Artikkelit

Pettääkö lääkäreiden moraali?

Lääkärinä toimimisen edellytyksenä on potilaan luottamus valitsemansa lääkärin ammattitaitoon, vaitioloon ja riippumattomuuteen. Lääkärin tekemien ratkaisujen on edistettävä potilaan tervehtymistä. Ratkaisujen vaikuttimena ei saa olla lääkärin oman taloudellisen edun tavoittelu.
Tarkastelen seuraavassa lääkärikuntaan kohdistuvia paineita moraalin taloudellisesta näkökulmasta. Jätän eutanasian, ihmisoikeuksien, tieteen jne moraalin tämän tarkastelun ulkopuolelle, olen käsitellyt näitä jo aikaisemmin tai palaan niihin toisessa yhteydessä.

Saksasta ja Ranskasta on viime viikoina tullut ikäviä uutisia lääkäreiden sotkeutumisesta lahjuksien ottoon. Lonkka ja polviproteeseja asentavat kirurgit sekä sydäntahdistimia asentavat sydänlääkärit ovat saaneet laitevalmistajilta hyvitystä jokaisesta asentamastaan proteesista tai tahdistimesta.
Saksassa tutkittiin 51 Sydäntutkimuslaboratoriota, niistä 50 oli tavalla tai toisella sotkeutunut tähän jupakkaan. Suurimmassa osassa näistä tapauksista kyseessä oli ilmeisesti kohtalaisen mitätön asia, laitevalmistajat ovat rahoittaneet kardiologien osallistumista tahdistimien asennusta käsitteleviin tieteellisiin kokouksiin. Mutta jo pelkkä epäily siitä, että useasta valittavan olevasta hyvästä sydäntahdistimesta lääkäri valitsee sen, minkä valmistaja antaa parhaan kokousmatkan, heittää varjon kaikkien sydänlääkäreiden päälle.

1980-luvun puolivälissä Ranskassa ei HI-viruksen mahdollisesti saastuttamia veripusseja poistettu varastosta, vaan "käytettiin loppuun", koska taloudellinen vahinko niiden tuhoamisesta olisi liian suuri. Nyt, kymmenen vuoden kuluttua riidellään, kuka sanoi ja teki mitä. Satojen saastuneesta verestä AIDS:in saaneiden potilaiden hoito on maksanut pelkkänä rahana jo tuhat kertaa "säästön" verran,
Kenen sana painoi eniten? Joutuiko vastuullinen lääkäri taipumaan talousjohtajien ja poliitikkojen tahtoon, miksi tiedossa olevaa vaaraa ei otettu huomioon?

Meillä lääkärikuntaa patistetaan esimerkiksi verenpainetaudin hoidossa kokeilemaan lääkkeettömiä hoitotapoja tai määräämään hoidoksi valitusta lääkeaineesta halvin käytettävissä oleva valmiste. Me haluamme säilyttää oikeutemme päättää sitä, tarvitseeko potilaamme lääkettä ja jos tarvitsee, niin mitä hän käyttää. Tämä on vain yksi esimerkki Siitä paineesta, mihin olemme joutuneet tai joutumassa sovitettaessa yhteen väestön tarpeita ja taloudellisia mahdollisuuksia.
Kilpailu terveydenhuoltoon sijoitettavista rahoista kovenee ja raja yksityisen a julkisen järjestelmän väliltä katoaa.

KYS kilpailee samoista asiakkaista yksityisten lääkäriasemien kanssa. Siksi on mahdotonta, että KYS:n kouluttama ja KYS:sta eläketurvansa saava erikoislääkäri kilpailisi oman klinikkansa kanssa yksityisenä ammatinharjoittajana. Jokaisen meistä on tehtävä työmme parhaamme mukaan ja oltava tyytyväinen siihen korvaukseen, minkä asiakkaamme kykenevät tai ovat halukkaita meille maksamaan. Minkäänlaiseen pimeään tuloon tai oman itsemme kanssa käytävään kilpailuun meillä ei ole varaa, ei taloudellisesti eikä moraalisesti.

Potilaiden luottamus lääkäreiden taloudelliseenkaan moraaliin ei saa horjua. Jos emme kykene vastustamaan markan houkutuksia, kuinka olisimme silloin moraalisesti vahvoja tärkeämmissäkään valinnoissa? Vanhan sanonnan mukaan köyhä lääkäri on vaarallinen, mutta minusta ahne lääkäri on vielä vaarallisempi.