Artikkelit
Yliterveet ikivanhat
25.03.1995, Savon Sanomat
TERVE! -palsta
Yliterveet ikivanhat
Vanheneminen ei ole kivaa, mutta vaihtoehto on vielä ikävämpi, totesi Maurice Chevalier. Yleinen käsitys on, että ihmisen ikääntyessä kaikkinainen raihnaisuus, sairastavuus ja avuntarve lisääntyvät. Tästä on johdettu suuri huoli siitä, kyetäänkö yhä runsastuvasta vanhusten joukosta huolehtimaan tulevina vuosikymmeninä. Nyt vanhenemisen ja raihnastumisen välinen riippuvuus asetetaan kyseenalaiseksi (Scientific American, tammikuu 1995).
Kun on tutkittu yli 90-vuotiaita, on yllättäen huomattu, että heidän terveytensä sekä ruumiillinen ja älyllinen suorituskykynsä on ollut monessa tapauksessa parempi, kuin 20 vuotta nuorempien eli seitsemänkymppisten. Ilmeistä on, että vain hyvänkuntoisimmat selviävät näin vanhoiksi, heillä on ominaisuuksia, joiden vuoksi he eivät altistu rappeuttaville sairauksille.
Tämä havainto on tehty monissa ihmisryhmissä, jopa eläimilläkin. Miesten osuus kussakin ikäluokassa vähenee tuonne 80 vuoteen asti, mutta siitä eteenpäin miesten osuus lisääntyy ja heidän fyysinen ja henkinen suorituskykynsä on selvästi parempi, kuin samanikäisten naisten.
Alzheimerin dementiaan sairastuvat miehet näyttävät kuolevan nopeasti, naiset elävät dementiansa kera pitkään. Yhdysvalloissa yli 80-vuotiaiden miesten joukossa on itsekseen selviytyviä enempi, kuin samanikäisten naisten keskuudessa. Pitkään ja terveeseen vanhuuteen tarvitaan hyviä geenejä, terveitä elämäntapamme ja tuurimme määrää sitten lopputuloksen.
Vanhusten terveydenhoitoa suunnittelevat uskovat, että sairauksien hoitaminen ja ennalta ehkäiseminen nuorella iällä ei estä myöhemmin ilmeneviä rappeumasairauksia.
Hoidon tarve yksilön kohdalla pysyisi siis ennallaan, siirtyisi vain myöhempiin vuosiin. Uudemman käsityksen mukaan on kuitenkin mahdollista, että paremmat elinolosuhteet ja elämäntavat sekä lääketieteen edistyminen vähentävät sairastuvuutta, ikävakioitua kuolleisuutta ja avuntarvetta. Hyvin vanhojen kuolinsyyt on useimmiten äkillisiä, kuten keuhkokuume. Hyvin vanhat ihmiset ovat itse kypsiä poistumaan, myöskään heidän omaisensa ja lääkärinsä eivät koe syyllisyyttä vääjäämättömän kuoleman edessä. Myös tätä kautta hoidon ja siitä aiheutuva resurssitarve vähenevät.
Provencelainen Jeanne Calment täytti helmikuussa 120 vuotta jaon ilmeisesti vanhin nyt elävä ja mahdollisesti koskaan elänyt ihminen. Yhä useammalla meistä on mahdollisuus päästä yli 90 vuotiaiden joukkoon.
Jos elämä jo puolivälissään (viisikymppisenä) on masentavaa ja tylsää, ei liene järkevää toivoa kärsimyksen jatkumista vuoteen 2045. Mutta jos jokainen päivä on jännittävä elämys ja jokainen kohtaamamme ihminen on rajattomien mahdollisuuksien ystävä, ei ole mitään syytä pelätä tulevia vuosia.
Vanheneminen ei ole kivaa, mutta vaihtoehto on vielä ikävämpi, totesi Maurice Chevalier. Yleinen käsitys on, että ihmisen ikääntyessä kaikkinainen raihnaisuus, sairastavuus ja avuntarve lisääntyvät. Tästä on johdettu suuri huoli siitä, kyetäänkö yhä runsastuvasta vanhusten joukosta huolehtimaan tulevina vuosikymmeninä. Nyt vanhenemisen ja raihnastumisen välinen riippuvuus asetetaan kyseenalaiseksi (Scientific American, tammikuu 1995).
Kun on tutkittu yli 90-vuotiaita, on yllättäen huomattu, että heidän terveytensä sekä ruumiillinen ja älyllinen suorituskykynsä on ollut monessa tapauksessa parempi, kuin 20 vuotta nuorempien eli seitsemänkymppisten. Ilmeistä on, että vain hyvänkuntoisimmat selviävät näin vanhoiksi, heillä on ominaisuuksia, joiden vuoksi he eivät altistu rappeuttaville sairauksille.
Tämä havainto on tehty monissa ihmisryhmissä, jopa eläimilläkin. Miesten osuus kussakin ikäluokassa vähenee tuonne 80 vuoteen asti, mutta siitä eteenpäin miesten osuus lisääntyy ja heidän fyysinen ja henkinen suorituskykynsä on selvästi parempi, kuin samanikäisten naisten.
Alzheimerin dementiaan sairastuvat miehet näyttävät kuolevan nopeasti, naiset elävät dementiansa kera pitkään. Yhdysvalloissa yli 80-vuotiaiden miesten joukossa on itsekseen selviytyviä enempi, kuin samanikäisten naisten keskuudessa. Pitkään ja terveeseen vanhuuteen tarvitaan hyviä geenejä, terveitä elämäntapamme ja tuurimme määrää sitten lopputuloksen.
Vanhusten terveydenhoitoa suunnittelevat uskovat, että sairauksien hoitaminen ja ennalta ehkäiseminen nuorella iällä ei estä myöhemmin ilmeneviä rappeumasairauksia.
Hoidon tarve yksilön kohdalla pysyisi siis ennallaan, siirtyisi vain myöhempiin vuosiin. Uudemman käsityksen mukaan on kuitenkin mahdollista, että paremmat elinolosuhteet ja elämäntavat sekä lääketieteen edistyminen vähentävät sairastuvuutta, ikävakioitua kuolleisuutta ja avuntarvetta. Hyvin vanhojen kuolinsyyt on useimmiten äkillisiä, kuten keuhkokuume. Hyvin vanhat ihmiset ovat itse kypsiä poistumaan, myöskään heidän omaisensa ja lääkärinsä eivät koe syyllisyyttä vääjäämättömän kuoleman edessä. Myös tätä kautta hoidon ja siitä aiheutuva resurssitarve vähenevät.
Provencelainen Jeanne Calment täytti helmikuussa 120 vuotta jaon ilmeisesti vanhin nyt elävä ja mahdollisesti koskaan elänyt ihminen. Yhä useammalla meistä on mahdollisuus päästä yli 90 vuotiaiden joukkoon.
Jos elämä jo puolivälissään (viisikymppisenä) on masentavaa ja tylsää, ei liene järkevää toivoa kärsimyksen jatkumista vuoteen 2045. Mutta jos jokainen päivä on jännittävä elämys ja jokainen kohtaamamme ihminen on rajattomien mahdollisuuksien ystävä, ei ole mitään syytä pelätä tulevia vuosia.