Artikkelit
Kuolemanapu ei horjuta luottamusta
24.04.1992, Savon Sanomat
TERVE! -palsta
Kuolemanapu ei horjuta luottamusta
Lääketieteen avulla on nyt mahdollista auttaa sellaisia potilaita, jotka aikaisemmin olisivat menehtyneet sairauteensa tai vammoihinsa. Useimmiten tällainen vaativa hoito johtaa potilaan toipumiseen ja kelvolliseen elämän pidentymiseen.
Mutta kohtalaisen usein seurauksena on kuitenkin vain osittainen toipuminen tai jääminen tilaan, joka koetaan huonoksi. Joskus potilas jää täysin tajuttomaksi. Häneen ei saada yhteyttä eikä hän kykene osoittamaan tajuisuuttaan. Pahin vaihtoehto on se, että taudin eteneminen hidastuu hetkeksi, mutta esimerkiksi voimakas kipu säilyy (syöpä jne.).
Joissakin maissa on toteutettu tarkoin harkitusti ja potilaan tahtoa noudattaen kuolemanapua eli aktiivista eutanasiaa. Yhtenä vastaväitteenä yleensä esitetään, että jos lääkärit helpottavat ja nopeuttavat potilaan kuolemaa hänen toiveidensa mukaisesti, niin koko väestön luottamus järjestelmää kohtaan horjuu.
Potilaat pelkäisivät tulla sairaalaan, koska "ne saattaisivat hoitoavun sijasta antaakin kuolemanapua". Sairaaloissamme on toteutettu kuolemanapua elämän alkupäässä jo iät ja ajat ilman luottamuspulaa. Meillä tehdään vuosittain noin 12000 aborttia, eli yksi jokaista viittä syntyvää kohden. Odottavat äidit tulevat edelleenkin hoidattamaan raskauden aikaisia ongelmiaan ja synnytyksiään, vaikka samat lääkärit tekevät abortteja.
Tähän on sanottu, että aborttia ja kuolemanapua ei voi rinnastaa, koska kukaan väestöstä ei itse joudu abortissa surmatuksi. Näin onkin, mutta aktiivisessa eutanasiassa toteutetaan potilaan oma tahto. Aborteerattavalta lapselta ei kysytä hänen haluaan elää tai kuolla, vain äidin tahto toteutuu.
Suomessa on toteutettu potilaan tai kansalaisen tahdosta riippumattomia tai tahdon vastaisia "hoitoja" (sterilisaatio, lobotomia) ja toteutetaan edelleenkin poikavauvojen pippeleiden rituaalista silpomista (ympärileikkaus).
Professori Jorma Palo on rohkeasti käynnistänyt keskustelua passiivisen ja aktiivisen kuolemanavun asiassa. Hoitotestamentti on nopeasti levinnyt yleisön keskuuteen muun muassa postien välityksellä.
Olen esittänyt aikaisemmin (Henkreikä 3/1991) että jos emme itse voi vaikuttaa syntymiseemme emmekä kuolemiseemme, niin ainakin poislähtömme ajankohtaan meillä tulee olla oikeus vaikuttaa.
Elämäntavoillani voin aikaistaa tai viivästää kuolemaani. Mikäli elämäni lopputaival on kivulias ja vaikea, minun tulee voida lyhentää sitä oman tahtoni mukaisesti ja oman lääkärini avulla. Luottamukseni terveydenhoitojärjestelmää kohtaan ei siitä huonontuisi, vaan paranisi.
Lääketieteen avulla on nyt mahdollista auttaa sellaisia potilaita, jotka aikaisemmin olisivat menehtyneet sairauteensa tai vammoihinsa. Useimmiten tällainen vaativa hoito johtaa potilaan toipumiseen ja kelvolliseen elämän pidentymiseen.
Mutta kohtalaisen usein seurauksena on kuitenkin vain osittainen toipuminen tai jääminen tilaan, joka koetaan huonoksi. Joskus potilas jää täysin tajuttomaksi. Häneen ei saada yhteyttä eikä hän kykene osoittamaan tajuisuuttaan. Pahin vaihtoehto on se, että taudin eteneminen hidastuu hetkeksi, mutta esimerkiksi voimakas kipu säilyy (syöpä jne.).
Joissakin maissa on toteutettu tarkoin harkitusti ja potilaan tahtoa noudattaen kuolemanapua eli aktiivista eutanasiaa. Yhtenä vastaväitteenä yleensä esitetään, että jos lääkärit helpottavat ja nopeuttavat potilaan kuolemaa hänen toiveidensa mukaisesti, niin koko väestön luottamus järjestelmää kohtaan horjuu.
Potilaat pelkäisivät tulla sairaalaan, koska "ne saattaisivat hoitoavun sijasta antaakin kuolemanapua". Sairaaloissamme on toteutettu kuolemanapua elämän alkupäässä jo iät ja ajat ilman luottamuspulaa. Meillä tehdään vuosittain noin 12000 aborttia, eli yksi jokaista viittä syntyvää kohden. Odottavat äidit tulevat edelleenkin hoidattamaan raskauden aikaisia ongelmiaan ja synnytyksiään, vaikka samat lääkärit tekevät abortteja.
Tähän on sanottu, että aborttia ja kuolemanapua ei voi rinnastaa, koska kukaan väestöstä ei itse joudu abortissa surmatuksi. Näin onkin, mutta aktiivisessa eutanasiassa toteutetaan potilaan oma tahto. Aborteerattavalta lapselta ei kysytä hänen haluaan elää tai kuolla, vain äidin tahto toteutuu.
Suomessa on toteutettu potilaan tai kansalaisen tahdosta riippumattomia tai tahdon vastaisia "hoitoja" (sterilisaatio, lobotomia) ja toteutetaan edelleenkin poikavauvojen pippeleiden rituaalista silpomista (ympärileikkaus).
Professori Jorma Palo on rohkeasti käynnistänyt keskustelua passiivisen ja aktiivisen kuolemanavun asiassa. Hoitotestamentti on nopeasti levinnyt yleisön keskuuteen muun muassa postien välityksellä.
Olen esittänyt aikaisemmin (Henkreikä 3/1991) että jos emme itse voi vaikuttaa syntymiseemme emmekä kuolemiseemme, niin ainakin poislähtömme ajankohtaan meillä tulee olla oikeus vaikuttaa.
Elämäntavoillani voin aikaistaa tai viivästää kuolemaani. Mikäli elämäni lopputaival on kivulias ja vaikea, minun tulee voida lyhentää sitä oman tahtoni mukaisesti ja oman lääkärini avulla. Luottamukseni terveydenhoitojärjestelmää kohtaan ei siitä huonontuisi, vaan paranisi.