Etusivu   Esittely   Julkaisuluettelo   Artikkelit   Palaute  

Artikkelit

Kyllä neuvoja on!
24.04.1994, Savon Sanomat
Vastine päätoimittaja Lepolan yliöön, jossa hän kritisoi jälkiviisaaksi niitä, jotka kritisoivat kansainvälisen yhteisön tunarointia Irakissa ja muualla

Kyllä neuvoja on

Tapani Lepola kritisoi 20.4. pääkirjoitussivun jutussaan meitä, jotka arvostelimme kansainvälisen yhteisön edustajia esimerkiksi Persianlahden sodasta. Vaadit meiltä jälkiviisailta nyt neuvoja Bosnian, Ruandan ja muiden kriisien ratkaisuun. Arvelet, että neuvoja ei kuulu, vaan että me jälkiviisaat arvostelemme aina vasta jälkikäteen, että valittu linja on väärä, valittiinpa mikä hyvänsä ratkaisu.

Olen jo vuosien ajan vaatinut kansainväliseltä yhteisöltä selkeää ja määrätietoista otetta ongelmien ratkaisemiseksi jo ennakkoon. Mikäli kriisi laajenee väkivaltaiseksi yhteenotoksi, olen vaatinut menettelyjä, jotka ovat samanlaisia samanlaisissa tilanteissa. Kokemukseni tässä "neuvontatyössä" ovat lähes 20 vuoden mittaisia. Niin kauan olen pyrkinyt vaikuttamaan kirjekampanjoiden yms. työn avulla. Tällaisten lehtikirjoitusten muodossa julkisuuteen asti on tullut alle prosentti tekemästäni työstä.

Miksi konfliktien ennaltaehkäisy ei onnistu? Mikäli kansainvälinen yhteisö noudattaisi yksimielisesti sopimiaan rajoituksia ja saartoja esimerkiksi aseviennissä tai armeijat noudattaisivat omien parlamenttiensa määräämiä lakeja ja asetuksia, suurin osa kansallismielisten ja uskonnollisten johtajien käynnistämistä kapinoista kuivuisi kokoon toimintaedellytysten puutteessa. Mutta kun jokainen YK:n Turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen tai NATO:n jäsen rikkoo näitä sopimuksia. Viimeksi esimerkiksi Bosnian asevientikieltoa on rikkonut ainakin Kreikka, todennäköisesti monet muutkin. Syynä näiden kieltojen epäonnistumiseen on se, että maailmanrauhan vartijaksi asettautuneet YK:n Turvallisuusneuvoston viisi jäsentä vastaavat lähes 90 %:sta maapallon asekaupasta. Yhdysvaltojen, Englannin, Venäjän, Ranskan ja Kiinan armeijat ja niihin kytköksissä olevat asetehtaat pyyhkivät istumalihaksiaan näillä asevientirajoituksilla.

Valikoiva konflikteihin puuttuminen! Miksi Yhdysvallat lähetti sotilaansa Irakin ja Somalian asukkaiden kimppuun, mutta ei Indonesian tai Neuvostoliiton kimppuun, vaikka viimeksi mainitut maat hyökkäsivät vieraiden valtioiden alueelle ja valtasivat niiltä alueita (Itä-Timor, Afganistan)? Koska Yhdysvalloilla ei ollut taloudellisia etuja vartioitavana noilla alueilla!

Presidentti Bushin osittain omistamilla tai hänen vaalikampanjaansa rahoittaneilla öljy-yhtiöillä oli omaisuutta sekä Kuwaitissa että Somaliassa ja siksi Bush lähetti Yhdysvaltain armeijan Irakin ja Somalian kimppuun. Bosniassa ei ole yhdysvaltalaisten yhtiöiden omistamia öljykenttiä ja, voila, yhdysvaltalaiset sotilaat eivät jalallaan astu Bosniaan. Kaikissa toisen maailmansodan jälkeisissä konflikteissa nähdään tämä malli: mikäli teollistuneella maailmalla ei ole taloudellista mielenkiintoa jollakin alueella, kättäkään ei väliin pistetä, jos tuolla alueella "rättipäät ja mutakuonot tappavat toisiaan". Kansainväilinen ase- ja öljyteollisuus omistaa valtaosan maailman laajimmista tiedotusvälineistä (televisiokanavat, uutistoimistot jne), joten vapaasta tiedonvälityksestä ei voida puhua. Maailman yleinen mielipide on täysin näiden tahojen manipuloitavissa.

Jos maailman ihmisten, tavallisten kansalaisten tahto toteutuisi, kontlikteja ei olisi. Kukapa lähettäisi lapsensa ja puolisonsa tykinruuaksi? Kukapa tervejärkinen raiskaisi ja tappaisi pieniä tyttöjä ja poikia? Joku hyötyy aina sodista ja ristiriidoista, joku yllyttää ihmisen toista ihmistä vastaan ja se joku korjaa hyödyn. Meidän pitää tunkeutua meille esiin tuotujen "tietojen" ja "totuuksien" taakse. Kuka hyötyy, miksi jotain tehdään? Suomalaisten journalistien taso on keskimäärin enintään keskinkertainen. Maailma sanojen vankina-tyyppisiä ohjelmia tulisi tuottaa ja kuluttaa enmmän. Noam Chomskyn ajatuksia tulisi lukea joka aamu jokaisen Iehden toimituksessa työtä aloitettaessa.

Jos Bosniassa aseidenvientikielto olisi pätenyt myös serbien kohdalla tai myös muslimit olisivat saaneet aseita, rauha olisi jo kauan sitten palannut noille vuorille. EU:n puheenjohtajamaa Kreikka vie aseita ortodoksiveljilleen Serbiaan, vastoin EU:n kieltoa. Sellaiseen EU:hun me olemme pyrkimässä.

ESKO LÄNSIMIES
Kuopio
© Esko Länsimies | Kävijöitä 3288 kpl | Sivun latausaika: 0.011 sek (11.189 ms)