Artikkelit
Vanhojen metsien viisaus
22.06.1995, Savon Sanomat
New Scientist -lehden juttu puiden sähköisen toiminnan synkronisuudesta, kritiikkiä Jaakko Pöyrylle. Sellaisenaan Elonkehä -lehdessä 15/97, 18.4.1997
Vanhojen metsien viisaus
Meidät vanhojen metsien puolestapuhujat on leimattu vähintään kajahtaneiksi ja pahimmillaan jopa Suomen kansantalouden perustaa nakertaviksi maanpettureiksi. Puiden halaajista ja vanhojen metsien voimakkaan energiakentän tunnistavista käytetyistä nimityksistä viherpipertäjä on ollut ystävällisin. Kirjallisuudesta löytyy paljon kuvauksia aarnimetsien lumosta. Tolkienin tarina vanhoista puista on Sormusten herran puhuttelevimpia jaksoja.
New Scientist-lehden 13.5.95 ilmestyneessä numerossa on raportti Japanin vanhoissa metsissä tehdystä tutkimuksesta. Yoshiyuki Miwan johtama ryhmä on rekisteröinyt puiden sähköistä toimintaa menetelmin, jotka ovat meille tuttuja sydämen ja aivojen sähkökäyristä. He asettivat satojen puiden runkoon nesteitä kuljettavaan suoniosaan ohuita elektrodeja ja mittasivat sähköjännitteitä kahden sekunnin välein.
Kymmenet lähekkäin sijaitsevat puut olivat samassa sähköisessä toimintavaiheessa. Puiden synkronia vaihteli päivästä toiseen - toiset puut irroittautuivat yhteisestä
kentästä ja uusia tuli mukaan. Tutkijat olettivat, että puut olivat juuristonsa verkon välityksellä yhteydessä keskenään ja välittivät toisilleen tietoa esimerkiksi ravinneolosuhteista. Kilpailevat selitysmallit havaituille samankaltaisuuksille perustuvat säätilan ja pohjaveden korkeuden vaihtelujen aiheuttamille muutoksille.
Kasveilla on oma sosiologiansa. Jotkut kasvit viihtyvät keskenään, jotkut vierastavat toisiaan. Japanilaisten tutkijoiden havainnot pitää varmistaa mittauksilla myös Suomen vanhoissa metsissä. Ehkä joku suomalainen televiestinnän mestari onnistuu muuntamaan puiden sähköiset ilmiöt korvin kuultaviksi ääniksi. Vanhojen puiden viisaudesta voisimme oppia. Ja vanhojen puiden kaatajat joutuisivat varustautumaan erityisen tehokkailla kuulosuojaimilla - siltä hätähuudolta ei voisi sulkea korviaan edes Jaakko Pöyry.
ESKO LÄNSIMIES
Kuopio