Artikkelit
Oikea tavoite on hyvinvoinnin tasaus, ei lisäys
18.03.1992, Viikko-Savo
Sama juttu kuin SS:n pääkirjoitussivun alio, ikävä painovirhe 3. kappaleen keskellä "sitä pitempi (eikä sitä pienempi oli) oli"
Oikea tavoite on hyvinvoinnin tasaus, ei lisäys
Vitsiksi tarkoittaen sanotaan, että on parempi olla nuori, rikas ja terve, kuin vanha, köyhä ja sairas. Tässä "sananlaskussa" on totta vain toinen puoli. Vanhuus ja sairaus sekä nuoruus ja terveys kuuluvat yhteen, mutta köyhyyden ja sairauden sekä rikkauden ja terveyden väliset yhteydet eivät ole itsestään selviä. Tuore Englannin lääkärilehti esittää laajan katsauksen OECD-maiden ja Englannin talouden ja terveyden välisistä riippuvuussuhteista (BMJ, 18. tammikuuta 1992).
Kansalaisen käytettävissä olevien tulojen ja terveyden välinen riippuvuus ei ole lineaarinen, vaan U-muotoinen käyrä. Köyhimmät ovat sairaimpia. Käytettävissä olevien tulojen lisääntyminen parantaa terveysmittareiden tuloksia, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Sen jälkeen lisääntyvään rikkauteen liittyy lisääntyvä sairastaminen ja pahoinvointi.
Kun verrattiin OECD-maiden kansalaisten käytettävissä olevia tuloja heidän odotettavissa olevaan elinikäänsä, tuli selittäväksi tekijäksi tulonjaon tasaisuus. Pieni- ja keskituloinen kolmannes (70 % väestöstä) käytti 40 - 50 % kaikista tuloista ja eniten ansaitseva kolmannes käytti vastaavasti yli puolet kaikista tuloista. Mitä suurempi prosentti pieni- ja keskituloisilla oli kaikista tuloista, sitä pidempi oli koko kansan keskimääräinen odotettavissa oleva elinaika. Tulonjaon tasaisuus selitti yksinään lähes koko eliniässä havaitun vaihtelun.
Löydös vahvistui analyysissa, jossa seurattiin tulonjaon tasaantumisen vaikutusta elämän pitenemiseen 15-20 vuoden kuluessa. Niissä maissa, joissa köyhimpien ja rikkaimpien väliset tuloerot pienenivät eniten myös odotettavissa oleva elämä piteni eniten (Japani). Niissä maissa, joissa tuloerot rikkaiden ja köyhien välillä suurenivat, odotettavissa oleva elinikä muuttui vähän (Englanti).
Havaittua muutosta ei voitu selittää vain kaikkein köyhimpien aseman kohentumisella, myös yhteiskunnan "keskiluokissa" on sellaista ylikuolevuutta, joka tuloerojen kaventumisen myötä poistuu.
Teollistuneissa maissa havaittu riippuvuus toimii tietenkin vasta sitten, kun kansalaisten käytettävissä oleva tulo on riittävä (5 000 $/asukas/vuosi). Tuon rajan jälkeen köyhyys ja rikkaus on enää suhteellinen asia. Perusasioiden ollessa kunnossa ei siis ole "terveyshyvinvoinnin" avulla mitattavaa etua saavutettavissa tulojen iisäämisellä. Täten hyvinvoinnin lisääminen ei ole oikea tavoite, vaan hyvinvoinnin tasaaminen. Koko luonnon hyvinvoinnin kannalta tasa-arvon lisääminen on säästävämpää kuin absoluuttisen tulon kasvattaminen luonnon kustannuksella.
Se mikä toimii kansojen sisällä, toimii myös kansojen välillä. Eli vain kansainvälisen taloudellisen tasa-arvon avulla saadaan aikaan yleinen hyvinvoinnin kasvu ja estämme ristiriidat ja kaaoksen. Rikkaan Länsi-Euroopan eristäytyminen muuriensa sisään ei ole oikea tie koko maapallon ja sen asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Eristäytymisemme kääntyy itseämme vastaan. Euroopan yhdentymisen tärkein reunaehto tulee olla heikoimmassa asemassa olevien kehitysmaiden avustamisen varmistaminen. Ilman tämän reunaehdon toteutumista Suomen ei tule liittyä EY:hyn.
ESKO LÄNSIMIES
Dosentti
Kuopion yliopisto
Vitsiksi tarkoittaen sanotaan, että on parempi olla nuori, rikas ja terve, kuin vanha, köyhä ja sairas. Tässä "sananlaskussa" on totta vain toinen puoli. Vanhuus ja sairaus sekä nuoruus ja terveys kuuluvat yhteen, mutta köyhyyden ja sairauden sekä rikkauden ja terveyden väliset yhteydet eivät ole itsestään selviä. Tuore Englannin lääkärilehti esittää laajan katsauksen OECD-maiden ja Englannin talouden ja terveyden välisistä riippuvuussuhteista (BMJ, 18. tammikuuta 1992).
Kansalaisen käytettävissä olevien tulojen ja terveyden välinen riippuvuus ei ole lineaarinen, vaan U-muotoinen käyrä. Köyhimmät ovat sairaimpia. Käytettävissä olevien tulojen lisääntyminen parantaa terveysmittareiden tuloksia, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Sen jälkeen lisääntyvään rikkauteen liittyy lisääntyvä sairastaminen ja pahoinvointi.
Kun verrattiin OECD-maiden kansalaisten käytettävissä olevia tuloja heidän odotettavissa olevaan elinikäänsä, tuli selittäväksi tekijäksi tulonjaon tasaisuus. Pieni- ja keskituloinen kolmannes (70 % väestöstä) käytti 40 - 50 % kaikista tuloista ja eniten ansaitseva kolmannes käytti vastaavasti yli puolet kaikista tuloista. Mitä suurempi prosentti pieni- ja keskituloisilla oli kaikista tuloista, sitä pidempi oli koko kansan keskimääräinen odotettavissa oleva elinaika. Tulonjaon tasaisuus selitti yksinään lähes koko eliniässä havaitun vaihtelun.
Löydös vahvistui analyysissa, jossa seurattiin tulonjaon tasaantumisen vaikutusta elämän pitenemiseen 15-20 vuoden kuluessa. Niissä maissa, joissa köyhimpien ja rikkaimpien väliset tuloerot pienenivät eniten myös odotettavissa oleva elämä piteni eniten (Japani). Niissä maissa, joissa tuloerot rikkaiden ja köyhien välillä suurenivat, odotettavissa oleva elinikä muuttui vähän (Englanti).
Havaittua muutosta ei voitu selittää vain kaikkein köyhimpien aseman kohentumisella, myös yhteiskunnan "keskiluokissa" on sellaista ylikuolevuutta, joka tuloerojen kaventumisen myötä poistuu.
Teollistuneissa maissa havaittu riippuvuus toimii tietenkin vasta sitten, kun kansalaisten käytettävissä oleva tulo on riittävä (5 000 $/asukas/vuosi). Tuon rajan jälkeen köyhyys ja rikkaus on enää suhteellinen asia. Perusasioiden ollessa kunnossa ei siis ole "terveyshyvinvoinnin" avulla mitattavaa etua saavutettavissa tulojen iisäämisellä. Täten hyvinvoinnin lisääminen ei ole oikea tavoite, vaan hyvinvoinnin tasaaminen. Koko luonnon hyvinvoinnin kannalta tasa-arvon lisääminen on säästävämpää kuin absoluuttisen tulon kasvattaminen luonnon kustannuksella.
Se mikä toimii kansojen sisällä, toimii myös kansojen välillä. Eli vain kansainvälisen taloudellisen tasa-arvon avulla saadaan aikaan yleinen hyvinvoinnin kasvu ja estämme ristiriidat ja kaaoksen. Rikkaan Länsi-Euroopan eristäytyminen muuriensa sisään ei ole oikea tie koko maapallon ja sen asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Eristäytymisemme kääntyy itseämme vastaan. Euroopan yhdentymisen tärkein reunaehto tulee olla heikoimmassa asemassa olevien kehitysmaiden avustamisen varmistaminen. Ilman tämän reunaehdon toteutumista Suomen ei tule liittyä EY:hyn.
ESKO LÄNSIMIES
Dosentti
Kuopion yliopisto