Artikkelit

Tarvitseeko psyyke kauneushoitoa?

Lääkkeillä on mahdollista häivyttää mielestä surut ja tuskat, mutta jatkuva "onnenpölly" ei ole luonnonmukainen elämäntapa.

Lääketiede on perustehtävältään sairauksien torjuntaa, joskus sairauksien parannusta ja aina sairauksien aiheuttamia vahinkoja korjaavaa hoitoa ja kuntoutusta. Lääketieteellisen tekniikan kehittymisen myötä on mahdollista "hoitaa" myös sellaista, mitä ei voida pitää sairautena. Yhteiskunta on medikalisoitumassa. Tavoitteena on mahdollisimman normaali ja hyvä yksilö, vaikka normaalia ja hyvää ei olekaan yksiselitteisesti kyetty määrittelemään. Lyhyitä pidennetään, pitkiä lyhennetään, vanhenemisen merkit poistetaan kasvoilta jne. Uusi ilmiö on mielialan normaaleiksi katsottavien tilojen muuttaminen lääkkeen avulla halutun toivetilan kaltaiseksi.

Tämä ilmiö on lähtenyt (tietenkin) Yhdysvalloista, jossa masennuslääkkeeksi kehitettyä fluoksetiinia (Prozac) on alettu käyttää aivan tavallisten arkielämän mielialojen muuttamiseksi. Suomessa tämän aineryhmän lääkkeitä on toistaiseksi käytetty vain todettujen sairauksien hoidossa.
USA:ssa käyttöalue on laajentunut nopeasti depressiosta paniikki-ahdistukseen, kuukautisia edeltävään oireiluun, kivunhoitoon, itsetunnon kohottamiseen, tunneherkkyyteen, kyvyttömyyteen tuntea iloa, yleiseen haluttomuuteen, jopa mustasukkaisuuteen. Suurin osa uusista käyttöalueista ei ole hyväksyttyjen lääketieteellisten diagnoosien luettelossa. Itse asiassa nuo "oireet" ovat meidän elämäämme kuuluvia luonnollisia mielialan vaihteluita.

Kuinka "normaali" ihmisen pitää olla? Jos ihminen ei ole mielestään riittävän tehokas, onnellinen tai rohkea, niin onko hänellä oikeus muuttaa mielialansa haluamakseen lääkkeen avulla?
Aldous Huxley kuvasi Uusi, uljas maailma -kirjassaan tulevaisuuden maailmaa, jossa kansalaiset saavat valtiolta viikottain SOMA-annoksensa, jonka avulla he saavat aivoihinsa mielihyvän tilan, tilan, jota pidettiin välttämättömänä kyvylle toimia yhteiskunnan tuotantokoneiston osana.
Onko Prozacin räjähdyksen kaltaisesti lisääntyvä käyttö Yhdysvalloissa vain muotioikku, vai onko kyseessä vakavasti otettava varoitus siitä, että nyt ihmistä ollaan sopeuttamassa yhteiskunnan vaatimuksiin, kun yhteiskuntaa ei haluta tai kyetä muuttamaan ihmisen mittakaavaan sopivaksi?
Millainen on yhteiskunta, jossa ujoista tulee ulospäinsuuntautuneita, herkistä koviksia ja kotihissukoista meneviä diskoihmisiä? Me edellytämme Rion sopimuksessa luonnon biodiversiteettiä, vaihtelua, mutta emme hyväky psykodiversiteettiä!

Minun mielestäni yhteiskunnat on sovitettava ihmisen mittakaavaan. Onnellisuus on olemassa vain pipanoina maailmalla. Jatkuva onnenauvoinen olotila johtaa pitkästymiseen ja uusien yllykkeiden etsimiseen. Kaikkein suurin ilo ja onni on lähellä kaikkein suurinta surua. Kuinka paljon tunnetta onkaan siinä onnen hetkessä, johon liittyy haikea oivallus kaiken katoovaisuudesta, kuinka sydämen täyttävä onkaan ilo kyynelten keskellä.

Jokaisella ihmisellä on oikeus kokea onnen ja tyytyväisyyden tunteita. Parasta olisi, jos ne tunteet voi kokea arjen keskellä työstä, ihmissuhteista ja harrastuksista kumpuavana ilona. Mutta jos tämä ei ole mahdollista, niin ne tuntemukset on sitten tuotettava kemiallisesti, näin ihminen on tuhansien vuosien ajan menetellyt.

Mutta jatkuva "onnenpölly" ei ole mahdollista. Ihminen on sidoksissa eläimellisen ruumiinsa kahleisiin. Aivojemme toiminta on kemiaa ja sähköä; henki leijailkoon vaikka kuinka korkealla, sen on palattava aina ruumiinsa asettamiin raameihin, siellä on sen koti.