaroista, jos saatte järvillenne, metsillenne, sieluillenne ja perheillenne vahingon."
Kun väki käy vaaliuurnille, toivon, että kukin tykönään miettisi, mikä on tärkeintä itselle, lähimmille ja koko Suomelle. Uudesta eduskunnasta ei saa kuulua vaatimuksia sivistystasomme ja yhteisvastuullisuutemme uhraamisesta kansainvälisen kilpailukykymme alttarille. Suomalainen yksityinen talousjärjestelmä on ajettu kotoperäiseen lamaan.
Jos hyvin toimiva julkinen sektori joutuu hakemaan toimintamallinsa sieltä, olemme taatusti suurissa vaikeuksissa. Ensin tulee purkaa Helsinki-keskeinen, juristivetoinen saneluohjailujärjestelmä ja annettava maakuntien luovuudelle sijansa. Vasta, jos silloinkaan emme onnistu nykyistä paremmin, heilautettakoon Hiltusen huljaa.